Nepal tunnustaa kolmannen sukupuolen

Nepal on ryhtynyt myöntämään passeja, joissa on kolmas sukupuoli.

Nepal on  ryhtynyt myöntämään passeja, joissa sukupuolekseen voi merkitä miehen ja naisen lisäksi kolmannen vaihtoehdon, joka merkitään O-kirjaimella. Syntymätodistuksiin O-merkinnän on voinut saada jo vuodesta 2011. Ensimmäinen passi myönnettiin Manoi Shahille. Shahi saa passin vanhalla nimellään, mutta suosii etunimeä Monica korjattuaan sukupuolensa, kirjoittaa The Himalayan Times.

Passi voidaan myöntää vain henkilölle, jolla on jo aiempi syntymä- tai henkilöllisyystodistus O-merkinnällä. Lain taustalla on korkeimman oikeuden päätös, jossa maan lainsäädäntöä päätettiin muut taa tasaveroisemmaksi, koska maan perustuslaki kieltää syrjinnän seksuaalisen suuntautumisen perusteella.

Nepalin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat kiitelleet päätöstä, kutsuen sitä merkittäväksi askeleeksi Nepalin ihmisoikeushistoriassa. Maassa on hijra-vähemmistö, joka on aktiivisesti ajanut asiaansa Etelä-Aasiassa. Hijrat ovat sukupuolettomia miehiä, jotka elävät usein keskenään pienissä yhteisöissä. Edistyksestä huolimatta syrjintää tapahtuu edelleen ja esimerkiksi sukupuolineutraali avioliitto ei näillä näkymin ole toteutumassa lähivuosina.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!