Artikkelikuva
Suomalainen terveydenhuolto ja koulutus saavat kiitosta

Toiveissa avoimempi yhteiskunta: "Ihmiset ovat jakautuneet kahteen leiriin"

Kysyimme ihmisiltä, mikä Suomessa on hyvin, ja mitä täällä voisi kehittää.

Noa Rönkkö Kampissa

Noa Rönkkö, Helsinki
”Terveydenhuolto ja kunnalliset palvelut ovat Suomessa hyviä. On hienoa, että verorahoilla kustannetaan sellaisia asioita kuin vaikkapa kirjastot ja uimahallit. Pidän siitä, että Helsingissä on panostettu nuorten liikuntaan.

Julkinen liikenne toimii, mutta on siinä myös parannettavaa. Ainakin se voisi olla halvempaa. Esimerkiksi Helsingissä kuukausilipusta joutuu maksamaan paljon, ellei ole opiskelija. Se ei kannusta ihmisiä vähentämään autoilua.

Ehkä suurin ongelma Suomessa on kansan jakautuminen kahteen leiriin. Leikkaukset kolhaisevat pienipalkkaisia enemmän kuin korkeapalkkaisia, jolloin tyytymättömyys kasvaa. Maailman tapahtumat ovat lisänneet terrorismin pelkoa ja maahanmuuttovastaisuutta. Huolestuttavaa on se, että kun tapahtuu ikäviä asioita, suomalainen sulkeutuu eikä käsittele tunteitaan. Siihen pitäisi etsiä ratkaisuja. Asioista pitää tiedottaa ja puhua avoimesti. Sillä tavalla pelot saadaan kitkettyä.”

Iman Abdullahi Kampissa

Iman Abdullahi, Helsinki
”Suomi on turvallinen maa. Täällä vallitsee sananvapaus, ja jokaisella on oikeus rakastaa, tehdä haluamiaan asioita ja ilmaista itseään. Minulle sellaiset oikeudet merkitsevät kaikkea, koko elämää. Kotimaassani Somaliassa tällaisiä oikeuksia ei ole, varsinkaan minulla, sillä olen kristitty, ja kristinusko on kielletty Somaliassa.

Toivoisin, että ihmiset olisivat suvaitsevaisempia. Vaikka olen syntynyt Suomessa, minulle saatetaan sanoa, että en ole suomalainen, ja että minun pitäisi painua takaisin omaan maahani. Joskus joku huutelee rasistisia kommentteja bussissa. Onneksi kaikki eivät ole sellaisia. On paljon ihmisiä, jotka pyytävät anteeksi huutelijoiden puolesta.

Uskoisin, että avarakatseisuutta lisäisi se, että maahanmuuttajista kerrottaisiin positiivisiakin asioita. Yksittäisten ihmisten negatiivisten tekojen ei pitäisi leimata koko yhteisöä.”

Jussi Haikara Kampissa

Jussi Haikara, Helsinki
”Arvostan suomalaista sosiaaliturvaa, joka varmistaa sen, etteivät ihmiset joudu ongelmiin työttömyyden tai sairauden takia. Se ei ole itsestään selvää. Yhdysvalloissa ihmiset maksavat kalliista vakuutuksista, mutta saattavat sairastuttuaan silti joutua myymään talonsa, jotta saavat hoidot maksettua.

Moni asia on parantunut viime vuosikymmenien aikana. Seuraan kuluttajahintaindeksiä, ja vaikka ihmiset päivittelevät kalliita hintoja, monet hyödykkeet, kuten vaatteet, ruoka ja elektroniikka, ovat itse asiassa halvempia kuin aiemmin. Ostovoima ja palkkataso ovat parempia kuin nuoruudessani 1960-luvulla.

En ole aina tyytyväinen poliitikkojen päätöksiin. Aluepolitiikassa olisi parannettavaa. Ilmapiiri voisi olla avoimempi – sellainen, ettei ihmisiä haukuttaisi. Suvaitsevaisuutta ei saa kuitenkaan ajaa väkisin saarnaamalla, vaan enemmän esimerkkiä näyttämällä ja järkeen vetoamalla.”

Anne Toivanen Kampissa

Anne Toivanen, Kuopio
”Terveydenhuolto pelaa Suomessa hyvin. Täällä pääsee hoitoon aina tarvittaessa.

Olen myös tyytyväinen suomalaiseen koulutukseen. Se on mennyt paljon eteenpäin niistä ajoista, kun itse olin nuori. Nykyään on paljon enemmän vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Jos olisin nyt nuori, kävisin kouluja enemmän. Toivon vain, ettei opiskelupaikkoja vähennetä tai koulutuksesta leikata. Se ei olisi hyvä suomalaisen osaamisen tai yhteiskunnan kannalta.

Myös nuorisotyöttömyys on iso ongelma. Meillä on Suomessa paljon nuoria ihmisiä, jotka eivät ole eläissään tehneet töitä. Miten nuoret voisivatkaan työllistyä, jos heitä ei edes palkata? Toivoisin, että nuorille annettaisiin mahdollisuus, ja heitä palkattaisiin enemmän.”

Yordan Hitchev Kampissa

Yordan Hitchev, Jyväskylä
”Olen Suomessa vaihto-oppilaana, joten olen oppinut arvostamaan erityisesti suomalaista koulutus- ja opiskelijajärjestelmää. Ne toimivat täällä paremmin kuin kotimaassani Bulgariassa tai Hollannissa, jossa opiskelen. Arvostan opiskelijaetuuksia, kuten koululounasta.

Pidän Suomen puhtaudesta ja täkäläisestä korkeasta palkkatasosta. Uskon, että sellaiset asiat saavat ulkomaalaiset pysymään Suomessa ja hakemaan täältä töitä.

En juurikaan muuttaisi mitään Suomessa. Tämä on hyvä maa. Jotkut sanovat, että suomalaiset ovat sulkeutuneita, ja siksi ulkomaalaisen voi olla hankala sopeutua tänne. En näe asioita niin. Ihmiset ovat olleet hyvin ystävällisiä ja avuliaita minulle.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!