Porkkanakypärä pään suojaksi

Teollisuus etsii uusia tapoja hyödyntää tuotantojätettä ja yksi vaihtoehto on porkkanasta tehty kypärä.

Maailma. Miltä kuulostaisi kypärä, joka on tehty porkkanasta? Tai tarkemmin sanottuna porkkanamehun puristamisena jätteeksi jääneestä porkkanakuidusta?

Eri puolilla maailmaa pyritään kehittämään lasikuidun ja muiden synteettisten vahvikkeiden korvaamiseksi kelpaavia kuituja, jotka voisivat hyödyntää muun tuotannon jätteitä ja olisivat itsekin biohajoavia. Yksi tutkimuskohde on porkkana.

Suoraan vihannesmaasta kiskotuista porkkanoista ei kannata kypärää alkaa askarrella, mutta teollisuudessa syntyvät suuret määrät kuitua saattaa olla mahdollista hyödyntää.

Teknisesti porkkanajätteestä on tehtävissä kevyttä ja kestävää, kypärään soveltuvaa materiaalia. Se, onko se järkevää, riippuu kustannuksista. Oikeilla tekniikoilla valmistettuna se saattaa tulevaisuudessa olla kannattavaa, tutkijat arvioivat.

Porkkanan syvintä olemusta tutkittiin sveitsiläisessä Empa-tutkimuslaitoksessa. Siellä on kehitetty menetelmä, jolla on mahdollista arvioida uusien materiaalien käytön kannattavuutta jo kehittelyn alkuvaiheissa.

Tutkijoiden listalla oli kypärien ohella myös muutamia muita tuotteita, joita tulevaisuudessa saattaisi olla järkevää valmistaa porkkanasta. Porkkanapohjaiset nanokuidut saattaisivat jonakin päivänä kantaa surffaria laudallaan tai suojata kotelona tyyriimpiä kaiuttimia. Huonekalut ovat myös yksi mahdollinen käyttökohde. Jonain päivänä sinunkin ruokapöytäsi voi olla porkkanaa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!