hamy Ramezan kävelee kerrostalon katolla auringonlaskun aikaan punaisessa paidassa.
Suomeen 10-vuotiaana muuttanut Hamy Ramezan on todennäköisesti ensimmäinen suomalainen pitkän elokuvan ohjaaja, jolla on pakolaistausta.
Hamy Ramezan lähikuvassa vihreällä taustalla, edelleen punaisessa paidassa.
Hamy Ramezan sanoo tuntevansa intohimoa lukemiseen, paskanjauhantaan ja viskeihin.

Matkalla maineeseen

Hamy Ramezan on suomalaisen elokuvan uusi toivo. Vaiheikkaan taustan omaava ohjaaja uskoo, että pakolaisuus kehittää draaman tajua.

Teksti: Leena VirtanenKuvat: Meeri Koutaniemi

PitkätMiehetSuomi

Joko olette kuulleet Hamy Ramezanista? Iranilaissyntyisestä elokuvaohjaajasta ja käsikirjoittajasta, jota pidetään suomalaisen elokuvan uutena toivona?

Ramezanin ja Rungano Nyonin lyhytelokuva Kuuntele palkittiin keväällä New Yorkissa Tribecan-festivaaleilla parhaana lyhytelokuvana. Näin ollen elokuvalla on reitti auki Oscar-ehdokkaaksi. Niin ikään elokuva nappasi Tampereen elokuvajuhlillla European Film Academyn ehdokkuuden eli kisaa 15 elokuvan kanssa parhaan eurooppalaisen elokuvan pystistä.

Tanskassa kuvattu Kuuntele on pelkistetty lyhytelokuva tilanteesta, jossa burkhaan pukeutunut nainen yrittää saada tanskalaisen poliisin ymmärtämään, että hänen miehensä on väkivaltainen. Tulkki, nainen, vääristelee hänen puheitaan, eivätkä poliisit osaa aavistaa sitä.

Kolmetoista intiimiä minuuttia, joihin tiivistyvät maailmanpolitiikan keskeiset ristiriidat:  läntinen kyvyttömyys, islamilainen konservatiivisuus, pakolaisuus, väkivalta, naisen asema.

Kuuntele on monessa mielessä uuden ajan elokuva. Se on syntynyt pohjoismaisessa yhteistyössä, kansainvälisellä rahoituksella ja sen molemmilla tekijöillä on monikulttuurinen tausta: Ramezan on Iranissa syntynyt suomalainen, Nyoni sambialaistaustainen britti.

Ramezanin, 35, perheen reitti kulki Iranista Suomeen Turkin ja entisen Jugoslavian kautta. Ensin pakoon Irakin-Iranin sotaa 1979 ja Suomeen täpärästi ennen Balkanin sodan puhkeamista vuonna 1989.

Suomeen tullessaan Ramezan oli kymmenvuotias, sisko 7. Suomessa perheeseen syntyi vielä kaksi lasta.

”Me oltiin vietetty pakolaisaika jo Jugoslaviassa. Suomessa en ole elänyt vastaanottokeskuksessa. Saimme heti asunnon ja pääsimme kotiutumaan.”

Ramezanin vanhemmat opiskelivat aluksi jonkin aikaa suomea, mutta pääsivät varsin nopeasti töihin. Sairaanhoitajaisällä ei ollut mukanaan papereita, mutta hän pääsi postin palvelukseen Ilmalaan. Äiti työllistyi tietokonefirmaan.

”Äidille ja isälle oli tärkeää alkaa heti rakentaa uutta elämää. Isä sai nopeasti ystäviä ja hänet vietiin tutustumaan suomalaiseen mökkielämään. Sillä seurauksella, että hän aika pian osti maata ja mökkipaikan Joutsasta.”

Jälkeenpäin vanhemmat ovat Ramezanin mukaan harmitelleet sitä, etteivät panostaneet riittävästi kielenopiskeluun. Oli niin kiire päästä yhteiskuntaan kiinni – ja se oli mahdollista.

”Hyvin he kuitenkin pärjäävät”, Ramezan sanoo.

Elokuvantekijänä Ramezan uskoo, että pakolaisuus kehittää draaman tajua.

”Kun ollaan liikkeellä väärillä henkilöpapereilla, lastenkin pitää opetella tekaistuja tarinoita, jotka suojelevat kotimaahan jääneitä sukulaisia. Olen myös oppinut itkemään poliisien läsnäollessa. Vanhemmat käyttävät usein lapsia hyväkseen näissä tilanteissa.”

Pakomatkat kestävät pitkään, kuten Ramezaneillakin, ja niiden aikana tapaa ihmisiä, joilla on erilaisia lähtökohtia.

Parhaillaan Ramezanilla on tekeillä peräti kaksi pitkää elokuvaa. Toinen, jonka työnimenä on B-kansalainen, kertoo Irakista Suomeen paenneesta perheestä. Toisen elokuvan teema on ihmisten kohtaamattomuus. Elokuva kulkee työnimellä Sovittelijat.

B-kansalainen -elokuvan päähenkilö on 11-vuotias irakilaispoika, joka asuu perheensä kanssa suomalaisessa vastaanottokeskuksessa. Vanhemmat yrittävät aloittaa uuden elämän, mutta tulevaisuuden rakentumista vaikeuttaa se, että poika on tuhopolttaja.

”Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä elokuva syyrialaisperheestä. Suunnitelma muutui, koska halusimme sisällyttää käsikirjoittamiseen käännyttämisen mahdollisuuden. Syyrialaista ei voi käännyttää, irakilaisen voi”, Ramezan sanoo.

Keväällä Ramezan vietti kaksi viikkoa Portugalissa työparinsa Rungano Nyonin kanssa. He käsikirjoittavat B-kansalaisen yhdessä, Ramezan ohjaa.

Kollegat asustivat Lissabonin lähellä pienessä kylässä, istuivat kahvilassa lähellä merenrantaa.

”Puhumme paljon omista kokemuksistamme ja maailmankuvastamme. Teks­ti syntyy keskustelujemme kautta.”

Ramezan pitää yhteistyötä Nyonin kanssa senkin takia tärkeänä, että se on taas yksi tapa avata suomalaisena elokuvantekijänä ovia ulkomaille.

”Meitä yhdistävät ulkopuolisuuden kokemukset. Meitäkin on kohdeltu b-kansalaisina.”

10-vuotiaan Hamyn Suomi-elämä alkoi Malmilta, jossa hän aloitti koulun 3. luokalta, maahanmuuttajien valmistavalta luokalta.

”Mulla oli ihastuttava opettaja Reino Leino, jonka kanssa tehtiin retkiä ja tutustuttiin suomalaiseen kulttuuriin.”

Myöhemmin perhe muutti Kauniaisiin, jossa Ramezan kävi koulua neljännestä luokasta ylioppilaaksi asti.

Perhe oli paennut Iranista isän veljen perheen kanssa. Niinpä Ramezanin ystävä ja koulukaveri oli oma serkku.

”Me hengailtiin aina yhdessä. Oltiin aika outoja monen mielestä, oli kai ärsyttävää kun puhuimme keskenämme persiaa. Meidän mielestä suomalaiset nelosluokkalaiset oli aikuisia: ne pussaili ja ryypiskeli jossain kirjaston takana.”

Ramezan kokee, että hän oli pitkään koulukiusattu. ”En halua ajatella, että lapset ovat rasisteja, vaikka he nimittelivät meitä vitun mutakuonoiksi ja ählämeiksi. Se on vain pintaa, ulkoista. Loppujen lopuksi on paljon isompia ja vakavampiakin asioita.”

Seitsemännellä luokalla serkukset päättivät, etteivät enää puhuisi toisilleen. Kumpikin tajusi, että sillä tapaa elämästä tulisi helpompaa. Oli tarve saada uusia ystäviä, integroitua.

”Vaikka se olikin tosi rakentava ratkaisu molemmille epäedulliseen tilanteeseen, se johti siihen, että tiemme ovat myöhemmin erkaantuneet.”

Elokuvaohjaajaksi ei tulla pelkillä elämänkokemuksilla. Ramezanin tie alalle on ollut määrätietoinen. Hän päätyi 2000-luvulla opiskelemaan elokuvaa Farnhamin maineikkaaseen yliopistoon Englantiin. Rahat opintoihin hän oli tienannut ahtaajana Länsisatamassa.

Ramezan tiesi tarkkaan, mihin oli hakenut. Farnham oli ainoita paikkoja, joissa opiskeltiin edelleen filmille kuvaamista. Yliopistossa kävi maineikkaita vierailijoita, muun muassa Stanley Kubrickin leikkaaja veti yhtä kurssia.

”Ihastuin brittiläisten elokuvien kerrontaan. He osaavat herkistyä oikealla hetkellä. Heidän elokuvillaan on myös sosiaalista merkitystä.”

Yhtä intensiivisesti Ramezan katsoi muun muassa ranskalaista uuden aallon elokuvaa. Ja tietenkin iranilaista.

”Iranilaiset elokuvat avarsivat käsitystäni maasta. Arvostan iranilaisia elokuvia niin paljon, etten pysty mitenkään vertaamaan itseäni niihin. ”

Kuuntele-lyhytelokuva on valmistunut osana Nordic Factory -hanketta, jossa Suomen elokuvasäätiö on ollut mukana. Elokuvat toteutettiin Tanskassa ja projektiin osallistui sikäläisiä huipputekijöitä.

”Siellä pyöri samaa jengiä kuin Thomas Vinterbergin  Jahti-elokuvan työryhmässä. Elokuvan säveltäjät ja äänisuunnittelijat työskentelevät Lars von Trierin kanssa. Susanne Bier leikkasi omaa elokuvaansa vieressä.”

Ramezan sanoo, että Tanskassa on avoimet ovet kaikille vaikutteille.

”Tanskalaisten elokuvien kohdeyleisönä on koko maailma.”

Kuuntele-elokuvan suurimpia vaikeuksia oli roolittaminen, sillä Ramezanin mukaan etnisiä näyttelijöitä ei ole tarpeeksi edes Tanskassa. Elokuvassa esiintyvä burkha-asuinen nainen Zeinab Rahal löytyi kadulta. Tulkkia esittävä Amira Helene Larsen on amatöörinäyttelijä.

”Sitten kävi ilmi, että naisella oli kokemusta samanlaisista tapahtumista. Hän itki koko ajan burkhansa alla.”

Ramezanin lahjakkuus ei ole tullut yllätyksenä niille, jotka näkivät hänen edellisen elokuvansa Paratiisin avaimet, joka palkittiin viime vuonna Risto Jarva -palkinnolla Tampereen elokuvajuhlilla.

Paratiisin avaimet liittyy Ramezanin omiin lapsuusmuistoihin. Se kertoo iranilaisista veljeksistä, jotka yrittävät selviytyä Iranin ja Irakin sodan aikana 1980-luvulla. Elokuva kuvattiin Turkissa, näyttelijät ovat iranilaisia.

Lyhytelokuvia tehdessä Ramezan on oppinut pelkistämisen taitoa.

”Pelkistäminen kuuluu ohjaajan ammattitaitoon. Suomessa tehdään kuitenkin aina elokuvia minimillä.”

Ramezan on seurannut pakolaistilannetta tiiviisti kesän ja syksyn aikana. Hän on jalkautunut Irakin Kurdistaniin ja tutustunut sikäläiseen pakolaistilanteeseen.

Suomessa Ramezan on kuunnellut täkäläisten pelkoja ja huolia.

”Ihmiset miettivät, uskaltavatko lähteä lenkille illalla. Tämä viestii siitä, että irakilaiset miehet on demonisoitu. Heiltä on viety ihmisyys”, Ramezan sanoo.

Hänen mielestään faktojen latelemisen sijaan pitäisi keskittyä kohtaamiseen ja kuuntelemiseen, keskusteluun.

”Keskustelun täytyy olla toista kunnioittavaa. Ei ole oikein leimata pelkääjää rasistiksi. Häneltä täytyy kysyä, miksi häntä pelottaa ja yrittää selvittää mitä pelkojen takana on. Sitten ihminen voi itse keksiä keinon pelkonsa voittamiseksi.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!