Artikkelikuva
Yhdysvallat on nyt yksi merkittävimpiä salaisuusvaltioita

Yhdysvallat pahimpia veroparatiiseja

Slovenia on taloudellisesti läpinäkyvin maa.

Sveitsi ja Yhdysvallat ovat maailman suurimmat veroparatiisit, selviää tammikuussa julkaistusta Financial Secrecy Index -tutkimuksesta. Tax Justice Networkin indeksi listaa kattavasti salaisuusvaltioita: paikkoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden piilottaa omaisuutta ja voittoja valtioiden verottajilta.

Yhdysvaltojen nousu listalla on osa huolestuttavaa trendiä. Vielä vuonna 2013 maa oli kuudennella sijalla, ja vuonna 2015 kolmannella. Yhdysvallat on nyt yksi merkittävimpiä salaisuusvaltioita, koska se kieltäytyy ottamasta osaa kansainvälisiin talouden avoimuuteen tähtääviin aloitteisiin esimerkiksi jakamalla verotietoja muiden maiden kanssa.

Indeksin mukaan maailman taloudellisesti läpinäkyvin maa on Slovenia, ja silti senkin pisteet ovat vain 41.8 sadasta, nollan ollessa ihannetila. Toisin sanoen, jos kyseessä olisi kouluarvosana, paras oppilas hädin tuskin pääsisi kokeesta läpi.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!