Artikkelikuva
Trumpin muurille naureskellaan

Aidattu maailma

Maailmassa on ollut raja-aitoja ja muureja jo kauan ennen Trumpin kaavailemaa muuria.

Berliinin muurin murtuessa maailmassa oli jäljellä 12 rajamuuria tai -aitaa. Jonkin aikaa vallitsi avautumisen tunne, joka osoittautui ennenaikaiseksi. Uutistoimisto AFP:n haastatteleman tutkija Elisabeth Valletin mukaan valtioiden rajoilla on nyt 70 muuria.

Yksi näistä raja-aidoista on rakennettu Trumpia ennen Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle. Noin kolmannes 3 200 kilometrin rajasta on jo aidattu.

Iso syy muurien nousuun on eurooppalaisten pelko siirtolaisten edessä. Aitoja on nostettu ainakin Itävaltaan, Makedoniaan, Ranskaan, Sloveniaan ja Unkariin. Bulgaria aitasi oman rajansa Turkin kanssa jo 2014 ja Kreikka omansa 2012. Espanjan Afrikan-puoleiset Ceutan ja Melillan kaupungit ovat olleet aidattuina 1990-luvun alusta.

Osa aidoista on vanhempia kuin Berliinin muuri. Länsi-Saharan ja Marokon muuri on vuodelta 1980, Koreoiden välinen vuodelta 1953. Kypros halkaistiin muurilla 1972. Pohjois-Irlannin Belfastia halkoo lähes sata erilaista ”rauhanmuuria”, joiden rakentamisen Britannia aloitti jo 1970-luvulla.

Israel aitasi Länsirannan viitisentoista vuotta sitten ja Saudi-Arabia Irakin-rajansa viisi vuotta takaperin. Intia aitasi paitsi Pakistanin-rajansa, se päätti 2000-luvun alussa piirittää melkein koko Bangladeshin valtion 2 700 kilometrin piikkilanka-­aidalla, tietenkin siirtolaisten ja salakuljettajien pelossa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!