Artikkelikuva
Onko sinulla erikoinen matkamuisto? Lähetä kuva ja tarina osoitteeseen anni.valtonen@maailmankuvalehti.fingo.fi

Rugbypallon uusi elämä

Lompakko on ommeltu taidolla, ja sen pinta on koristeellisen kaunis.

Nuori turistimies näyttää korostuneen kauhistuneelta. Hänen sormissaan on isokokoinen, paistettu tarantella-hämähäkki, oikeassa kädessä kännykkä. Romdeng-ravintolan eksoottisesta ruoasta on saatava selfie muistoksi.

Kolonialismin aikaisessa kartanossa Pnohm Penhin keskustassa toimivassa ravintolassa tarjoillaan erinomaista kambodžalaista ruokaa: hämähäkkien ja muurahaisten lisäksi esimerkiksi amokia, banaaninlehdessä kypsennettyä kalaa.

Ruoan lisäksi asiakaspalvelu on huippua. Ravintolassa häärii paljon tarjoilijoita, ja siihen on hyvä syy: ravintolassa koulutetaan syrjäytymisvaarassa olevia ja kaduilla asuneita nuoria.

Romdeng kuuluu Tree Alliance -järjestöön, ja samanlaisia ravintoloita on syntynyt jo muuallekin Kambodžaan.

Järjestö työllistää myös nuorten vanhempia. Ravintolan yhteydessä on kauppa, joka myy heidän tekemiään esineitä: t-paitoja ja kierrätetystä autonrenkaiden kumista tehtyjä käsilaukkuja. En saa silmiäni irti lompakosta, joka on tehty vanhan rugbypallon kumista. Lompakko on ommeltu taidolla, ja sen pinta on koristeellisen kaunis.

Ostan lompakon, koska se on käytännöllinen esine. Samalla se kantaa tarinaa auttamishalusta, jonka voin välittää suomalaisille ystävilleni.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!