Artikkelikuva
Nuoren sambialaisen naisen tie elokuvaohjaajaksi - tai nyrkkeilijäksi - ei ole helppo.

Dokumentti naisten taistelusta

Elokuvaohjaaja Jessie Chisin ensimmäinen pitkä dokumentti kertoo sambialaisesta nyrkkeilytähti Esther Phiristä – ja samalla hänestä itsestään.

”S uomalaiset naiset eivät ota paskaa niskaansa, vaan tekevät samoja asioita kuin miehet. He ovat ahkeria ja itsenäisiä. Sambiassa olenkin vähän semmoinen suomalainen nainen, eivätkä ihmiset aina ymmärrä sitä”, toteaa sambialainen Jessie Chisi, 27.

Hänen ensimmäinen dokumenttielokuva Between Rings (Estherin kehä) nähdään syyskuussa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla.

Dokumentti kertoo Chisin serkun, Esther Phirin, matkasta afrikkalaiseksi nyrkkeilytähdeksi.

Vaatimattomista oloista ponnistavan Phirin tie tähteyteen ei tietenkään ole ollut helppo. Ura on ollut yhtä taistelua omien unelmien, perheen ja yhteiskunnan luomien paineiden keskellä. Keskittyäkö orastavaan nyrkkeilyuraan vai mennäkö naimisiin? Vai voisiko miehisen työn ja avioelämän kenties yhdistää?

”Phirin tarina on universaali. Se koskettaa jollakin tavalla kaikkia naisia”, Chisi sanoo.

Ohjaaja on käynyt läpi omat taistelunsa.

”Ensinnäkin olen nainen. Toiseksi olen afrikkalainen ja kolmanneksi nuori. Ihmiset eivät uskoneet, että joku, jolla on nämä kolme ominaisuutta, voisi onnistua dokumentin teossa.”

Chisin ollessa lapsi hänen vanhempansa olivat vakavasti sairaita. Pikku-Jessiestä huolehti isoisä, joka odotti lapsenlapsestaan opettajaa tai lääkäriä. Sukulaisten mielestä kamerat olivat humpuukia. Nyt perhe on jo hyväksynyt hänen valintansa.

”Miehet pelkäävät menestynyttä naista”

Luova ura ei silti ollut helppo valinta.

”Jos kertoo Sambiassa olevansa elokuvaohjaaja, ihmiset eivät ota tosissaan. Mutta, jos sanot, että olet kirjanpitäjä, sinuun suhtaudutaan vakavasti.”

Olipa ammatti mikä tahansa, uran ja perheen yhdistäminen on yhä haastavaa sambialaisnaisille. Muutosta on kuitenkin ilmassa: naiset haluavat yhä useammin kouluttautua. Siitä huolimatta yhteiskunta suhtautuu naisiin edelleen ennen kaikkea vaimoina, joiden ei ole hyvä tienata miehiään enempää.

”Miehet pelkäävät menestyneitä naisia, koska eivät usko heidän kunnioittavan aviomiehiään”, Chisi sanoo.

Naisten on Chisin mukaan myös vaikea olla taloudellisesti riippumattomia.­ Perheet odottavat, että työssä käyvä jakaa rahansa perheen ja huono-osaisempien sukulaisten kanssa. Joskus naisilta evätään koulutus ja rahan tienaaminen kokonaan.

Dokumentin teon myötä Chisi on entistäkin vakuuttuneempi, että haluaa kertoa tarinoita juuri naisista.

”Jos naiset eivät kerro tarinoita itsestään, niin kuka sitten? Miehet kyllä voivat sen tehdä, mutta ei heillä ole samaa ymmärrystä siitä, miltä naisena oleminen tuntuu.”

Kosketus suomalaiseen elokuva-alaan

Tottunut Suomen kävijä tuli hyiseen Helsinkiin ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten Sambiassa asuneen kirjailija-dokumentaristi Elina Hirvosen ideoimalle elokuvakurssille. Kurssi huipentui työharjoitteluun suomalaisessa tuotantoyhtiössä. Harjoittelun jälkeen yhtiöstä kysyttiin, oliko luovalla ja lahjakkaalla Chisillä ideoita. Ja olihan hänellä.

Kurssin jälkeen Chisi on käynyt Suomessa joka vuosi. Ja se elokuvaidea, josta tuotantoyhtiöstä kyseltiin, on näiden vuosien aikana jalostunut nyt Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla esitettäväksi dokumenttielokuvaksi. Suomen elokuvasäätiön rahoittama Between Rings on vihdoin valmis.

Ennen Hirvosen kurssia Chisi oli jo Sambiassa ehtinyt tutustua elokuva-alaan. 19-vuotiaana hän oli osallistunut nuorten kansalliseen käsikirjoituskilpailuun ja päässyt ainoana naisena viiden parhaan joukkoon. Palkituista käsikirjoituksista piti tehdä lyhytelokuvat, mutta Chisin käsikirjoitusta ohjaamaan lupautunut henkilö ei ikinä saapunut kuvauspaikalle. Niinpä Chisi ohjasi lyhytelokuvansa itse.

Ensimmäisen ohjauksensa jälkeen nuori nainen opiskeli tv-tuotantoa Sambian viestintäinstituutissa ja tutustui alan ammattilaisiin. Chisi pääsi myös tekemään sambialaisen Cathrine Kaseketin Suwi-elokuvaa. Toimittaja-dokumentaristi Elina Hirvosen kuvausassistenttina syntyi kosketus hiljaisiin ja rauhallisiin suomalaisiin.

Pelkkä lahjakkuus ei riitä

Between Rings on Chisin ja hänen suomalaisen aisaparinsa elokuvaohjaaja Salla Sorrin ensimmäinen pitkä elokuva. Sorrin Chisi tapasi niin ikään Sambiassa Suwi-elokuvan kuvauksissa.

”Meillä menee Jessien kanssa luovat asiat tosi hyvin yhteen. Jessien mieli pulpahtelee uusia ideoita nonstop”, Sorri sanoo.

Sorri kävi kuvaustiimin kanssa dokumenttiprojektin tiimoilta Sambiassa vähintään kerran vuodessa neljän vuoden ajan. Työskentely suomalaisten ammattilaisten kanssa oli antoisaa. Chisi kertoo oppineensa, ettei pelkällä lahjakkuudella vielä tehdä elokuvia. Tarvitaan myös sopiva määrä koulutusta, taitoa ja oikeaa asennetta.

Erityisesti Chisi arvostaa suomalaisten elokuvantekijöiden omistautuneisuutta ja luotettavuutta. Kuvauksiin tullaan sovitusti.

Paljon Chisi on myös oppinut kollegaltaan Sorrilta ja muilta suomalaisilta naisilta, joita hän kuvailee vahvoiksi taistelijoiksi.

Between Rings Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla 18–28.9. Lisätietoja festivaalin sivuilta (www.hiff.fi).

Päivitetty 11.9.2014 klo. 12.11. Lisätty elokuvan suomenkielinen nimi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!