Laskuveden aikaan illansuussa keräillään meren antimia.

Meren mahti

Itäindonesialaisessa Mantigolan kylässä eletään meressä – ja merestä.

Teksti: Maija LassilaKuva: Petri Luukkanen

PitkätYmpäristöVesi ja jätehuoltoAasiaKaakkois-AasiaIndonesia

P itkä puinen silta ulottuu Kaledupan saarelta suoraan merelle. Sillan päässä on Mantigola, samojen kylä. Mukanamme on tuliaisina karambola-hedelmiä, keksejä ja juomavettä. Perille on mentävä kanootilla, sillä silta on keskeltä poikki.

”Selamat datang!” Jalkapalloa pelaamassa ollut lapsijoukko toivottaa meidät tervetulleiksi. Välillä kuuluu molskahdus, kun joku lapsista sukeltaa veteen.

Mantigola sijaitsee Itä-Indonesiassa, Kaakkois-Sulawesin kaukaisimmassa kärjessä Wakatobin saariryhmässä. Talot on rakennettu meren päälle korallisille tasoille, joiden välissä mutkittelevat puiset korkeat sillat, kylän tiet. Simpukankuorista tehdyt käsityöt koristavat portinpieliä ja ikkunoita. Kylässä kalastetaan enimmäkseen perinteisillä menetelmillä: verkoilla, keihäillä tai sukeltaen.

Iäkäs Tante Mumu on aikoinaan itsekin kalastanut, mutta lähtee nyt hankkimaan päivälliskalaa muilla keinoin. Hänellä on pieni ämpäri, josta hän myy tupakkaa tai vaihtaa sitä kalaan.

Parhaan makuista kalaa syödään raakana, mutta suuria kaloja ja merimakkaroita kuivataan keskipäivän kuumuudessa ulkona.

”Merestä käytetään aivan kaikki”, Tante Mumu sanoo.

Kasviksia ei kylässä kasva, joten on oltava kekseliäs. Tante Mumu tuo pöytään merivuokkopataa, suuria taskurapuja ja kookosöljyllä valeltua grillattua kalaa. Riisin kanssa on tarjolla lientä, joka on keitetty pihamaalla kasvavan kitukasvuisen puun lehdistä.

Kuukausien kalareissu

Tante Mumun aviomies Pak Junah esittelee kylää. Valtion sponsoroima kalanviljelylaitos seisoo käyttämättömänä.

”Miehet haluavat lähteä kalaan silloin kun heitä huvittaa”, Pak Junah sanoo. ”Emme noudata muiden määräämiä aikatauluja.”

Yhden perheen talon edessä on pitkä puinen vene, jonka katosta roikkuu kuivattuja kaloja. ”He ovat tulleet pongkatilta, pitkältä kalastusmatkalta, joka voi kestää viikkoja, jopa kuukausia”, Pak Junah kertoo. Lapset saavat vapaata koulusta kalastusreissujen ajaksi, sillä matkat ovat tärkeitä oppimiskokemuksia.

Samat ovat kautta aikojen lähteneet kalastusmatkoille aina Australian vesille asti. Australiassa laittomasta kalastuksesta kiinniotetut kalastajat viedään pahimmassa tapauksessa vankilaan ja heidän veneensä poltetaan. ”Maalla elävät ihmiset eivät monesti ymmärrä, että me todella voimme mennä minne vain”, Pak Junah selittää.

”Sama, sama”, on yleinen lausahdus samojen kielellä.  Se tarkoittaa samanlaisuutta.  Meressä ei ole rajoja resursseille tai valtioille. Mantigolan kyläläiset tuntevat sukulaisuutta muihin sama-kyliin ja merikansoihin, mutta tekevät erottelun itsensä ja maalla elävän väestön välillä.

Kaakkois-Sulawesin kaikissa sama-kylissä tunnetaan heidän yhteinen historiansa, jonka mukaan he ovat alunperin kotoisin Malesian Johorista, asuttaneet ensin Mantigolan ja siirtyneet sieltä myöhemmin muualle rannikolle.

Meren henki

Samojen maailmankuvassa ihmisten kohtalot kietoutuvat mereen. Lapsen syntyessä merelle annetaan kulhollinen riisistä keitettyä paksua puuroa.

”Joskus merivettä juodaan pelkästään terveyden ylläpitämiseksi”, Tante Mumu sanoo.

Imbu taas on meren henki, eräänlainen mustekala. ”Imbun lonkero tarttuu kalastajan veneeseen, jos hän on kalastanut paikassa, jota koskee pamali, esi-isien kielto”, Tante Mumu kertoo. Imbulla on monia nimiä. Hengen kutsuminen on kuitenkin salaisuus, josta ei ulkopuolisille enempää kerrota.

Samat ovat hartaita muslimeja, mutta meren henget ja esi-isien pyhät paikat sekoittuvat vaivatta islamiin. Talon vanha isäntä herää joka aamu ennen auringonnousua rukoukseen. Päivien kuumuudessa vanhus löytää varjon talon alta omasta lepo- ja rukouspaikastaan.

Itä-Indonesian Korallikolmio on maailman monimuotoisin meriympäristö. Sitä uhkaavat niin teollinen kalastus, turismi kuin Sulawesin kaivosten saasteetkin.

Kaakkois-Sulawesin samojen maailmankuvassa ei kuitenkaan ole kyse ainoastaan resursseista ja niillä selviämisestä. Ulkopuolisten on vaikea ymmärtää sitä meren rajattomuutta ja runsautta, joka Mantigolassakin määrää päivien kulkua ja ihmisen elämää kehdosta hautaan.

”Mennään, mennään!” huutelevat lapset illansuussa. Naiset ja lapset lähtevät keräilemään merisiilejä, merimakkaroita ja simpukoita laskuveden alta paljastuneesta pohjasta. Merivirrat muodostavat matalaan veteen polkuja, joita pitkin kävellään kauas. Lapset väistelevät tottuneesti piikikkäitä eliöitä ja heittelevät löytämiään ruokatarpeita pieniin narun päässä oleviin säiliöihinsä.

Pak Junah tähyilee laiturilta horisonttiin laskevan auringon lämmössä. ”Jumala on luonut meren ja kalat ihmistä varten”, hän sanoo.

Tuntuu kuin maailmassa ei olisikaan muita ihmisiä kuin tämä pieni kylä keskellä valtamerta.

INFOBOKSI: Pienkalastajakansat ahtaalla

Maailman ruokajärjestön FAO:n mukaan maailman kalasaalis ei enää kasva. Suurin osa maailman merialueista on liika- tai loppuun kalastettuja. Poliittisesti ja taloudellisesti marginaaliset pienkalastajakansat ovat ahtaalla.

Historiallisesti sama-kansalla oli tärkeä asema sulttaanien henkivartijoina ja merireittien asiantuntijoina. Mantereen ihmiset olivat riippuvaisia heidän tiedoistaan ja taidoistaan. Samat erikoistuivat Kaakkois-Aasian pitkillä kauppareiteillä jättisimpukan, merimakkaran ja helmien kauppiaiksi.

Samojen yhteiskunnallinen asema muuttui siirtomaa-aikana. Sultanaatteihin hajautunut poliittinen hallinto ei ollut hollantilaisten kolonialistien päämäärien mukaista ja syrjäisemmät alueet menettivät merkityksensä aluepolitiikassa. Nomadeina kiertäneillä samoilla ei nähty kotimaata.

Käsitys samoista maattomina ja ajelehtivina ”merimustalaisina”, takapajuisena ihmisryhmänä, jäi vallitsevaksi myös Indonesian itsenäistyttyä. Indonesian valtio on yrittänyt asuttaa samoja mantereelle erilaisissa kehityshankkeissa.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!