Pikkupoikia tanssimassa koulupuvuissa.
Tanssikerhossa opitaan yhdistelemään heimotansseja modernimpaan tyyliin. Esiintyminen antaa nuorille rutkasti itseluottamusta.
Nuori mies poseeraa kameralle graffiteilla koristellun seinän edessä.
Koulun entinen oppilas Antony Mwangi haluaa opettaa lapsille, että kaikki on mahdollista.
Hymyilevä opettaja, taustalla itse tehtyjä vaatteita.
Lilian Wangala opastaa ompelupajassa, jossa valmistuvat sekä koulupuvut että myytäväksi tarkoitetut vaatteet.

Parantavien laulujen koulu

Nairobilaisessa Kiberan slummissa monet lapset ovat nähneet ja kokeneet väkivaltaa. Magoso-koulussa tiedetään, että musiikki on ilmaista ja tehokasta terapiaa. Yhtä tärkeää on ruoka: tyhjällä vatsalla ei opi.

Teksti: Elina Kirvesniemi, Alma Onali & Annamari TolonenKuvat: Annamari Tolonen

PitkätMusiikkiKenia

Keniassa katupoikien laulu kulkee harvoin duurissa. Antony Mwangi oli kymmenenvuotias, kun isä heitti hänet ulos kodista uuden vaimon tieltä. Äiti oli häädetty jo aikaisemmin.

Koulutaival vaihtui Nairobin kaduiksi.

Seuraavien kolmen vuoden aikana Mwangi oppi haistelemaan liimaa, ruokailemaan roskakasoissa ja yöpymään poliisiasemilla. Jengitappelut olivat arkipäivää.

Rahaa ansaitakseen Mwangi teki milloin mitäkin: muun muassa piti vahtia yhden hökkelin ovella, kun miehet kävivät sisällä raiskaamassa nuorta tyttöä. Moni Mwangin ystävistä kuoli väkivaltaisesti, joko jengiläisten tai poliisin käsissä.

Magoso-koulun perustaja ja johtaja Lilian Wangala löysi teini-ikäisen Mwangin nairobilaisen Kiberan slummin pellolta. Orpolapsille suunnatun koulun perustaja antoi huumeidenkäytön lopettaneelle katupojalle huomiota ja aikaa.

”Sinä päivänä päätin muuttua”, nyt 23-vuotias Mwangi hymyilee leveästi.

 

Rumpujen ja taputusten rytmi, tanssivien jalkojen töminä ja satojen lauluäänten kuoro kiirivät maalattujen muurien takaa hökkelikylän kaduille. Lahjoitusten turvin pyrörivässä, musiikkipainotteisessa Magoso-koulussa päivä on alkanut perinteiseen tapaan.

Musiikkiesitystä ohjaava Wangala pyytää tarkkailemaan oppilaiden kasvoja esityksen aikana. Kun laulu ja rumpujen pauke voimistuvat, lasten kasvot alkavat hehkua.

”Suurimmalla osalla oppilaista on paljon vaikeuksia elämässään. He saattavat tulla kouluun apeina ja surullisina. Kun he esittävät musiikkia, he tulevat iloisiksi”, Wangala sanoo.

Koulun perustaja Wangala on itsekin Kiberan kasvatti. Hän menetti vanhempansa nuorena ja jäi perheen esikoisena pitämään huolta 18 nuoremmasta sisaruksestaan. Musiikki toi Wangalalle itselleenkin lohtua vaikeina aikoina.

”Kiberassa on valtavasti lapsia, jotka ovat menettäneet vanhempansa ja joilla ei ole ketään kuka pitäisi heistä huolta. Halusin huolehtia näistä lapsista kuten sisaruksistani. Siksi Magoso on nyt tässä.”

 

Vuonna 1999 perustetussa Magosossa oli alussa vain muutamia kymmeniä oppilaita. Nykyään opinahjoa käy lähes 600 peruskoululaista.

Kibera on Afrikan toiseksi suurin slummi. Suurin osa sen asukkaista elää alle dollarilla päivässä. Rikollisuus, väkivalta, raiskaukset ja huumeet ovat arkea.

Monelle Magoson oppilaista elämä Kiberan kaduilla on aiheuttanut traumaperäisiä oireita.

”Lapset ovat nähneet ja kokeneet väkivaltaa. He ovat kasvaneet perheissä, joissa käytetään huumeita ja eletään hyvin epävarmoissa oloissa”, koulun opettaja Hazekiah Ogira sanoo.

 

Magosossa on paljon orpoja ja hiv-positiivisia lapsia. Koulu on osalle oppilaista ainoa koti.

”Lasten vanhemmat ovat toistaneet heille koko elämänsä ajan, miten lapsista on vaivaa. Vanhemmat ovat kyllästyneitä lapsiinsa. Jälkikasvu on heille suorastaan ongelma”, Ogira kertoo.

Magosossa koulunkäynti on ilmaista. Rahoitus kerätään lahjoituksina ja myymällä koululla valmistettavia käsitöitä. Koulu tarjoaa lapsille myös ilmaisen aamupalan ja lounaan. Johtaja Lilian Wangalan mukaan moni oppilas tulee aamulla nälkäisenä, koska kotona ei ole varaa ruokaan.

”Ruoka ja musiikki ovat molemmat tärkeitä. Tyhjällä vatsalla ei voi opiskella. Musiikki auttaa lapsia omaksumaan asiat paremmin.”

 

Aamun musiikkisession jälkeen oppilaat vetäytyvät luokkahuoneisiin. Päivällä Magosossa opiskellaan Kenian yleisen opetussuunnitelman mukaan luonnontieteitä, swahilia, englantia. Koulupäivän päätteeksi palataan laulun, soiton, tanssin ja runojen pariin.

Magoson oppilaiden kyvyt tunnetaan ympäri Keniaa. Yhden luokkahuoneen takaseinän täyttävät musiikkikilpailuista kertyneet pokaalit. Koulu on saanut tunnustusta esimerkiksi Kenian kansallisilla musiikkifestivaaleilla.

 

Anne Simiyu, 14, opiskelee Magosossa kolmatta vuotta. Koulussa hän on oppinut ilmaisemaan itseään. Nyt hän harjoittelee tyytyväisenä eri genrejä hip-hopista bluesiin.

”Kun laulan, olen ylpeä itsestäni. Ennen Magosoa en tiennyt kyvystäni”, Simiyu sanoo.

Monet Magoson oppilaista ovat voineet jatkaa opintojaan peruskoulun jälkeen koulun järjestämien stipendien avulla. Jotkut ovat lähteneet ulkomaille asti suorittamaan yliopistotutkintoa.
Wangala uskoo, että koulutus on avain slummin olojen parantamiseksi.

”Kukaan ei tule tänne muuttamaan Kiberaa. Meidän täytyy tehdä se itse. Jos onnistun opettamaan näille lapsille, kuinka muutos tehdään, he tulevat takaisin ja jatkavat samaa työtä.”

 

Monet myös palaavat. He haluavat kiittää koulua ja tarjota apuaan. Niin teki myös Antony Mwangi. Hän on toiminut koululla vapaaehtoisena taideopettajana jo muutaman vuoden ajan. Kokenut musiikkiterapeutti ja esiintyjä uskoo musiikin parantavaan voimaan.

”Musiikki antaa henkistä tasapainoa ja kohottaa itsetuntoa.”

Mwangi löytää Kiberasta myös hyviä puolia. Heimorajat eivät määritä kanssakäymistä. Tanssitunneillakin Mwangi yhdistelee modernia tanssia eri heimojen tyyleihin.

Gospelmuusikon uraa tavoitteleva Mwangi ei anna oman karun menneisyytensä määritellä itseään.

”Olen nähnyt ja kokenut liian paljon. Uskon silti, että Jumalalla on minulle tehtävä: muuttaa sukupolveamme.” Ilman Lilian Wangalaa tämän katupojan laulu olisi voinut loppua lyhyeen.

”Hän on ollut kuin ihme minulle ja muille katujen lapsille. Hän on pärjäämisemme taustalla”, Mwangi kehuu. Perustajalleen Magoso on elämäntyö. Tällä hetkellä Wangala haaveilee koulun laajentamisesta. Uusi tontti on jo hankittu.

”Minulla on unelma, että kuoltuani hautakivessäni lukee: “Tässä on Lilian Wangala, joka onnistui auttamaan 20 000 lasta kahdessakymmenessä vuodessa”.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Elina Kirvesniemi, Alma Onali & Annamari Tolonen