Lääkärit pakenevat Eurooppaan

Syyrian kansalaisjärjestöt menettävät parhaan väkensä.

Syyria. Syyrialaiset kansalaisjärjestöt menettävät parhaita työntekijöitään Eurooppaan, kertoo Irin.

Syyrian virallista oppositiota tukevaa humanitaarista järjestöä johtava Orhan Mohammed kertoo menettävänsä joka kuukausi lääkäreitä, insinöörejä ja hiljattain jopa lääkintätiiminsä johtajan. He kaikki ovat lähteneet Eurooppaan.

”Joudumme kouluttamaan uusia ihmisiä heidän tilalleen, mutta se vie aikaa, eikä meillä ole sitä.”

Oppositioryhmien hallussa pitämien alueiden humanitaarisen avun keskus sijaitsee Turkin puolella Gaziantepin kaupungissa lähellä Syyrian rajaa. Asuinkulut kaupungissa ovat nousseet jyrkästi, eivätkä avustusjärjestöt pysty nostamaan palkkojaan vastaavasti.

Ulkomaisille avustustyöntekijöille maksetaan usein paremmin, ja toisaalta järjestöt ovat kieltäneet ulkomaisia työntekijöitä menemästä Syyriaan kidnappausten pelossa. Syyrialaiset avustustyöntekijät kantavat isommat riskit ja saavat pienempää palkkaa.

Erityisen vaikea tilanne on lääkäreiden ja muun hoitohenkilökunnan suhteen.

Yli satatuhatta syyrialaista on paennut maansa sisällissotaa Eurooppaan tänä vuonna.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!