Kenialainen mies kaivelee käytettyjä vaatteita kasasta.
Daniel Kelly ompelee käytetyistä farkkupaidoista uudenlaisia. Hän myy niitä Gikomban ohella tien varressa Nairobin keskustassa.
Kuva: Miikka Pirinen
Kuva Gikomban markkina-alueen varaston sisätiloista.
Gikomban sisätiloissa valmistetaan vaatteita ja kodin tekstiileitä.
Kuva: Miikka Pirinen
Mies istuu Keniassa Gikombassa vaatesäkin päällä.
Michael Kihie ajattelee, että myyjän on hyvä keskittyä yhteen asiaan. Mies itse on myynyt "Gikomban parhaita laukkuja" 20 vuoden ajan.
Kuva: Miikka Pirinen
Kenilainen mies kauppaa käytettyjä kenkiä Gikomba-torilla.
Edward Muzowee kauppaa kenkiä. Jokainen kenkäpari on myyjälleen korvaamattoman arvokas, sillä kyse on päivittäisestä selviytymisestä.
Kuva: Miikka Pirinen
Käytettyjä vaatteita vaatepaaleissa.
Käytetyt vaatteet taivaltavat pitkän matkan Nairobiin. Uudet vaatepaalit avataan päivittäin aamuviideltä, ja päivä pyörähtää käyntiin itäisen Afrikan suurimmalla markkina-alueella.
Kuva: Miikka Pirinen

Hyväntekeväisyydestä jälleenmyytäväksi – käytetyn vaatteen kauppa on iso bisnes Afrikassa

Viemme vaatteemme keräykseen ja ajattelemme tekevämme oikein. Kyllä - mutta asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Käytetyt vaatteet ovat bisnes, jossa voitot valuvat kehitysmaiden ulkopuolelle ja paikallinen tekstiiliteollisuus kärsii. Moni Itä-Afrikan maa harkitsee jo käytettyjen vaatteiden tuontikieltoa.

Teksti: Marie KajavaKuvat: Miikka Pirinen

PitkätMuotiTalousKenia

Mies työntää kottikärryjä ja kaataa märän riepulastin tiensyrjään. Kauempana toinen etsii aarteita tai jotain käyttökelpoista jätteiden keskeltä. Täällä ovat kaikki – niin Vogue-lehdessä hehkutetut Nairobin viileimmät tyylimestarit, arkiset työläiset kuin äärimmäisessä köyhyydessä elävät ihmiset.

Olemme Itä-Afrikan suurimman markkina-alueen eli Gikomban laitamilla.

Sisälle markkina-alueelle tulee imaistuksi kuin huomaamatta. Yhtäkkiä ympärillämme levittäytyy kilometreittäin myyntikojuja. On kalaa, lihaa, lenkkareita, mitä vaan. Haju räjäyttää tajunnan, meteli on kova, ihmisiä on kaikkialla – eniten on kuitenkin vaatteita.

Käytetyn vaatteen kauppa eli paikallisittain mitumba palveli alkuun köyhiä ihmisiä, joilla ei ollut varaa ostaa uutta. Samalla se tarjosi elinkeinon monille. Vaikka Kenia on nykyisin kehittyvä maa, sen oma vaateteollisuus on jäänyt mitumban jalkoihin. Valtio on koettanut kitkeä erilaisin tavoin käytetyn vaatteen kauppaa, joka on sekä korruption että kekseliäisyyden värittämää.

Swahilin kielen mitumba-sana tarkoittaa muotoa, jolla vaatteet saapuvat Keniaan eli kimpuissa, paketeissa ja paaleittain. Yksi vaatepaali painaa noin 40–50 kiloa. Niillä on takanaan pitkä matka, joka voi olla vaikkapa tällainen: ensin – sanotaan vaikka paita – ommellaan yhdessä suurimmista tekstiiliteollisuuden valmistajamaista kuten Bangladeshissa, Kiinassa, Intiassa tai Turkissa. Se matkaa yhdysvaltalaiseen, kanadalaiseen tai eurooppalaiseen kaupunkiin, jossa kuluttaja ostaa paidan kaupan hyllyltä. Hän käyttää vaatetta muutaman kerran tai pidempäänkin, mutta lopulta hylkää sen.

Kuluttaja laittaa paidan eteenpäin eli pudottaa sen hyväntekeväisyysjärjestön kierrätyslaatikkoon, josta vaatteen matka jatkuu esimerkiksi lumpuksi, kierrätettäväksi tai myytäväksi eteenpäin valtavina paaleina. Kansalaisjärjestö Oxfam arvioi vuonna 2015, että hyväntekeväisyyteen lahjoitetuista vaatteista noin 70 prosenttia päätyy Afrikan maihin myytäväksi.

Tuo esimerkkipaita saapuu ensin Mombasan satamaan konteissa. Satamassa välittäjät myyvät vaatepaalit eteenpäin.

Hyväntekeväisyyteen lahjoitetuista vaatteista noin 70 prosenttia päätyy myytäväksi Afrikkaan.

Daniel Kelly odottaa joka päivä aamuviideltä Gikombassa, kun vaatepaalit avataan kaduilla. Hän ostaa erityisesti farkkupaitoja, jotka hän vie pieneen ompelimoonsa. Siellä paidat saavat uuden ulkonäön. Sakset heiluvat, kankaita revitään. Paitoihin ommellaan yksityiskohtia, niistä tehdään liivejä.

”Mitumba ei katoa koskaan. Kenia on kehittyvä maa, mutta meillä ei ole varaa ostaa uutta”, sanoo Duncan Gathondu ompelukoneen äärestä.

Vieressä kangasta mittaileva Kelly unelmoi omasta vaatemerkistä ja luovasta tulevaisuudesta, jossa kenialainen voi ostaa uutta vaatetta. Gathondun näkökulma on pessimistisempi.

”Hallitus on yrittänyt kieltää mitumban monin tavoin. Ne, jotka tekevät päätöksiä, ovat rikkaita ja ostavat Dubaista”, hän sanoo.

Gathondu korostaa, että hän on opiskellut yliopistossa, mutta työtä ei ole tarjolla. Mitumba on ainoa vaihtoehto saada hieman rahaa. Se tarjoaa tuloja yksistään Gikombassa arviolta 60 000–100 000 kenialaiselle.

Kelly ja Gathondu muovaavat käytetyistä vaatteista mielikuvituksekkaita. He myyvät farkkupaitoja paitsi Gikombassa myös tien varressa Nairobin keskustan tuntumassa.

Käytetyt vaatteet ovat iso ja portaittainen bisnes. Vaikka hyväntekeväisyyden lähtökohta on lupaava, kyse on kaupanteosta. Käytetty vaate kaupataan kohti Afrikkaa, ja suuri osa rahasta valuu kuljetuksen ja maahantuonnin myötä ulkomaille. Keniassa iso raha päätyy harvojen eli alkupään välittäjien käsiin.

”Kun mitumba alkoi 1960-luvulla, kenelläkään ei ollut varaa vaatteisiin. Yhtäkkiä kaikilla olikin vaatteet päällään!” yli 20 vuotta Gikombassa vaatepaaleja kaupannut Terry Wanjau muistelee.

Nykyisin ajat ovat toiset. Wanjau uskoo, että myyjät ja jälleenmyyjät tekisivät muuta, jos voisivat: siinä missä rouva sai ennen yhdestä vaatepaalista voittoa 50 prosenttia, nykyisin voittoa kertyy vain seitsemän prosenttia, noin kaksi ja puoli euroa.

Osa Itä-Afrikan maista harkitsee käytetyn vaatteen tuontikieltoa. Wanjaun mielestä naapurimaissa mitumban kitkemistä on yritetty vuosien varrella liian nopeasti ja kovakouraisesti. Wanjau ei halua, että ihmiset heräävät yhtenä aamuna siihen, että mitumba on kielletty, sillä totaalinen kielto tuottaisi eniten kärsimystä kaikkein köyhimmille ihmisille.

Silti Wanjau uskoo, että mitumbaa ei ole olemassa muutaman vuoden kuluttua. Vaatebisnes ei enää kannata, eikä myyjä ole asiasta kovin pahoillaan.

”Tuonnin on loputtava. Rahan pitäisi pysyä Keniassa alusta loppuun. Kenia ei ole mikään kaatopaikka”, hän sanoo ja korostaa, että Keniassa on omiakin vaatetehtaita, mutta ne ovat suljettuina. Vaateteollisuus romahti monissa Itä-Afrikan maissa, kun kauppa vapautettiin.

”Koneet pitää käynnistää. Palkkaan ihmiset ompelemaan itse mieluummin kuin myymään käytettyä – he osaavat kyllä!”

”Rahan pitäisi pysyä Keniassa alusta asti. Kenia ei ole mikään kaatopaikka.”

Kenialainen nainen kuuntelee, kun kenialainen mies esittelee hänelle käytettyä vaatetta Gikombassa.

Gikomba on myyntisirkus, josta vaateiden matka jatkuu joko suoraan kuluttajalle tai jälleenmyyjälle Nairobiin tai muualle Keniaan. Yksi merkittävistä jälleenmyyntipaikoista on Kiberan slummin kyljessä sijaitseva Toi. Se on selvästi jättiläismäistä isosiskoaan rauhallisempi markkina-alue.

Mitumba tuottaa vähiten tuloja ihmisille, jotka ovat ketjun loppupäässä. Jälleenmyyjän elanto on epävarmalla pohjalla ja kilpailu kovaa. Sen tähden kadulla ja kojuissa jokainen vaatekappale tai kenkäpari on myyjälleen korvaamattoman arvokas.

”Mitumba ei häviä. Jos se kielletään, kauppa jatkuu varmasti epävirallisena”, toteaa sandaaleja kauppaava Edward Muzowe.

Hän korostaa, että köyhillä ihmisillä ei ole varaa ajatella mitumban eettisyyttä. Kyse on seuraavan päivän ruoasta ja selviytymisestä, ja silloin yksikin tehty kauppa merkitsee.

23-vuotias Joyce käy ostoksilla Toi-markkina-alueella muutaman kerran kuukaudessa. Hän etsii lähinnä lenkkareita, takkeja tai farkkuja.

”Nytkin minun piti ostaa äidille verhoja, mutta päädyin ostamaan kengät ja takkeja”, nuori nainen naurahtaa.

Laatu merkitsee Joycelle paljon, merkit eivät niinkään – sitä paitsi isot vaatemerkit ovat kalliita hänelle. Mitumba on naisen mielestä tärkeä elinkeino: jos se ei päivittäistä pientä tuloa ihmisille, moni päätyisi varastamaan tai myymään huumeita.

”Mitumba on monelle myös intohimo. On kuitenkin tärkeää, että Keniaan ei tuoda liikaa vaatteita, jolloin laatu kärsii. Ei kukaan halua ostaa jotain ja päätyä heittämään sitä pois.”

Joyce pitää Toin rauhallisuudesta, Gikombaan hän ei ole uskaltautunut. Nuori nainen kuvailee tyyliään afrikkalaisen ja länsimaisen muodin yhdistelmäksi: hän teettää vahakankaasta perinteisiä vaatekappaleita ompelijalla ja sekoittaa niitä farkkujen tai lenkkareiden kanssa.

Käytetyn vaatteen kauppa herättää vahvoja mielipiteitä ja ulottuu kaikkialle Keniassa: Fjällrävenin reppuja myydään paitsi Gikombassa myös maaseudun toreilla. Nairobin katukuvassa näkyy muodikkaita mitumba-yhdistelmiä, kun taas osa varakkaista kenialaisista halveksuu mitumbaa.

Mitumba on paikallisille tärkeä bisnes, mutta myös vahvasti korruption sävyttämä. Vietettyämme pari hektistä päivää Gikombassa saamme eräältä myyjältä tekstiviestin: joukko miehiä oli tullut kovistelemaan häntä ja ilmoittanut, ettemme ole enää tervetulleita markkina-alueelle.

Yhden käyttämä ja pois heittämä vaate on selvästi toisten arvokas, mutta erittäin arkaluontoinen alku.