Artikkelikuva
Kole ja Bargain kävelyllä

Inkkarit ja länkkärit ovat täällä taas

Miltä näyttävät nykyajan pohjoisamerikkalaiset inkkarit ja länkkärit? Millaista on heidän elämänsä?

Näihin kysymyksiin on etsitty vastauksia kahdessa tuoreessa valokuvateoksessa: Karoliina Paatoksen American Cowboy:ssa sekä Katja Ketun, Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän Fintiaanien mailla -kirjassa.

American Cowboy on valokuvaajana työskentelevän Paatoksen kuusi vuotta kestäneen tutkimustyön tulos. Se esittelee upein valokuvin karuissa elinolosuhteissa työtään tekevien karjapaimenten elämää.

Paatos on kuvannut ihmisiä arkisissa tilanteissa – myös niissä, jolloin mitään ei erityisesti tapahdu.

Ratsastusta lapsena harrastanut Paatos kasvoi kodissa, jossa isä harrasti country-musiikkia ja molemmat vanhemmat katselivat lännenelokuvia. Projektissa yhdistyvät monet hänelle tutuksi tulleet asiat. American Cowboy osoittaa, että cowboy-kulttuuri elää yhä muuallakin kuin vanhoissa elokuvissa.

Fintiaanien mailla taas kuvaa intiaanikulttuuria kulmasta, jota ei aiemmin ole avattu. Se kertoo suomalaisten siirtolaisten ja pohjoisamerikkalaisten ojibwa-intiaanien yhteisestä historiasta.

1800-luvun lopulta 1920-luvulle tuhannet suomalaiset miehet lähtivät rikastumisen toivossa kaivoksille ja metsätöihin Yhdysvaltojen Suurten järvien alueelle. Osa heistä päättyi lähelle intiaanien reservaatteja ja solmi suhteita paikallisväestön kanssa.

Suomalaisia siirtolaisia ja intiaaneja yhdisti pahnanpohjimmaisuus, tiivis luontosuhde ja samanlainen mielenmaisema, myös kyky olla hiljaa.

Nyt heidän jälkeläisensä, fintiaanit, vaalivat sekä amerikansuomalaisia että intiaanijuuriaan.

Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä: Fintiaanien mailla.
Wsoy, 2016.
Karoliina Paatos: American Cowboys. The Angry Bat, 2016.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!