Artikkelikuva
Aluksi tansanialaiset naiset valmistivat Kokkoniemelle torkkupeittoja ja tyynyjä. Samoja tuotteita näkyy paljon myös Kokkoniemen kotona.

Sisustussuunnittelija työllistää naisia kehitysmaassa: ”En lähde Tansaniasta, ennen kuin heidän asiansa ovat kunnossa”

Katja Kokkoniemi paloi loppuun ja vaihtoi ravintola-alan sisustussuunnitteluun. Nyt hän työllistää tansanialaisia naisia.

”Tästä on lähdetty liikkeelle”, sisustussuunnittelija Katja Kokkoniemi sanoo ja osoittaa kirjavia sohvatyynyjä kotonaan Lempäälässä.

Kokkoniemen sisustusbrändi KatjaKoo on työllistänyt tansanialaisia naisia yli kahden vuoden ajan. Naisten käsissä on syntynyt tyynyjen lisäksi torkkupeittoja, valaisimia mattoja, koreja, koruja, kenkiä ja luonnonkosmetiikkaa.

Alun perin naisia oli kolmisenkymmentä, nyt lähes 500.

Kaikki alkoi, kun Kokkoniemi kävi yli kaksi vuotta sitten kaverinsa kanssa Habitare-messuilla etsimässä inspiraatiota uutta sisustuskauppaansa varten. Hän toivoi löytävänsä jotain erilaista, mutta ei tiennyt, mitä se voisi olla. Messualue oli nopeasti kierretty, eikä mikään tuntunut iskevän.

Naiset olivat jo lähdössä kotiin, kun Kokkoniemen huomio kiinnittyi viimeisen käytävän päässä loistavaan värien kirjoon. Hän säntäsi värikkäitä kankaita kohti.

Osastolla myymässä ollut ghanalainen nainen ilahtui Kokkoniemen innokkuudesta ja sieppasi tämän halaukseen. Molempia nauratti.

”Tässä se erilaisuus nyt on”, Kokkoniemi ajatteli.

Kokkoniemi alkoi heti suunnitella mielessään kankaista sisustustuotteita uudelle KatjaKoo-brändilleen. Kotimatkalla hän soitti äidilleen ja pyysi tätä ompelemaan tuotteet. Äiti lupautui auttamaan alussa, mutta totesi olevansa täystyöllistetty.

”Miksi et itse lähtisi Afrikkaan ja etsisi sieltä kädentaitoisia ihmisiä tekijöiksi?” äiti kysyi.

Äiti tuskin oli tosissaan, mutta ajatus Afrikkaan matkustamisesta jäi hautumaan Kokkoniemen mieleen. Hän soitti Tansaniassa toimineelle tuttavalleen ja osti lentoliput Tansaniaan kaksi viikkoa myöhemmin.

Muutaman kuukauden päästä Kokkoniemi istui jo lentokoneessa. Häntä jännitti: mitä jos hän on haukannut liian suuren palan? Eihän hän ollut edes käynyt Afrikassa.

Epävarmuus hälveni nopeasti, kun Kokkoniemi ajoi savannille Momellan naisten keskuksen pihaan suomalaisen kehitysjärjestön työntekijän kanssa.

Keskuksen salissa odotti 20 polkuompelukonetta ja sitäkin enemmän naisia. Yhden käsissä valmistui kori, toinen ompeli salin perällä mekkoa.

”Minäkin haluan olla tuollainen yrittäjä kuin sinä Katja!” naiset ihailivat.

Ensin Kokkoniemi esitteli naisille yritysideansa, sitten suunnitelmaa hiottiin yhdessä. Lopuksi Kokkoniemi pyysi naisia tekemään hänelle valmiiksi kolmekymmentä torkkupeittoa ja viisikymmentä tyynyä. Huhtikuussa hän palaisi ja tarkistaisi työjäljen.

Kun Kokkoniemi saapui keskukseen keväällä, naiset olivat valmiina jonossa esittelemässä tekeleitään.

Kokkoniemen silmät kostuivat liikutuksesta.

”Olin mykistynyt siitä, millä tavalla naiset olivat sitoutuneet projektiin. Tiesin heti, että tätä minun pitää tehdä”, Kokkoniemi muistelee.

Kokkoniemi oli tottunut ottamaan vastuuta lapsesta asti. Hän varttui 13-lapsisessa lestadiolaisperheessä Haapavedellä Pohjois-Pohjanmaalla ja huolehti vanhimpana tyttärenä pikkusisaruksistaan. Äiti oli sairaanhoitaja ja isä työskenteli yrittäjänä.

Kokkoniemi oli voimakastahtoinen ja vilkas lapsi, joka uhmasi auktoriteetteja ja riiteli isän kanssa. Murrosikäiselle sisustaminen toimi kanavana purkaa paineita ja toteuttaa itseä.

”Omapäisyys varmaan ajoi minua myös yrittäjäksi. Ajattelin jo nuorena, että kukaan ei sanele minulle, miten minun tulisi elää tai, mitä voin tehdä.”

Aiemmin Kokkoniemi oli kouluttautunut ensin kokiksi, sitten visualistiksi ja monimediatoimittajaksi ja päätynyt useaksi vuodeksi töihin grilliravintolaan. Yrittäjä Kokkoniemestä tuli vasta, kun hän osallistui yrittäjyyskurssille vuonna 2011.

Kokkoniemen Kapas-ravintolan avajaisia vietettiin Nivalassa alkuvuodesta 2012. Hyvän ruoan lisäksi Kokkoniemelle oli tärkeää ravintolan ulkonäkö. Hän kantoi saliin vanhan kirkonpenkin ja 1800-luvun pöydän ja pyrki luomaan tunnelmaa värikkäillä tekstiileillä ja piikkilangasta tehdyillä koristeilla.

”Ihmiset tulivat ravintolaan ihailemaan sisustusta. Se toimi hyvänä kikkana, sillä samalla sain ihailijat houkuteltua maistamaan ruokaa.”

Yrittäjän elämä oli kiireistä, mutta Kokkoniemi tunsi olevansa elementissään. Sitten hän paloi loppuun.

Kiire, stressi ja vastoinkäymiset veivät voimat, ja perhe oli hajoamassa. Jalassa todettiin veritulppa.

Oli vain yksi vaihtoehto: Kapaksesta olisi luovuttava.

Ravintolan sulkemisesta on nyt yli kolme vuotta. Enää Kokkoniemi ei ole valmis tinkimään omasta hyvinvoinnistaan työn takia.

”Jos minä en jaksa, en pysty auttamaan muita. Ei minusta ole apua Afrikassa, jos olen henkisesti tai fyysisesti piesty”, Kokkoniemi toteaa.

Kokkoniemi palasi koulunpenkille, valmistui sisustussuunnittelijaksi ja perusti KatjaKoon vuonna 2015.

Ihmiset ihmettelivät Kokkoniemen päätöstä. Kuka hullu hyppäisi uudestaan yrittäjäksi vastaavien kokemusten jälkeen?

”Sain aiemmista vastoinkäymisistä lisää tarmoa. Minua ei niin vain nujerreta. Yrittäjyys voi olla myös palkitsevaa ja hauskaa. Haluan kokea sen”, Kokkoniemi perustelee.

Kun Kokkoniemet muuttivat Lempäälään 2016, KatjaKoon ja tansanialaisnaisten yhteistyö oli jo täydessä vauhdissa. Kokkoniemi oli etsimässä uutta kotia perheelleen, kun hän päätti piipahtaa seurakunnan kahvilassa.

”Huomasin esitteen seurakunnan ja Morongoron turvakodin yhteistyöstä ja kiinnostuin heti.”

Turvakodin naiset ja tytöt tulevat vaikeista oloista. Moni on raiskattu tai pahoinpidelty, osa ympärileikattu.

Kahden vuoden aikana Kokkoniemi on kuullut ja nähnyt työssään ikäviä asioita. Mieleen on jäänyt erityisesti eräs kohtaaminen ensimmäiseltä Tansanian matkalta.

Naisten keskukseen oli saapunut viimeisillään raskaana ollut 20-vuotias nainen. Kokkoniemi ja nainen olivat suunnitelleet yhdessä, mitä tuotteita nainen voisi valmistaa.

”Muistan yhä, kuinka hänen silmänsä säihkyivät, kun hän tajusi voivansa tienata ompelemillaan tuotteilla.”

Seuraavana päivänä Kokkoniemi kuuli, että sekä nainen että vauva olivat kuolleet. Naisen verenpaineet olivat laskeneet rajusti, ja koska sairaalat olivat kaukana, apua ei saatu paikalle ajoissa. Nainen kuoli ambulanssiin.

Tapahtumat vetävät puheliaan Kokkoniemen edelleen hiljaiseksi.

”Se oli täysin turha kuolema. En voinut ymmärtää, miten terve ja niin terävä nainen saattoi kuolla niin helposti. Jos apua olisi ollut lähempänä, hänet olisi voitu pelastaa.”

Kokkoniemi päätti, ettei kuolleen naisen kohtalo saisi enää toistua.

”Ajattelin, että en lähde Tansaniasta, ennen kuin työllistämieni naisten asiat ovat kunnossa.”

Helppoa työ ei Tansaniassa ole. Maa on maailman köyhimpiä, ja yli puolet väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella, alle dollarilla päivässä.

Suurin osa Kokkoniemen työllistämistä naisista on luku- ja kirjoitustaidottomia. Harvalla on varaa lähettää lapsensa kouluun.

Jotta tilanne muuttuisi, on Kokkoniemen mielestä tärkeää tukea maan kehitystä ja ihmisten työllistymistä.

Aluksi valmiit tuotteet päätyivät Kokkoniemen matkalaukuissa Suomeen ja KatjaKoon myyntipöydille. Tällä hetkellä Kokkoniemi rakentaa verkkoon läpinäkyvää ja eettistä SideBySide-yritysyhteistyöverkostoa.

Sen sijaan, että Kokkoniemi myisi tuotteen itse, yritykset tilaavat sen Kokkoniemen kautta ja sitoutuvat kouluttamaan naiset. Tähän asti koulutus on ollut Kokkoniemen harteilla.

”En ole opettaja. Otan painetta siitä, että pystyn tarjoamaan naisille riittävän koulutuksen. Sitä en kuitenkaan epäile, ettenkö kykenisi löytämään jokaiselle työtä.”

Kokkoniemi on etsinyt yhteistyökumppaneita yrityksistä ja järjestöistä ja kirjoittanut kirjeitä presidentille ja ministereille.

Kokkoniemeä on taputeltu selkään ja kannustettu jatkamaan hyvää työtä. Rahoituksen takaaminen on nähty kuitenkin liian suurena riskinä.

”Minulle on sanottu, etten ymmärrä bisneksestä mitään. Välillä tuntuu siltä, että joudun taistelemaan tuulimyllyjä vastaan”, Kokkoniemi sanoo.

Sitten Kokkoniemi soitti poliitikko Matti Vanhaselle.

”Matti ymmärsi heti, mistä tässä projektissa on kyse. Siitä, että konkreettinen työ pitää tehdä jo lähtömaassa, jotta köyhyys saadaan loppumaan”, Kokkoniemi kertoo ja näyttää kuvaa, jossa Vanhanen esittelee KatjaKoon maahantuomaa taskuliinaa.

Kokkoniemen tavoitteena on löytää yhteistyökumppanit SideBySidelle vuoden 2018 loppuun mennessä. Työtä riittää vielä, mutta periksi antaminen ei ole vaihtoehto.

”Siellä odottaa 500 naista. En voi jättää heitä pulaan. Olen antanut sanani ja sen myös pidän”, Kokkoniemi sanoo.

Kuka?

Katja Kokkoniemi

Ikä 37

Perhe Aviomies ja 10- ja 12-vuotiaat pojat.

Ammatiltaan kokki, toimittaja, visualisti ja sisustussuunnittelija.

Rakastaa hyviä ja pitkiä keskusteluja ja perheen kanssa oleilua.

Inhoaa epäoikeudenmukaisuutta.

Harrastaa lenkkeilyä ja ruoanlaittoa. ”Tosin en tehnyt ruokaa melkein kahteen vuoteen sen jälkeen, kun olin sulkenut ravintolani.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!