Lumen peittämää kylää hallitsevat puutalot.
Näkymä Hiidenselän kylälle. Harmaaseen maisemaan on pikkuhiljaa alkanut ilmestyä lisää värejä, kun talot ovat saaneet maalia pintaansa. Yleissävy on edelleen kuitenkin varsin harmaa ja paikoitellen jopa tulipalojen sävyttämä musta.
Omatekoinen jääkelkka, jossa on suksi edessä ja suuret pyörät takana.
Laatokan jäällä näkee monenmoisia kulkupelejä. Vesi on monesti myös surman paikka. Viime syksynä neljä nuorta kyläläistä hukkui kalareissuilla.
Suuri perhe kaikenikäisiä ihmisiä istuu yltäkylläisen pöydän ääressä ja juhlii syntymäpäiviä.
Maria Belozerova juhlii 85 -vuotispäiviään mökissään perheen piirissä. Maria oli suunnitellut juhliaan pitkään ja ne oli tarkoitus järjestää kylän koululla. Alle viikko ennen juhlaa sattuneessa tulipalossa kuoli kaksi sukulaista ja suunnitelmat muuttuivat.
Ikkunoiden väliin on aseteltu kosteutta imeviä oransseja sipuleita.
Kosteutta poistavaa väriloistoa ikkunan välissä.
Neljä ihmistä kävele muovikassien kanssa lumisella maantiellä.
Hiidenselän kylällä on kahdeksan pientä kauppaa. Ostoksilla käydään pääsääntöisesti kävellen ja talvisin potkukelkalla.
Vaaleansininen mökki Laatokan kivisellä rannalla.
Maria Belozerovan mökki sijaitsee aivan Laatokan laidalla. Veden pinnan ollessa korkealla syysmyrskyn aallot iskevät rantakallioon ja heittävät pärskeet ikkunaan.
Pieni tyttö liilassa paidassa juo mehua mökissä.
Anja on tullut kylään isomummon luo Hiidenselkään.
Auki revitty kammarin lattia. Reunalla utelias lapsi
Maria Belozerovan mökin kammarin lattiat ja seinät ovat remontoitavana.
Poika taluttaa lehmää kesäistä kylänraittia pitkin.
Lehmät kulkevat edelleen kesäisin vapaana kylän raitilla. Vuohet ovat sen sijaan lähes tyystin hävinneet maisemasta.
Pieni Anja ja isoisoäiti Maria käsi kädessä mökin edustalla.
Maria Belozerova ja Petroskoissa asuva tyttärentyttärentytär Anja isomummonsa mökin edustalla.
Värikästä pyykkiä rikkuu kuivamassa Laatokan rannalla.
Marian tytär Svetlana ripustaa saunassa pestyä ja Laatokassa huuhdottua pyykkiä narulle. Pyykkipäivä on kerran viikossa lauantaisin.
Nuori liikennepoliisi koppalakissa sumuisella tiellä.
Sakko­rysä rajalle johtavalla tiellä sunnuntai­aamuna. Aiemmin ­sakot maksettiin suoraan miliisille, nyt ne maksetaan pankissa.
maria nukkuu mökin sohvalla. Lattialla kieriskelee kissa.
Maria ottaa nokoset tuvan sohvalla.
Tumma puutalo. Penkillä edessä kaksi kanisteria kantovettä.
Vesi on edelleen kantovettä, vaikka televisiosta saattaakin satelliitin kautta näkyä 334 kanavaa.
Pieniä koululaisia koulun pihalla sukset jalassa.
Hiidenselän kyläkoulun ekaluokkalaiset lähdössä hiihtämään. Koulussa käydään luokkia 1-9 ja oppilaita on kaikkiaan 79.
Keltaisen puukoulun pihalla oleva vanha neuvostopatsas esittää iloista koulupoikaa.
Neuvostoaikainen patsas komeilee vuonna 1969 valmistuneen puukoulun pihassa. Viereisellä tontilla sijaitsee massiivinen 1980-luvulla rakennettu betoninen uusi koulurakennus, joka ei koskaan valmistunut käyttökuntoon.
Joukko koulutyttöjä laittaa toistensa hiuksia.
Koululla järjestettävät kerhot ovat suosittuja nuorten parissa. Nämä tytöt kuuluvat koulun joukkueeseen, joka harjoitteli koulujen väliseen kilpailuun. Lajeina olivat marssiminen ja ampuminen.
Punatakkinen mies kantaa suurta halkopinoa.
Suurin osa kylän taloista on puulämmitteisiä. Aikaisemmin sahan entisillä työntekijöillä oli oikeus saada sahalta jätepaloja ilmaiseksi.
Punatakkinen kyläläinen raahaa kelkkaa halki lumisen kylän. Perässä jolkottaa suuri koira.
Pyykkiä matkalla huuhdeltavaksi. Juoksevan veden puute vaikeuttaa elämää monella tavalla.
Pieni tyttö värikkäissä vaatteissa. Pipossa kaksi suurta palluraa.

Vuosi Karjalassa

Valokuvaaja Petteri Kokkonen kuvasi Laatokan Karjalassa sijaitsevaa Hiidenselän kylää koko vuoden kierron.

Teksti: Petteri KokkonenKuvat: Petteri Kokkonen

PitkätMaatalous ja maaseutuVenäjä

Olen käynyt Laatokan Karjalassa sijaitsevassa Hiidenselän kylässä kuvausmatkoilla lähes parikymmentä vuotta.

Alkusysäyksen Laatokan Laidalla -projektilleni antoi pieni artikkeli brittilehdessä, jossa itärajaamme kuvattiin ”maailman suurimmaksi elintasokuiluksi”.

Jutun luettuani soitin kollega Jaakko ”Jaska” Julkuselle Lappeenrantaan. Tiedustelin, oliko miehen tuntemalla alueella todella niin kurjaa ja pitäisikö sitä lähteä pikaisesti dokumentoimaan.

Jaskan vastaus oli: ”Sinulla ei ole mitään kiirettä. Se kurjuus ei sieltä lopu”. Oli vuosi 1997.
Kului pari vuotta.

Ensimmäisen kuvausmatkani Laatokan pohjoislaidalle tein helmikuussa 1999. Ajat olivat surkeat: ihmiset eivät olleet saanet palkkojaan ja eläkkeitään kolmeen kuukauteen. Monella oli nälkä ja väki haikaili neuvostoaikojen perään.

Sattuman kautta päädyin majoittumaan Maria Belozerovan ja hänen miehensä Slavan mökkiin. Vastaanotto oli lämmin ja avoin, eikä minun tarvinnut olla nälässä.

Kaikki kylällä eivät suhtautuneet vierailuihini varauksetta. Oppaana ja tulkkina toiminut Maria sai useamman kerran kuulla kunniansa, mutta vieraskoreana jätti töykeämmät tokaisut kääntämättä. Totesi vain, että ”jatketaan matkaa”.

Helmikuussa 2016 Hiidenselän kylän raitilla on hiljaisempaa kuin viime vuosituhannella. Parhaimmillaan paikallinen saha työllisti lähes tuhat kyläläistä. Nyt kylältä löytyy hädin tuskin sen verran asukkaita. Vesi on yhä kantovettä, vaikka televisiosta voi satelliitin kautta näkyä 334 kanavaa.

Kaksi suurinta muutoksen aiheuttajaa kylällä on ollut tuli ja maali. Tuli tekee tuhojaan, varsinkin kovilla pakkasilla. Jokainen tuntee jonkun, jolta on palanut talo, tai vielä pahempaa. Monia palaneita taloja ei ole korjattu, joidenkin tilalle on sentään ilmestynyt uusia.

Nykyinen presidentti saa kehuja jokaiselta vastaantulijalta. Ei ehkä täysin aiheetta – juurikin kun vertaa ihmisten arkea vuosituhannen vaihteen oloihin.

Nälästä ei ole nyt tietoa, eläkkeet ovat nousseet huimasti ja ne jopa maksetaan ajallaan, tosin edelleen usein kotiin kannettuna käteisenä – ihan samalla tavalla kuin vuonna 1999.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Petteri Kokkonen