Artikkelikuva
Himalajan vuoristossa elävä Aasian musta karhu

Karhujen sapelle stoppi

Ikivanhan perinnelääkkeen käyttö katoaa pikkuhiljaa Aasiasta.

Karhuista kerättävää sappinestettä on käytetty Itä-Aasian perinteisessä lääketieteessä yli tuhannen vuoden ajan. Nesteen on väitetty auttavan niin kurkkukipuun, epilepsiaan, kuumeeseen kuin näkö- ja lihasvammoihin. Käyttö on yhä yleistä huolimatta siitä, että tieteellisiä todisteita terveyshyödyistä ei ole koskaan löydetty.

Siinä missä sappea kerättiin aiemmin luonnonvaraisia karhuja metsästämällä, 1980-luvulta alkaen sappi on tullut karhutarhoilta. Tarhattujen karhujen elämä on eläinaktivistien arvioiden mukaan lyhyt ja ”puhdasta kidutusta”, sillä neste kerätään pienissä häkeissä eläviltä eläimiltä katetrin kautta.

Sapen kansainvälinen kauppa on jo aiemmin tehty laittomaksi suojelusopimuksin, mutta nyt myös julkinen mielipide on kääntymässä hitaasti karhujen kohtelun parantamiseksi. Esimerkiksi Vietnamissa Education for Nature -järjestö on lanseeraanut näyttävän mainoskampanjan, jonka kasvoiksi on pestattu maan kuuluisimpia näyttelijöitä, koomikkoja ja tanssijoita.

Toivonmerkkinä on myös nähty, että Kiinan suurin sapentuottaja on ilmoittanut olevansa lähellä synteettisen, laboratoriossa valmistettavan sapen keksimistä.

Tulevaisuudessa onkin mahdollista, että nyt 17 000 häkissä elävää karhua saa päättää päivänsä suojelualueella ja ulkoilmassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!