Digitalisaatio kompuroi kehitysmaissa.

Jopa 400 miljoonaa ihmistä elää digitaalisten signaalien ulottumattomissa.

Teksti: Janne Hukka

LyhyetInternet

Maailma. Vaikka internetistä on tullut arkipäivää teollistuneissa maissa, suuri osa ihmiskunnasta elää edelleen sen tavoittamattomissa, kirjoittaa Maailmanpankki vuodenvaihteessa julkaistussa raportissaan Digital Dividends.

Maailmanpankin mukaan internetin käyttäjien määrä on kolminkertaistunut vuodesta 2005, mutta tällä hetkellä ryhmä kattaa vain neljä ihmistä kymmenestä. Jopa 400 miljoonaa ihmistä elää digitaalisten signaalien ulottumattomissa.

Viime vuosikymmeninä yhteiskuntien digitalisaatiolle on asetettu valtavia odotuksia, mutta ihmiskunnan enemmistö odottaa edelleen siitä kumpuavia uusia työpaikkoja, parempia julkisia palveluita ja talouskasvua, raportista selviää.

Osasyynä tähän on, että internetin ja digipalveluiden tueksi tarvitaan vahvoja julkisia instituutioita, kilpailua lisäävää sääntelyä, koulutusta (kuten luku- ja kirjoitustaitoa) ja teknistä infrastruktuuria.

Niiden puuttuessa digimaailman edut tippuvat koulutettujen, kaupungeissa asuvien eliittiryhmien syliin. Toinen voittajaryhmä löytyy köyhien, totalitarististen maiden hallintokoneistoista.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!