Artikkelikuva

Ihmisten elinikä pitenee

Edelleen kuitenkin rikkaissa maissa eletään huimasti iäkkäämmiksi kuin köyhissä.

Maailma. Ihmisten elinikä pitenee kaikkialla maailmassa, selviää Maailman terveysjärjestö WHO:n toukokuussa julkaistusta raportista. Eniten on pidentynyt köyhimmissä maissa asuvien ihmisten eliniänodote.

Kaikkein köyhimmissä maissa vuonna 2012 syntyneet lapset elävät todennäköisesti yhdeksän vuotta vanhemmiksi kuin vuonna 1990 syntyneet. Vauraissa maissa odotettavissa oleva elinikä on samaan aikaan pidentynyt nelisen vuotta.

Silti rikkaissa maissa eletään yhä huimasti iäkkäämmiksi kuin köyhissä. Naisten osalta ero on 19 vuotta, miesten 16.

Tilastojen valossa maailman pitkäikäisimmät miehet syntyvät nykyään Islannissa (81 v), naiset taas Japanissa (87 v). Toinen ääripää löytyy Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta. Siellä yhdeksässä valtiossa niin naisten kuin miestenkin eliniänodote jää alle 55 vuoden.

Naiset elävät kaikkialla miehiä kauemmin. Erot sukupuolten välisissä eliniänodotteissa ovat suurimmat vauraimmissa maissa. Niissä naiset elävät keskimäärin kuusi vuotta miehiä vanhemmiksi. Köyhimmissä maissa ero jää alle kolmeen vuoteen.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!