Mies koskettaa seinää raunioituneessa talossa.
Serdjan Gavrilovicin, 24, isä on serbi, äiti bosniakki. Yliopisto-opintojen jälkeen Gavrilovic on tehnyt töitä turistioppaana ja muusikkojen agenttina. Sen lisäksi hän on julkaissut novellikokoelmia. ”Tulevaisuus Mostarissa ei ole kovin valoisa. Kaupungissa on jatkuvasti kahakoita eri yhteisöjen välillä. Luottamus menetettiin sodassa, eikä sitä ole saatu takaisin. Yritän silti elää mahdollisimman normaalia elämää ja kirjoittaa. Toivon, että kuollessani muut sanoisivat: hän ainakin yritti… ”
Suuri toimistotila, joka on täynnä tietokoneita ja niitä käyttäviä ihmisiä.
Tulevaisuuden rakentajat. Nsoft on Igor Krezićin, 29, perustama digi-innovaatioyritys, joka pyörittää urheiluun liittyvää vedonlyöntiä ja kehittää videopelejä. Firma työllistää noin 200 työntekijää, joiden keski-ikä on 28 vuotta. Yritys tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden rakentaa talo yrityksen ostamalle tontille. Työpaikka on varsinkin nuorille aikuisille lottovoitto: Bosniassa työttömiä on yli 40 prosenttia.
Mies hyppää vanhalta kivisillalta turistien katsellessa.
Sopeutujat. Kroaatit tuhosivat Mostarin symbolina tunnetun sillan vuonna 1993. Se rakennettiin uudestaan 2004 kansainvälisen yhteisön avustuksella. Kuvassa sillalta hyppäävä Adis Boskailo, 20, on yksi Mostarin sillan seitsemästä sukeltajasta. Boskailo sukeltaa joka toinen päivä 25 metrin korkeudesta 7-8-asteiseen veteen. Turistit maksavat näytöksestä ja rahat jaetaan tasan kaikkien sukeltajien kesken. ”En ole opiskellut ja taloudellinen tilanne Bosniassa on huono – mitä muutakaan tekisin?”
Nuoria naisia tanssii pimeässä yökerhossa.
Konsertti Abrasevic-kulttuurikeskuksessa. EKV oli 1980-luvun Jugoslaviassa valtavan suosion saanut bändi. Bändi hajosi sodan pyörteissä, mutta sen musiikki jäi elämään. Nyt sitä soittavat muut ryhmät. EKV:n tavoin Abrasevic-kulttuurikeskus tuhoutui sodassa, mutta rakennettiin uusiksi 2000-luvulla. Se on Mostarissa harvinaisuus: vaihtoehtoista kulttuuria ja musiikkia esille tuova konserttisali, joka tuo yhteen nuoria kaikista yhteisöistä.
Mies ja nainen keskiaikaisen kirkon pihalla.
Sillanrakentajat. Branislav Rajkovic, 31, diakoni ja Tamara Rajkovic, 28, uskonnonopettaja, ovat serbejä. ”Mostarissa asuu noin 5000 serbiä. Ennen sotaa heitä oli enemmän, mutta valtaosa pakeni kaupungista. Nyt osa on palannut. Mostarin serbeille uskonto on politiikkaa tärkeämpi osa identiteettiä. Meillä on hyvät välit muihin uskontokuntiin, sekä bosniakkien muslimiyhteisöön että kroaattien katoliseen fransiskaanikirkoon.”
Panssaroitu miinanraivaaja työskentelee luonnossa.
astuunkantaja. Sota jätti Bosnia ja Hertsegovinaan lukuisia räjähtämättömiä miinoja, jotka ovat tappaneet 1700 siviiliä. Milan Radojevic, 34, on kroaatti ja työskennellyt myös Kosovossa ja Afganistanissa. ”Riskeihin ja pelkoon tottuu. Miinanraivaus on fyysistä työtä, johon liittyy suuri vastuu. Olemme jatkuvasti kentällä, työsarka on valtava.”
Yksinäinen aikuinen ja paljon tarhaikäisiä lapsia.
hteishengen luoja. Marina Dapic, 28, perusti yksityisen lastentarhan vuonna 2014. Samalla hän tekee töitä DJ:nä ja järjestää Mostar Street Art -festivaalia. Dapic ei halua itselleen nimikettä, vaan määrittelee itsensä Bosnian kansalaiseksi. ”Henkilöllisyystodistukseni mukaan kuuluun tiettyyn yhteisöön, mutta kuka tietää, missä juureni ovat neljä tai viisi sukupolvea taaksepäin? Olen ihminen, siinä kaikki. Festivaalin avulla tuon ihmisiä yhteen ja olen mukana rakentamassa parempaa yhteiskuntaa.”
Nuorukaiset pelaavat jalkapalloa korkeiden kukkuloiden juurella.
Nationalismi näkyy. FK Velez on Mostarin bosniakkijoukkue. Kaupungissa on myös kroaattien jalkapallojoukkue, HSK Zrinjski Mostar. Kun kaupunki jakautui kahtia sodan aikana, HSK Zrinjski Mostar otti haltuunsa FK Velezin historiallisen stadionin, joka sijaitsee kaupungin länsipuolella. Vanhat kaunat kytevät edelleen. Nationalismi elää vahvana jalkapallossa.
Nuori mies hyppää volttiä värikästä seinää vasten.
Rajoja alleviivaavasta yhteiskunnasta huolimatta 120 000 asukkaan Mostarissa kasvaa nuorten aikuisten sukupolvi, joka haluaa rakentaa siltoja eri yhteisöjen välille.

Siltojen ja kuilujen Mostar

Bosnian sodan aikana kahtia jakautuneen Mostarin kuuluisa silta tuhottiin. Millaisia siltoja kaupungissa nyt rakennetaan?

Teksti: Taina TervonenTeksti: Laurent HazguiKuvat: Laurent Hazgui

PitkätRauhaBosnia ja Hertsegovina

"Don’t forget 1993”, lukee sillan kupeessa olevassa kivessä. Mostar on täynnä jälkiä 1992-1995 käydystä sodasta, joka jakoi kaupungin kahtia: graffiteja, luodinreikiä seinässä, luonnon vähitellen valtaamia raunioita. Kuin muistutuksena siitä, että vaikka silta on rakennettu uudestaan, kaikkia kuiluja ei voida ylittää.

Daytonin rauhansopimus vuonna 1995 lopetti sodan, mutta samalla se virallisti väestön jakamisen eri yhteisöihin: ortodoksiset serbit, muslimit bosniakit, katoliset kroaatit ja ”muut”. Kuilut ovat mannaa nationalistisille puolueille, jotka johtavat politiikkaa.

Rajoja alleviivaavasta yhteiskunnasta huolimatta 120 000 asukkaan Mostarissa kasvaa nuorten aikuisten sukupolvi, joka haluaa rakentaa siltoja eri yhteisöjen välille. Sodan aikana he olivat lapsia. Osa heistä eli sotavuodet Mostarissa, osa pakolaisena Euroopassa. Kukin yrittää omalla tavallaan tehdä kaupungista uudelleen kaikkien yhteisen Mostarin.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!