Artikkelikuva
Tämän vuoden Talvisirkuksen erikoisnumerona on ”korealainen kehto”. Siinä kaksi ihmistä seisoo tukipilareina lavasteen puomeilla

Sirkus talven pimeydessä

Kun syksy pimenee ja kelit kylmenevät, Talvisirkus aloittaa esityksensä Kaapelitehtaalla. Joku lentää, valot välkkyvät, possut juoksevat ja bändi soittaa. Rohkeuden rajoja koetellaan välillä niin sisällössä kuin tempuissakin.

”Totta kai minä pelkään, alussa varsinkin”, sanoo ranskalainen Raphaël Gacon, yksi tämän vuoden Talvisirkuksen esiintyjistä.

Gacon kuuluu nelihenkiseen ryhmään, jonka erikoisuutena on ”korealainen kehto”. Se on sirkusnumero, jossa kaksi ihmistä seisoo tukipilareina massiivisen lavasteen puomeilla, kaksi lentää keskellä.

”Pelon kanssa pitää elää, mutta sitä ei saa ajatella koko ajan, muuten temppu ei onnistu. Keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään, ei kenelläkään työryhmästä”, Gacon jatkaa.

Sirkuksen pitäisi olla kevyttä ja hauskaa – ja samaan aikaan siinä on paljon toistoa. Olennaista on löytää jokaiseen näytökseen esiintymisen ilo, silloin esityskin on viihdyttävä.

Espanjalainen sirkustaiteilija Arce López Gutiérrez viettää talvikuukausia Kaapelitehtaalla jo toista kertaa. ”Tarjoamme hyviä hetkiä perheen ja ystävien seurassa. Jos meillä on aidosti hyvä tunnelma keskenämme, se säteilee myös yleisöön”, hän lupaa.

Sirkuksen työryhmistä tulee kansainvälisiä, koska suuret sirkuskoulut ovat Suomen ulkopuolella ja työ kuljettaa ihmisiä aina uusille esiintymislavoille. Se tarkoittaa sitä, että aina ei löydy kieltä, jota kaikki puhuisivat hyvin.

”Puhumme espanjaa, suomea, englantia ja ranskaa sekaisin koko ajan – ja kansainvälisyys koskee myös tekniikkaa. Yhteinen kieli on enemmän tunne ja ymmärrys siitä, mitä tehdään”, sanoo Arja Pettersson, Talvisirkuksen monivuotinen ohjaaja ja Tanssiteatteri Hurjaruuthin johtaja.

 

Nykymaailmassa tarinoita pidetään arvossa, mutta Talvisirkuksessa ei ole tarinaa.

”Sirkus ei sovellu tarinankerronnan välineeksi, enkä minäkään tee käsikirjoitusta. Meillä on aihe, jonka pitää koskettaa ja johon tutustun mahdollisimman monesta kulmasta”, Pettersson sanoo.

Tämän vuoden Talvisirkuksen nimi on Muisti. Millainen aihe muisti on?

”No, narratiivinen”, hymähtää Pettersson.

Esityksen luominen ei ole ollut ihan helppoa. ”Muisti jakautuu kahteen suuntaan: menneeseen ja tulevaisuuteen. Tulevaisuuteen kohdistuvaan muistiin voi yhdistää vaikkapa viheltävät vesipannut tai munakellon. Mutta menneisyyteen suuntautuva muisti perustuu ihmisten kertomuksiin. Siihen liittyvät hajamielisyys, muistin lukkiutuminen, valemuistot ja niin edelleen.”

Vaikka Talvisirkuksen ensisijainen missio ei ole ottaa kantaa, sitäkin on usein tehty. Myös muisti voi olla luonteeltaan poliittista.

”Jotkut asiat muistuttavat meitä tapahtumista tai ihmisistä, joita emme halua unohtaa, kuten holokaustin muistomerkit tai Aleksis Kiven katu. Olen pohtinut, voisiko meillä olla kohtaus, jossa Elielinaukio onkin Jimi Karttusen aukio.”

”George Orwellin kirjassa Vuonna 1984 on iskulause, joka puhuttelee: ’Joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta. Joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.’ Historiaan on yritetty vaikuttaa muistin kautta, ja yritetään edelleen: Isisin teot Palmyrassa ovat hyvä esimerkki. Yritän saada tämänkin näkökulman esitykseen mukaan.”

 

Talvisirkuksessa saattaa esiintyä olutta juova, masentunut joulupukki. Miksi se sallitaan sirkuksessa, kun pääsääntöisesti lastenkulttuuri siivotaan aikuisten ongelmista?

”Siitä tuli paljon erilaisia kommentteja. Ehkä meillä Suomessa ollaan turhan varovaisia, koska eihän teatteri voi olla maailmasta eristetty kupla. Todellisuus on kuitenkin läsnä joka päivä, ja lapsetkin kohtaavat sen.”

Pettersson ei kosiskele; sirkustaidetta tehdään kunnianhimoisesti ja pelottomasti. Ja Hurjaruuthin sirkuksia on tehty joka talveksi 1990-luvulta saakka. Monelle Talvisirkus on jokavuotinen jouluperinne. Mutta tehdäänkö sitä lapsille vai aikuisille?

”En ajattele tekeväni sirkusta aikuisille tai lapsille – ei se ole ikäkysymys. Meillä käy yli 30 000 katsojaa, ja sellaiseen joukkoon mahtuu hyvin erilaisia ihmisiä. Yritän rakentaa esitystä, jossa on paljon erilaisia tasoja. Että samassa kohtauksessa joku voi nähdä ainoastaan punaisen pallon, toinen taas hyvinkin isoja filosofisia kysymyksiä.”

Yleensä Talvisirkuksen tunnelma kohoaa kattoon esiintyjien mukana. López Gutiérrezin mielestä paras yleisö on sellainen, joka lähtee leikkiin mukaan ja reagoi. ”Kun tulin Suomeen, minua varoiteltiin, etteivät suomalaiset ole kovin sydämellisiä. Mutta en ole koskaan kokenut sitä niin. Olen ajatellut, että me varmaan sytytämme sen lämmön, joka suomalaisissa on vähän piilossa”, hän sanoo hymyillen.

Talvisirkus Muisti Tanssiteatteri Hurjaruuthissa Kaapelite­htaan Pan­nuhal­lissa 3.11.2016 – 8.1.2017.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!