Miesten ympärileikkauksilla hiviä vastaan

Keniassa aloitettiin miesten vapaaehtoiset ympärileikkaukset vuonna 2008. Tulokset ovat hyviä.

Kuusi vuotta sitten Maailman terveysjärjestö WHO ja Unaids suosittelivat miesten ympärileikkausta hiv-tartuntojen vähentämiseksi. Vuonna 2008 Keniassa aloitettiin vapaaehtoiset ympärileikkaukset. Nyt niitä on tehty noin 900 000 miehelle.

”Luku ei kata niitä, jotka ovat käyneet ympärileikattavina omalla kustannuksellaan”, sanoo lääkintäviranomainen Ochieng Obiero.

Keniassa kampanja keskittyy Länsi-Keniaan Nyanzan alueelle. Nyanzassa asuu luo-heimo, jonka poikia ja miehiä ei perinteisesti ympärileikata. Lisäksi leikkauksia on tehty pääkaupungissa Nairobissa ja maan luoteisosissa turkana-heimon parissa.

Keniassa lähes kaikkien heimojen aikuistumisriitteihin kuuluu nuorten miesten tai poikien ympärileikkaus.

Tutkimusten mukaan miesten ympärileikkaus vähentää heteroseksissä saatuja hiv-tartuntoja väestötasolla 60 prosentilla. Kampanjan toteuttamisalueilla hiv-tartuntojen määrä on pysynyt alhaisena useiden vuosien ajan. Tulokset olivat samankaltaisia kuin vastaavassa kokeessa Etelä-Afrikassa vuonna 2005.

”Saavuttaaksemme tavoitteemme valtio tukee ohjelmaamme kehottamalla ihmisiä kannattamaan miesten ympärileikkausta”, sanoo ympärileikkausohjelmaa johtava Athanasius Ochieng.

Myös naisia kannustetaan tukemaan miesten päätöstä. ”On todella tärkeää, että naiset kannustavat miehiä ympärileikkauksiin. Se on vielä tärkeämpää kuin kampanjan tekemä tiedotustyö”, tiedottaja Mark Okundi sanoo.

Keniassa kaavaillaan jo ympärileikkausta yleisissä sairaaloissa osana tavallista terveydenhuoltoa. Lisäksi sairaaloihin kaavaillaan poikavauvojen ympärileikkausta.

Nyanzan maakunnassa tehtiin äskettäin tutkimus, jossa oli mukana 1200 poikavauvaa. Tuloksien mukaan ympärileikkaus oli turvallinen operaatio ja suurin osa vanhemmista hyväksyi sen.

”Jos vauvojen ympärileikkaus todetaan hyväksi, mietimme sen toteuttamista maanlaajuisesti”, Ochieng kertoo.

”Jos puolet Saharan eteläpuoleisen Afrikan miehistä olisi ympärileikattuja, pelastettaisiin miljoonia ihmisiä hiv-tartunnalta. Niin kauan kun meillä ei ole aidsin vastaista rokotetta, ympärileikkaus on ainoa keinomme”, sanoo tutkimusta johtanut professori Robert Bailey.

Miesten ympärileikkaus on nyt jo tärkeimpiä terveyskysymyksiä itäisessä Afrikassa. Ugandassa leikkaukset ovat ilmaisia ja Ruandassa aiotaan aloittaa suuri ympärileikkauskampanja.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!