Artikkelikuva

Överit askeettilupauksesta

Thaimaa. Thairuoka on herkullista, mutta liika on liikaa, paljastuu thaimaalaisen Chulalongkornin yliopiston tekemästä tutkimuksesta.

Yliopiston mukaan noin puolet Thaimaan luostareiden buddhalaisista munkeista on ylipainoisia ja iso osa kärsii korkeasta kolesterolista, verenpaineesta ja diabeteksesta.

Munkkien ongelmana on maallikkojen luostareihin lahjoittama ruoka, josta askeettilupauksen tehneet pyhät miehet eivät voi kieltäytyä uskonnollisista syistä.

Perinteiset thaiannokset, kuten kookosmaidossa haudutetut curryt, uppopaistetut kalapihvit ja riisijälkiruoat ovat kaloripommeja. Erityisen haitalliseksi ne muodostuvat liian usein nautittuna, kun herkkuihin yhdistetään tuntikausia kestävää meditointia.

Luostareiden terveyskuluista vastaavalle valtiolle yksin munkkien ylipainon aiheuttamista ongelmista syntyy vuosittain miljoonien eurojen kuluerä.

Yliopisto onkin lanseerannut pilottiohjelman, jossa munkkeja on kannustettu kohtuullisuuteen ja liikuntaan. Parhaimmillaan osallistujat tiputtivat kymmenen kiloa ohjelman kahdeksan viikon aikana, kirjoittaa Bangkok Post -lehti.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!