Ilmainen hoito näkyi Lesothon äitiyskuolleisuudessa

Mahdollisuus ilmaiseen sairaalakäyntiin vähensi merkittvästi kotonasynnyttämisiä Lesothossa, kertoo WHO.

Lesotho. Lääkärit ilman rajoja -järjestö (MSF) maksoi vuoden ajan kaikkien St. Josephin sairaalassa synnyttäneiden äitien hoitomaksut Lesothon Romassa. Mahdollisuus synnyttää ilmaiseksi nosti sairaalaan hakeutuneiden synnyttäjien määrää 45 prosentilla ja vähensi äitiyskuolleisuutta dramaattisesti.

Lesothon äitiyskuolleisuusluvut kuuluvat maailman korkeimpiin. Tarkkoja määriä ei tiedetä, mutta Maailmanpankin arvion mukaan ne liikkuvat 600 ja 1200 kuoleman välillä 100 000 synnytystä kohti. Tavallisia kuolinsyitä ovat verenmyrkytys, komplikaatiot synnytyksessä, pitkittynyt tai keskeytynyt synnytys ja raskausmyrkytys. Kaikki niistä olisivat hoidettavissa sairaalaoloissa.

Kotisynnytysten määrä Lesothossa on yleisesti noin 40 prosenttia, eikä synnytykseen useinkaan löydy osaavaa avustajaa. Tavallisesti synnyttäminen sairaalassa maksaa Lesothossa noin 10 yhdysvaltain dollarin verran. Summa on suuri, sillä se on monen lesotholaisen kuukauden ansio.

MSF:n mukaan se, että synnyttäminen olisi maksutonta sekä terveysasemilla että sairaaloissa, olisi sijoitus kansanterveyteen. Järjestön mukaan maksuttomuus tulisi viemään vain prosentin osuuden terveydenhuollon kokonaiskustannuksista.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!