Artikkelikuva
Ruandan kansanmurhaa muistettiin Helsingin tuomiokirkossa 6. huhtikuuta pidetyssä muistojumalanpalveluksessa.

20 vuotta Ruandan kansanmurhasta

Huhtikuussa 1994 alkaneessa kansanmurhassa tapettiin sadassa päivässä noin 800 000 ruandalaista.

Ruanda. Huhtikuun 7. päivä tuli kuluneeksi 20 vuotta Ruandan kansanmurhan alkamisesta. Tuhannet ihmiset kokoontuivat pääkaupunki Kigalin stadionille tunteikkaaseen muistojuhlaan, jossa puhuivat muun muassa maan presidentti Paul Kagame ja YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon.

Muistojuhlassa kerrattiin kahdenkymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Tilaisuus nosti monilla läsnäolijoilla pintaan niin voimakkaita tunteita, että heidät täytyi auttaa stadionilta ulos, kertoo tilaisuutta seurannut BBC:n toimittaja.

Huhtikuussa 1994 alkanut kansanmurha on yksi ihmiskunnan historian verisimmistä.

Sadassa päivässä tapettiin noin 800 000 ruandalaista tutsia ja maltillista hutua.

Presidentti Kagame sanoi Ruandan olleen kansanmurhan jäljiltä aivan rikkinäinen, mutta onnistuneen yhdistymään sen jälkeen.

Pääsihteeri Ban kiitti puheessaan Ruandassa kansanmurhan aikaan olleiden YK:n työntekijöiden toimia, vaikka kansanmurhan estämisessä epäonnistuttiin.

”Olisimme voineet tehdä paljon enemmän. Meidän olisi pitänyt tehdä paljon enemmän”, Ban sanoi.

Kansanmurhan muistopäivää kunnioitettiin eri puolilla maailmaa, myös Suomessa. Helsingin tuomiokirkossa järjestettiin muistojumalanpalvelus.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!