Artikkelikuva
Riaan Hendricks: The Devil's Lair (2013).

Isän ammatti: tappaja

Tampereen elokuvajuhlilla nähtävä dokumenttielokuva kertoo jengijohtajan rimpuilusta huumebisneksen, reviiritaisteluiden ja oman perhe-elämän puristuksessa.

Kamera seuraa pientä tyttöä sylissään pitävää miestä pohtimassa tulevaisuuttaan vankilasta vapautumisen jälkeen. Jatkaako tappamista? Tapattamista? Altistuako elinkautiselle?

Seuraavaksi kamera leikkaa hetkeen, jossa sama mies antaa ase kädessä selkokielisiä ohjeita tappamaan lähteville kommandopipoisille jenginuorukaisille, omassa kodissaan. Tytär on samassa huoneessa, huoneen valaiseva sähkölamppu välkkyy, sammahtelee. Rinnastus on karmaiseva. Omaa lastaan suojeleva mies tapattaa jonkun toisen isän lapsia – tai toisten lasten isiä.

Tampereen elokuvajuhlilla nähtävä eteläafrikkalainen dokumenttielokuva The Devil’s Lair (2013), ’Paholaisen pesä’, kertoo Braaim-nimisen kapkaupunkilaisen jengijohtajan rimpuilusta huumebisneksen, reviiritaisteluiden ja oman perhe-elämän puristuksessa.

Riaan Hendricksin ohjaama kokopitkä elokuva on osa elokuvajuhlien 15 sävyä: etelä -näytöksiä. Itäisessä ja eteläisessä Afrikassa tuotettujen lyhytelokuvien tarkoitus on laajentaa suomalaisyleisölle suppeana näyttäytyvää Afrikka-kuvaa. Nuorten ohjaajien elokuvissa näkyy selvästi länsimaisen elokuvaperinteen vaikutus, mutta niiden aiheet on ammennettu läheltä. Tansanian Sansibarin ja eteläafrikkalaisen Durbanin elokuvafestivaaleilta poimitut 14 lyhytelokuvaa ovat seitsemästä eri maasta.

Ohjelmisto koostuu kolmesta kokonaisuudesta: Minkä taakseen jättää -näytöksen elokuvia yhdistävät menneisyyden traumat, jotka ovat turruttaneet päähenkilöt paikoilleen. Kaupunkikuvia keskittyy urbaaneihin mielenmaisemiin ja tarjoaa näkymiä nykyaikaiseen suurkaupunkielämään.

Omissa maailmoissa -näytös tarkastelee eteläisen Afrikan maissa edelleen vallalla olevia ennakkoluuloja, jotka painavat etenkin seksuaalivähemmistöjä ja vammaisia.

Tampereen elokuvajuhlat 5.-9.3. Lisätietoja elokuvista ja näytöksistä www.tamperefilmfestival.fi.

La 8.3. klo 12-14.30 pääkirjasto Metsossa (Pirkankatu 2) elokuvat Yellow fever (Iso-Britannia, Kenia 2012), Try (Namibia 2012) ja Adamt (Etiopia 2013). Toimittaja-kirjailija Juhani Karila haastattelee elokuvien ohjaajia, ja yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!