Mustat lonkerot ympäröivät ihmisen kättä.

Pyhän sodan kutsu

Islamistinen radikalisoituminen on lisääntynyt viime vuosina myös Suomessa. Mistä se johtuu ja miten sitä voidaan ennaltaehkäistä?

Teksti: Heta MuurinenKuva: Outi Kainiemi

PitkätTurvallisuusSuomiSyyria

Jihadistin julkinen kuva nyky-Suomessa on kiihkouskovainen musliminuorukainen, joka häviää Isikseen ja palaa sieltä todennäköisenä terroristina.

Dokumenttiohjaaja Deeyah Khan pitää tällaista yksinkertaistamista yhtenä suurimmista virheistä, jonka voimme tehdä. Norjalainen, paštu- ja punjabi-taustainen Khan on ohjannut Britanniassa dokumenttielokuvan Jihad: A Story of the Others, joka pyrkii ilmiön ymmärtämiseen haastattelemalla muun muassa entisiä jihadisteja.

”Sanotaan, että radikalismi syntyy muslimien kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta tai ulkopolitiikkaan liittyvästä raivosta. Toisaalta sanotaan, että se on lähes luonnollinen osa muslimina olemista, jolloin hyväksytään ekstremistien mielipide siitä, että heidän tulkintansa islamista on oikea”, hän sanoo.

Khanin mielestä yksilön pitäisi olla keskiössä ilmiön selittämisessä.

”Monien oikeuksia loukataan, ja monet ovat muslimeja, mutta vain hyvin pieni osuus heistä radikalisoituu. Meidän on otettava huomioon näiden henkilöiden haavoittuvuus ekstremistiselle maailmanselitykselle ja keksiä, miten pystymme auttamaan heitä vastustamaan sitä.”

Jihad-elokuvan mieleenpainuvin henkilö on imaami Abu Muntasir. Häntä kuvataan elokuvassa yhdeksi länsimaisen jihadismin isistä. Hän oli ensimmäisiä, jotka lähtivät Britanniasta taistelemaan kriisialueille Aasiaan. Hän oli myös karismaattinen johtaja, joka rekrytoi dokumentin mukaan tuhansia nuoria muslimeja länsimaista.

Elokuvassa Muntasir kertoo tunteikkaasti siitä, miten hänen silmänsä avautuivat pyhän sodan ja väkivallan mielettömyydelle hänen taistellessaan burmalaisessa viidakossa. Siellä hän tapasi lapsia, joiden hartain toive oli päästä kouluun.

Khanin mukaan elokuva on muuttanut ainakin yhden nuoren miehen suunnan. ”Hän oli kertonut yhdelle dokumentissa esiintyneistä miehistä harkinneensa lähtöä Isikseen, mutta muuttaneen mielensä nähtyään elokuvan.”

Myös toisenlaista palautetta on tullut.

”Eräs mies Syyriasta otti minuun yhteyttä. Hän oli vihainen, koska hänen mielestään sain heidät näyttämään heikoilta, luusereilta. Otan sen todisteena siitä, että olen osunut kipeään kohtaan.”

Jotkut menee sinne sotimaan, että pääse sotimaan, jotkut menee koska haluaa auttaa pieniä lapsia, jotta voi auttaa orpoja. Koen sen sillä tavalla, että jos joku haluaa tehdä hyvää, niin sitä katsotaan pahalla.

Sitaatti on vierastaistelijaksi lähteneen Suomessa asuvalta omaiselta, jota tutkija Karin Creutz on haastatellut Valtioneuvoston kanslian rahoittamassa SYPONYR-tutkimusprojektissa.

Sekä Creutz että hänen kollegansa Juha Saarinen korostavat, että jihadismista puhuttaessa tarvitaan monipuolisempaa, analyyttisempaa julkista keskustelua vailla hysteriaa.

”Kyseessä on monisäikeinen ilmiö, mutta siitä puhutaan kuin se olisi tapahtuma, joka pitää vaan estää”, sanoo Creutz.

Saarinen kritisoi viranomaisia tiedottamisen niukkuudesta.

”Avoimempi tiedottaminen on osa väkivaltaisen ekstremismin vastaista toimintaa. Tiedonvaje ruokkii pelkoja ja julkisen keskustelun polarisoitumista”, hän toteaa.

SYPONYR – Syrjintä, polarisaatio, nuoriso ja väkivaltainen radikalisoituminen on Suomessa ensimmäinen laajempi tutkimusprojekti, jossa tutkitaan väkivaltaista jihadismia.

Sen väliraportin mukaan vierastaistelijoiden osuus Suomen muslimiväestöstä on noin 0,07 prosenttia. Isis-järjestöön hakeutuneiden osuus on tätäkin pienempi.

Vaikka osuus muslimiväestöstä on vähäinen, sen kokoon suhteutettuna Suomesta lähtee eniten muslimeja Syyrian ja Irakin kriisialueille Euroopassa.

Suomesta lähteneitä aikuisia on virallisten tietojen mukaan vajaa sata. Italian muslimiväestö on moninkertainen Suomen vastaavaan verrattuna, mutta silti lähtijöitä on suunnilleen saman verran kuin Suomessa. Yhdysvalloista on lähtenyt 150–250, kun taas Ranskasta on lähtenyt vajaa parituhatta. Luvut ovat peräisin tiedustelutietoa hallituksille tarjoavan yhdysvaltalaisen The Soufan Groupin joulukuun raportista.

Aivan kaikki lähtijöistä eivät ole liittyneet aseelliseen ryhmään, joskin valtaosa on heitä. Konfliktialueille lähdetään myös humanitaarisen työhön. Aseellisiin ryhmiin liittyneistäkin vain osa on liittynyt Isiksen kaltaiseen länsimaille vihamieliseen islamistiryhmään. Syyriassa taistelee myös islamisti-ryhmiä, joita länsimaat tukevat, sekä aseellisia ryhmiä, jotka eivät ole islamistisia.

Vaikka muslimien kokema syrjintä on paljon jihadismia laajempi ilmiö, Karin Creutzin haastatteluissa kaikki radikalisoituneiden läheiset pitivät yhtenä keskeisenä syynä Suomesta lähtemiseen negatiivista yhteiskunnallista ilmapiiriä.

"Nuoret jotka radikalisoituu, ei ne turhan takia radikalisoidu. Siihen on syy, siihen liittyy media, siihen liittyy kaikki epäoikeudenmukaisuudet, joita koemme. Media on avainasemassa. Jos ne uutisoisi oikealla tavalla silloin kun tapahtuu esim. terrorismia, käyttäisivät oikeita termejä, ottaisivat asioita vakavasti – jos asiat otettaisiin yhtä vakavasti jos on muslimeja uhrina, se helpottaisi paljon."

Monet haastateltavat myös kokivat, ettei yhteiskunnallisen luottamuspulan vuoksi heillä ole mahdollisuutta tuoda esiin todellisia, yhteiskuntakriittisiä mielipiteitään sekä turhautumistaan muslimien kohteluun Suomessa ja maailmanlaajuisesti. Tämä saattaa ajaa nuoria ääriryhmiin.

Creutzin mukaan toinen, keskeisempi syy on halu vaikuttaa. Maailmanpolitiikan nähdään syrjivän muslimeja ja kärsiviä halutaan auttaa ja puolustaa lähtemällä paikan päälle joko sotimaan Bashar al-Assadia vastaan tai avustustyöhön.

Länsi-Euroopassa tehdyistä tutkimuksista ilmenee, ettei jihadistien taustalta löydy jaettua kokemusta eriarvoisuudesta tai tiettyä yhtä sosiaalista statusta. Myös Creutzin mukaan lähtijöiden tausta on moninainen.

Creutzin haastatteluissa kävi ilmi, että osalla radikalisoituneista oli esimerkiksi rikostausta ja huumeongelma, ei kuitenkaan kaikilla. Jotkut taas ovat olleet menestyneitä mallioppilaita.

Myös ohjaaja Khan on sitä mieltä, että huomio on kiinnitettävä islamistien taustoihin ja perheisiin.

Jihad-dokumentissa tuodaan esiin joissain maahanmuuttajaperheissä esiintyvä vaatimus siitä, että lapset eivät saa tuottaa häpeää vanhemmilleen. Tämä taas voi johtaa alemmuuden, häpeän ja syyllisyyden tunteisiin, jos nuori kokee epäonnistuneensa vanhempiensa odotusten täyttämisessä.

”On nuoria, jotka eivät koe olevansa kotonaan yhteiskunnassa sen enempää kuin vanhempiensa kodissa. Rekrytoijat ovat taitavia löytämään psykologiset heikot kohdat. Liittyminen ekstremistiryhmään on intensiivinen kokemus ja ihmissuhteet ovat siinä keskeisessä osassa. Perheiden ja yhteisöjen on tarjottava nuorille huolenpitoa, jottei heidän tarvitse mennä radikaaliryhmiin täyttämään emotionaalisia tarpeitaan”, sanoo ohjaaja Khan.

Tutkija Juha Saarinen on taas sitä mieltä, että taustalla olevat epäkohdat ovat vain yksi taustatekijä. Hänen mukaansa huomiota pitää kiinnittää myös identiteettikysymyksiin, ideologiaan ja sosiaaliseen kontekstiin, jossa radikalisoituminen tapahtuu.

”Tuhlaamme vähäiset resurssimme, jos yritämme väkivaltaisen ekstremismin vastaisen toiminnan viitekehyksessä korjata valtavia yhteiskunnallisia ongelmia kuten rasismia tai työttömyyttä.”

Saarisen mielestä pitäisi taustasyiden sijaan keskittyä radikalisaatioon prosessina. Kun prosessit ja niihin vaikuttavat tekijät tunnetaan hyvin, voidaan tehdä interventioita oikeassa tilanteessa.

”Kouluampujien kohdalla julkisuudessa keskusteltiin paljon siitä, millaisia tekijät olivat psykologisesti kyetäkseen sellaiseen pahuuteen. Uskon, että oikeissa olosuhteissa kuka tahansa pystyy vastaavaan.”

Saarinen on tutkimuksessaan havainnut, että vierastaistelijoiksi lähtevät ne, jotka ovat tunteneet entuudestaan henkilön, joka on ajautunut väkivaltaiseen toimintaan.

”Rekrytoijien toimintaa on korostettu ehkä liikaakin, kun taas lähipiirin vaikutus radikalisoitumiseen on jäänyt liian vähälle huomiolle.”

SYPONYR-projektin loppuraportti julkaistaan toukokuussa. Tutkimus kesti alle vuoden. Yhdellä tutkimushankkeella ei ratkaista väkivaltaisen radikalisoitumisen kaltaista monisäikeistä yhteiskunnallista ongelmaa. Työ on vasta alussa, ja Saarisen mukaan Suomessa ollaan sen suhteen jo myöhässä.

Dokumentaristi Deeyah Khan uskoo, että ne, jotka palaavat Syyriasta ja Irakista ovat voimakkain ase radikalismia vastaan. Heidän kokemuksensa ovat tärkeitä jaettaviksi uusien lähtijöiden estämiseksi.

”Ulkopuoliset eivät saa nuoria vakuuttumaan Isiksen vaaroista. He pitävät sitä propagandana. Mutta kun joku siellä ollut kertoo Isiksen ihmisoikeusloukkauksista ja hirmuvallasta, viestillä on vaikutusta.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heta Muurinen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.