Näkökulmat

Silmitön hyvyys

On nähtävä hyvyys siellä, missä sitä on, kirjoittaa Elina Hirvonen

Teresa Kachindamoto. Siinä on nimi, joka jokaisen kannattaa muistaa. Hän on Malawin Dedza-alueen päällikkö, jota 900 000 ihmistä katsoo ylöspäin. Malawilaisella päälliköllä on paljon valtaa, ja Kachindamoto käyttää sitä rohkeasti.
Viimeisten kolmen vuoden aikana hän on purkanut 850 lapsiavioliittoa, lähettänyt satoja tyttöjä takaisin kouluun – ja maksanut monien koulumaksut omilla rahoillaan. Lisäksi hän on vaatinut alaisuudessa toimiviaan kyläpäällikköjä allekirjoittamaan lapsiavioliitot kieltävän sopimuksen ja pyrkinyt kieltämään alaikäisten tyttöjen lähettämisen sukukypsäksi tulemisen rituaaliin. Niin ikään hän on vaatinut avioliiton suojaikärajan nostamista 21 vuoteen.

Inhimillisen kehityksen indeksin häntäpäässä roikkuvassa maassa, jossa yli puolet tytöistä naitetaan ennen 18 ikävuotta, Kachindamoton työ on sekä vallankumouksellista että tehokasta.

 

Luin artikkelin Kachindamotosta samaan aikaan, kun seurasin Venäjän ja Syyrian hallituksen joukkojen Aleppossa toteuttamaa silmitöntä tappamista. Syyriasta Suomeen muuttanut ystäväni muistutti siitä, mistä kaikki Syyriassa alkoi: tavallisten ihmisten toiveesta saada Assadin hirmuhallinto hellittämään otettaan. Alussa ihmiset eivät edes kuvitelleet kaatavansa diktaattoria, vaan heidän toiveensa olivat pieniä: vähän lisää vapauksia, vähän vähemmän pelkoa.

Nyt Syyrian sodassa on kyse kaikesta muusta kuin syyrialaisista itsestään. Siksi maailma seuraa neuvottomana, kun lentokoneet pommittavat Aleppon lapsia. Syyriasta on tullut keskittymä, jossa ulkopuoliset valtiot käyvät kamppailua omien intressiensä toteutumisesta. Pitkään aikaan juuri ketään ei ole kiinnostanut, mikä voisi olla paras ratkaisu syyrialaisille. Heille, jotka lähtivät kaduille toivoen, että voisivat elää ilman pelkoa. Jos Syyria sijaitsisi Euroopassa, sellaista sotaa kutsuttaisiin maailmansodaksi.

 

Syyriassa ja sen lähialueilla tapahtuva pahuus on niin silmitöntä, ettei siihen ole kuin yksi mahdollinen vastaus: yrittää etsiä, löytää ja luoda sen vastapainoksi silmitöntä hyvyyttä.

Syyriassa hyvyyttä toteuttavat valkokypärät, jotka pelastavat henkensä uhalla ihmisiä raunioista. Malawissa Teresa Kachindamoto toteuttaa hyvyyttä tavalla, joka on jo muuttanut satojen tyttöjen elämän. Afganistanin naisjärjestö RAWA on tehnyt vuosia töitä afganistanilaisten naisten aseman parantamiseksi, koko ajan henkensä uhalla. Ihmisiä, jotka ovat valmiita puolustamaan yhteisen ihmisyyden säilymistä oman henkensä uhalla, on paljon. Suurin osa heistä elää ja tekee työtään siellä, missä se on kaikkein vaarallisinta.

 

Meidän, joille hyvän tekeminen ei ole henkilökohtainen riski, on nähtävä hyvyys siellä, missä sitä on. On tunnistettava hyväntekijät ja tuettava heitä. Se ei ole tärkeää vain heille, vaan meille kaikille.

Niin kauan kuin silmitön hyvyys kukoistaa silmittömän pahuuden keskellä, maailmassa on toivoa.

Kirjoittaja on kirjailija ja dokumenttielokuvien tekijä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!