Artikkelikuva

Perustuloa kokeiltiin Intiassa

Perustulo osoittautui muita valtiolta saatuja tukia tehokkaammaksi.

Intia. Tuore perustulokokeilu on onnistunut hyvin Intian Madhya Pradeshin osavaltiossa. Tulon saajien ravitsemus, terveydenhuolto ja taloudellinen tilanne paranivat. Lapset alkoivat käydä säännöllisemmin koulua.

Perustulo osoittautui paljon tehokkaammaksi kuin muut valtiolta saadut tuet siksi, että se ei juuttunut byrokratian ja korruption rattaisiin.

”Jos Intiassa yksi rupia apua tavoittaa köyhän, valtion on käytettävä hallinnollisiin kuluihin 3,65 rupiaa,” sanoo tohtori Sarath Davala Sewasta. Tutkimuksen tehnyt Sewa on epävirallisella sektorilla työskentelevien naisten ammattiliitto. Davala kertoi tuloksista tammikuussa Kansainvälisen Solidaarisuustyön järjestämässä seminaarissa Helsingissä.

Pilottiprojektissa avunsaajat saivat suurelta osin perustulon suoraan käteen. Perustuloa maksettiin suurimmillaan 3,5 euroa kuukaudessa. Aina kun mahdollista varat siirreettiin saajilleen Sewan osuuskuntien kautta. Pankkitiliä käytettiin niissä kylissä, joissa Sewalla ei ollut toimintaa.

Aikaisemmin kylissä käytettiin usein maksuvälineenä viljaa. Kun ihmiset tarvitsivat käteistä rahaa, he joutuivat turvautumaan lainaan.

”Kun ihmisillä oli säännöllisen perustulon myötä enemmän käteistä käytössään, ruuan kulutus kasvoi, lääkkeitä alettiin ottaa säännöllisesti ja rahan lainaaminen väheni.”

Keskeistä oli, että apu tuli säännöllisesti joka kuukausi. Pilottitutkimukset tehtiin 2011–2013.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!