Aitoja amerikankiinalaisia makuja

Kun feikkiruokaa hauduttaa tarpeeksi kauan, siitä tulee omaperäinen vientituote.

Teksti: Mari ManninenKuva: Katharina Hesse

NäkökulmatRuokaKiina

Olen niitä ihmisiä, jotka menevät Helsingissä kiinalaiseen ravintolaan ja hymähtävät: Ei lähelläkään aitoa kiinalaista. Sitten kerron ruokaseuralaisilleni – kiinnostaa heitä tai ei – millaista ruokaa Kiinassa oikeasti tarjotaan. Olenhan ekspertti, sillä asun Pekingissä ja rakastan (aitoa) kiinalaista.

Seuraava uutinen hämmensi ja riemastutti minua: Shanghaihin avattiin ravintola Fortune Cookie, joka tarjoaa amerikankiinalaista ruokaa. Siis ruokaa, jonka aikanaan Yhdysvaltoihin muuttaneen kiinalaiset kehittelivät amerikkalaisille maistuvaksi. Usein annokset lilluvat happamanmakeassa kastikkeessa. Se on tuttu soossi suomalaisillekin.

Ravintola syntyi yhdysvaltalaisten perustajiensa amerikankiinalaismakujen kaipuusta. Niitä kun ei Kiinasta löytynyt. Kokkiopettaja lennätettiin Amerikoista, samoin monet raaka-aineet, kuten kermajuusto ja maapähkinävoi. Ravintola on ollut menestys.

Kiinalainen ravintoloitsija aikoo puolestaan peitota McDonald’sin sen omin asein. Da Dong Duck-pikaruokalassa sämpylän välissä on Pekingin ankkaa. Saa nähdä, mitä amerikkalaiset tästä tuumaavat.

Luin vuosi pari sitten jutun ruotsalaisesta, joka muutti muistaakseni Turkkiin ja perusti ravintolan. Ravintolassa tarjottiin kebabpitsaa, jota myös Ruotsin uudeksi kansallisruuaksi kutsutaan. Olisin halunnut kysyä ravintoloitsijalta, millaisen vastaanoton kebabpitsa on kebabin kotikonnuilla saanut, mutta en enää löytänyt lehtijuttua.

Aito ruoka on aina ollut häilyvä käsite. Kuinka suomalaista on karjalanpiirakka riisillä? Piparkakku neilikalla ja kanelilla? Torstaisin syötävä hernerokka ja pannukakku? Sehän on Ruotsista tullut perinne. Vaikutteita on otettu ja annettu ja haudutettu.

Ruokasaarnassani suomalaiskavereille sanon aina, että ei ole olemassa kiinalaista keittiötä. Kiinassa on yhtä monta keittiötä kuin Euroopassa, ja ne eroavat toisistaan kovasti. Pekingissä mennään siis sichuanilaiseen, xinjiangilaiseen tai vaikka shanxilaiseen ravintolaan. En tosin itsekään ole syönyt aivan aitoja annoksia. Sen tajusin, kun yunnanilaisen ravintolan kokki kertoi muuntavansa Yunnanin maakunnan maut pekingiläisille asiakkaille sopiviksi.

Ensi kesänä sanon Helsingin kiinalaisessa, että maistuu aivan aidolta amerikankiinalaiselta. Se on trendikästä Shanghaita myöten.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Mari Manninen.

Mari Manninen

Kirjoittaja on Kiinassa asuva vapaa toimittaja.