Mouhannad Ismail kokkaa vaimolleen Niina Hakalahdelle.
Niina Hakalahti tunnustaa, ettei perhe ehdi usein yhdessä ruokapöytään. Mutta kun ehtii, silloin nautitaan. Mouhannad Ismailin kokkaustaito taas tunnetaan ystäväpiirissä. Hän on tehnyt ruokaa moniin juhliin.

Savumuikkuja ja kikherneitä

Kirjailija Niina Hakalahden ja hänen syyrialaistaustaisen miehensä Mouhannad Ismailin perheessä syödään kaiken maailman kotiruokaa.

Teksti: Marianna LaihoKuva: Laura Vesa

PitkätRuokaSuomiSyyria

Maaliskuinen aamu on valjennut. Muutama kymmenen askelta harmaan puutalon portilta ja ollaan kirjailija Niina Hakalahden ja hänen syyrialaisen miehensä Mouhannad Ismailin värikkäässä keittiössä.

Kikherneet ovat lionneet yön yli ja keitetty pehmeiksi. Joukkoon oranssissa esiliinassa häärivä Mouhannad sekoittaa sitruunaa, valkosipulia, tomaattia ja oliiviöljyä.

”Jos Syyriassa syö kikhernesalaattia lounaalla tai päivällisellä, se on sama kuin söisi Suomessa lounaalla puuroa”, hän sanoo.

Mouhannad kaulii eilen tehdystä taikinasta litteitä leipiä, jotka hän laittaa 300-asteisen uunin pohjalle yksitellen.

Pitaleivän, kikhernesalaatin ja jumalaisen muna-feta-persiljapiirakan kanssa juodaan kahvia ja teetä. Päälle vielä pala pannukakkua mansikkahillolla. Niina tähdentää, että ihan joka aamiainen ei ole tätä luokkaa. Ylipäätään perhe ehtii harvoin saman ruokapöydän ääreen.

Kirjailijavierailut eri puolilla Suomea pitävät Niinaa kiireisenä. Hänen lastenkirjasarjassaan Tuukka-Omar ilmestyi hiljattain jo neljäs kirja ja nyt syksyllä romaani Lumilinna. Mouhannad on joogaopettaja, puuseppä ja muurari. Hän työskentelee myös SPR:n palkkaamana alaikäisten maahanmuuttajien ryhmäkodissa.

 

Vuoden Suomessa asunut Mouhannad vieraili 1990-luvun alussa Oulussa. Hänen oli määrä yöpyä kesähotellissa, jonka aukiolokausi olikin päättynyt edellisenä päivänä. Mies kysyi läheiseen diskoon lippuja myyvältä naiselta, tietäisikö tämä yöpaikkaa.

Juuri uuteen asuntoon muuttanut nainen ajatteli, että mies näytti kiltiltä ja kunnolliselta. Hän lupasi, että tämä voisi asua yhden yön hänen asunnossaan.

Niina ja Mouhannad kulkivat katuja ylös ja alas, mutta taloa ei meinannut löytyä.

”Mouhannad taisi olla aika peloissaan, että minkä kätyrin kyytiin hän on joutunut”, Niina muistelee.

Kun talo lopulta löytyi, asunnossa ei ollut montaakaan huonekalua ja jääkaappi oli tyhjä. ”Vähän näkkileipää löytyi”, Niina nauraa.

Tie miehen sydämeen ei käynyt vatsan kautta, mutta suhde siitä myöhemmin kehittyi. Sittemmin he ovat eläneet Tampereella pitkää kulinaristista aikakautta.

 

Hakalahti-Ismailin perheessä molemmat laittavat ruokaa. Niina ja Mouhannad ovat kala-kasvissyöjiä ja heidän 16- ja 18-vuotiaat poikansa sekasyöjiä.

Niina laittaa pojille makaronilaatikkoa, jauhelihakastiketta ja tonnikalapastaa. Mieleisiä isän tekemiä ruokia pojille ovat esimerkiksi kana ja riisi, linssiruoat ja leivät. Paistetut pavut sipulin ja tomaatin kanssa, papukeitto sekä viinilehtikääryleet ovat kaikkien herkkua.

Mouhannad on opiskellut joogaa Intiassa ja Filippiineillä. Myös näiden maiden keittiöt ovat hänelle tuttuja. Ystäväpiirissä hänen keittotaitonsa tunnetaan, ja hän on tehnyt ruoat useampiinkin syntymäpäivä- ja väitösjuhliin.

”Vaikea sanoa, mikä ruokapöydässämme on suomalaista, mikä syyrialaista tai jonkun muun kulttuurin ruokaa”, Niina sanoo.

Mouhannad pitää suomalaisista ruoista erityisesti muikuista ja silakoista, joita hän itsekin savustaa. Kasvishernekeitto menettelee, mutta mämmi ei oikein uppoa.

 

Syyriassa ruokamaailma on vuosisatojen kuluessa kietoutunut kulttuurisiin käytäntöihin. Esimerkiksi kun nuoret haluavat mennä naimisiin, pojan vanhemmat menevät tytön vanhempien luo vierailulle. Jos nämä hyväksyvät liiton, he juovat kahvikupit tyhjäksi. Jos kupeista on juotu vain vähän, he harkitsevat vielä. Jos kahvia on jäljellä alle puolet, liitosta ei ole toivoakaan.

”Syyriassa ei myöskään koskaan kaadeta kuppia piripintaan. Se tarkoittaa, ettei siedä toista”, Mouhannad sanoo.
Mouhannadin sukulaisia asuu Syyriassa tälläkin hetkellä.

”He elävät Damaskoksessa, jossa on suhteellisen rauhallista. Sota ahdistaa, mutta historiallinen perspektiivi auttaa.”

”Joka 50. vuosi Syyriassa on sodittu, ja aina on noustu. Tästäkin sodasta selvitään. Eri asia on se, kauanko henkisten haavojen umpeutuminen kestää”, hän sanoo.

Viime vuonna mediassa parjattiin Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita, jotka valittivat saamastaan ruoasta. Mouhannad muistuttaa, että ruoka on myös psykologiaa.

”Turvapaikanhakijoilla oli paljon odotuksia, ja pelkkä joutenolo turhauttaa.”

Hän ei usko, että kyse oli kiittämättömyydestä, vaan paha olo purkautui oudon makuiseen ruokaan. Hän pitää hyvänä, että turvapaikanhakijat saisivat tehdä itse ruokansa.

”Se lievittää menetyksen tunnetta, ja tuttu ruoka toimii linkkinä kahden kulttuurin välillä.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!