Johanna Klinge kodissaan Beirutissa
”Avustustyöntekijät ovat upeaa porukkaa, jotka henkensä uhalla saavat kuljetettua apua sinnekin, minne muilla työntekijöillä ei ole pääsyä”, Johanna Klinge sanoo. Hänen työnään on valvoa, että apu menee oikeaan kohteeseen ja että rahoista pidetään kirjaa.

Selviytymisen ­silminnäkijä

Kriisityö vie Johanna Klingeä maailmalle. Motivaatio tulee tiedosta, että apu menee perille. Toivo on ihmisissä.

Teksti: Maarit PiippoKuva: Anni Koponen

PitkätKöyhyysMuuttoliike ja pakolaisuusTyöLibanonFilippiinitSyyria

Viininpunaista, itämaisesti kuvioitua mattoa lasketaan rullalta helsinkiläisen kerrostaloasunnon lattialle.

Johanna Klinge purkaa kotinsa tavaroita remontin jäljiltä yhdessä miehensä kanssa. Kauniit afgaanimatot ovat muisto Kabulista, jossa Klinge työskenteli YK:n kehitysvirkailijana kymmenisen vuotta sitten.

Afganistanin jälkeen hän on vaihtanut asuin- ja työpaikkaansa muutaman vuoden välein, kriisikohteesta toiseen. Globaalin elämän rinnalla on nyt jotain pysyvääkin: aviomies, filippiiniläinen taloushallinnon asiantuntija Raul Arcenas, Suomen-koti sekä itämaiset matot, pariskunnan ainoa keräilykohde.

Klinge, 47, on tottunut perustamaan väliaikaisia koteja eri puolille maailmaa. Vuodesta 1997 hän on asunut yli kymmenessä maassa.

Opiskeltuaan kansainvälistä politiikkaa Helsingin yliopistossa Klinge on työskennellyt muun muassa New Yorkissa YK:n tasa-arvoasiaintoimistossa, Kongossa YK:n lastensuojeluhankkeiden parissa, Pariisissa Finnish Crisis Management Centren asiantuntijana. Filippiineillä hän oli  Suomen Punaisen Ristin maaedustajana sekä Jordaniassa kenttäsairaalan projektipäällikkönä.

”Olen varautunut jatkuvaan muuttoon. Mukanani kulki pitkään minimaalinen kodinperustussetti, tärkeimpinä sauvasekoitin ja pari maustepurkkia – nyt ei edes niitä”, Klinge kertoo.

 

Tällä hetkellä Klinge toimii Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijänä Beirutissa. Työhön kuuluu valvoa katastrofiavun perillemenoa ja hallinnoida avustusprojektien rahoitusta erityisesti sisällissodan koettelemassa Syyriassa.

”Ihmisoikeuksien puolustaminen ja suojeluasiat ovat urani punainen lanka. Kaikilla tulisi olla oikeus ruokaan ja asumukseen ja kidutuksesta ja väkivallasta vapaaseen elämään.”

Työ on kuljettanut Klingeä usein lähelle vaaratilanteita. Kuin sattuman oikusta hän asui New Yorkissa vuoden 2001 terroristi-iskujen aikaan ja Manilassa, kun taifuuni iski Filippiineille vuonna 2013. Myös Kabulin tienvarsipommit ja kidnappausuhat sekä sodan läheisyys ovat olleet osa jokapäiväistä elämää.

”Olen ollut onnekas, kun mitään henkilökohtaista onnettomuutta ei ole sattunut. Vaara-alueilla tärkeintä on tehdä yhteistyötä turvallisuusalan ammattilaisten kanssa. Pitää olla koko ajan valpas ja korva herkkänä kaikelle epätavalliselle.”

Vaaran merkit oppii aistimaan. Kongossa Klinge teki töitä lapsisotilaiden ja hyväksikäytettyjen tyttöjen kanssa. Kun hän vieraili kylässä, jossa lapset eivät hymyilleet lainkaan, hän tiesi, että paikassa tapahtuu jotain pahaa.

 

Toisaalta sotaa käyvissä maissa väkivallan uhka jokapäiväistyy, ja ihmiset haluavat pitää kiinni normaaleista asioista.

Kerran Damaskuksessa Klinge oli syömässä kaktuksen hedelmiä puistossa myöhään illalla, ja vieressä eräs perhe vietti piknikiä leikkivine lapsineen. Yhtäkkiä läheltä kuului valtava pamahdus, kun puiston liepeillä räjähti jotain. Paikallinen perhe jatkoi piknikiään kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut, ja Klinge seurasi esimerkkiä.

”Enää en koe niin paljon stressiä vaarallisen ympäristön takia. Työtahti saattaa olla rankka, mutta selviän, kun en juo alkoholia ja meditoin säännöllisesti.”

Klinge vieraili Syyriassa tämän vuoden heinäkuussa tarkastamassa Punaisen Ristin organisoimien kuntoutuspalvelujen toimintaa. Syyriassa on jo puolitoista miljoonaa vammautunutta ihmistä ja heistä iso osa on lapsia.

Kuntoutuskeskuksessa Klinge tapasi 16-vuotiaan tytön, joka oli menettänyt pommituksessa molemmat jalkansa ja koko 12-henkisen perheensä. Lohduttoman oloinen tyttö asui väliaikaismajoituksessa ja teki kuuden tunnin edestakaisen matkan kuntoutuskeskukseen kaksi kertaa viikossa. Tyttö itki uupumustaan: kuka huolehtii vammautuneesta orvosta, ja saako hän enää koskaan opiskella?

Oli myös selviytyjätyyppi, pikkutyttö, joka teki kaiken mahdollisen reippaasti yhdellä kädellään. Ja oli neljävuotias poika, jolta toinen käsi oli amputoitu ja joka oli yhä traumatilassa, suostumatta puhumaan tai leikkimään.

 

Pula ammattitaitoisesta terveydenhoitohenkilöstöstä on Syyriassa kova, sillä esimerkiksi Aleppossa peräti 95 prosenttia lääkäreistä on paennut, vangittu tai tapettu. Myös aliravitsemus sekä pula lääkkeistä ja puhtaasta vedestä heikentää terveyttä, ja turvattomuus vaikeuttaa avustusten jakoa.

Paikallisella Punainen puolikuu -järjestöllä on sentään alueella yli 7000 vapaaehtoista.

”Avustustyöntekijät ovat upeaa porukkaa, jotka henkensä uhalla saavat kuljetettua apua sinnekin, minne muilla työntekijöillä ei ole pääsyä.”
Klingen itsensä työnä on valvoa, että apu menee oikeaan kohteeseen ja että avustusvaroista pidetään tarkasti kirjaa.

 

Punaisen Ristin avustuspakettien sisällöstä sovitaan yhdessä paikallisten ihmisten kanssa. Syyriassa viiden hengen perheen kuukausittainen ruokapaketti koostuu 29 kilosta välttämättömiä elintarvikkeita, kuten ruokaöljyä, riisiä ja papuja. Pitkittyneessä sodassa sekään ei riitä kauaksi aikaa.

Klinge arvostaa Punaisen Ristin toimittaman kriisiavun laatua, sillä hän tietää, että kaikissa tapauksissa avustukset eivät ole yhtä hyvin organisoituja.

Filippiinien myrskytuhojen keskellä hän seurasi, miten eräs globaali, kaupallinen kuljetusliike toimitti ulkomailta avustuspaketteja ilmaiseksi kriisialueelle. Järjestelyt ontuivat, ja avustukset juuttuivat kuukausiksi tulliin. Lahjoitustavaroiden varastointiin ja lajitteluun kului avustustyöntekijöiden arvokasta aikaa. Lopulta paljastui, että joukossa oli sopimatonta tai pilaantunuttta ruokaa ja joulukoristeiden kaltaista turhaa tavaraa.

”Niin tylyltä kuin se saattaa kuulostaa, kriisikohteita auttaa parhaiten raha. Tavaroiden suhteen tarvitaan kulttuurillista ymmärrystä. Esimerkiksi vanhojen kenkien antaminen voi olla loukkaavaa”, Klinge sanoo.

 

Vaihtuvissa ympäristöissä työskentely on opettanut Klingelle sopeutumiskykyä. Kansainvälisissä neuvotteluissa avainkysymys on joustaminen. Aasialaiset ovat niin kohteliaita, että heille ”ein” sanominen on miltei mahdotonta, ja kieltävä vastaus on osattava lukea elekielestä.

”Joskus valttikorttini on juuri se, että pystyn sanomaan ’ei’. Suomalaisuudesta on jäljellä se, että voin kirota suomeksi, niin että kukaan ei ymmärrä!”

Yhteistyön onnistuminen perustuu hänen mukaansa kuitenkin kommunikaatioon, jossa on osattava ymmärtää erilaisia kulttuureja, uskontoja ja elämänarvoja.

 

Seuratessaan taifuunin lähestymistä satelliittikuvista toimistossaan Manilassa Klinge oppi, miten tärkeää on varautuminen. Vaikka myrskyjen ennakointi Filippiineillä on maailman kärkitasoa, hyökyaaltojen suuruus yllätti. Viranomaiset antoivat evakuointikäskyt, mutta kaikkialla ei oltu tilanteen tasalla. Klinge ryhtyi heti arvioimaan vahinkoja sekä tekemään suunnitelmia ensiapuklinikkaa ja katastrofivarustusta varten. Töitä oli kellon ympäri usean päivän ajan.

Kriisityö ei tule maailmasta loppumaan, kun luonnonkatastrofit lisääntyvät ja sodat ovat muuttuneet yhä raadollisemmiksi. On rankkaa seurata, miten nykysodissa poljetaan häikäilemättömästi humanitäärisiä oikeuksia. Joka vuosi Klinge miettii, vieläkö hän jaksaa jatkaa kriisien parissa.

Motivaatio on aina löytynyt. Se tulee hienoista kollegoista ja paikallisten selviytymistarinoista. Se tulee tiedosta, että apu menee perille. Toivo on ihmisissä.


Hätäapuun voi lahjoittaa esimerkiksi SPR:n, Kirkon Ulkomaanavun, World Visionin tai Unicefin kautta.

Kuuntele Johanna Klingen suosikkibiisit täältä!


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!