Toimittaja Kimmo Oksanen ja valokuvaaja Heidi Piiroinen istuvat selät vastakkain tuolilla Suomen valokuvataiteen museossa.
Toimittaja Kimmo Oksasen ja valokuvaaja Heidi Piiroisen mukaan halu puolustaa heikompaa kumpuaa heidän omista taustoistaan.
Kuva: Anni Koponen
Romanikerjäläiset sytyttävät nuotiota Herttoniemessä.
Florian Rostas (vas.), Virginia Moldovan, Suras Moldovan ja Preda Moldovan sytyttävät nuotiota romanileirissä Herttoniemessä helmikuussa 2008.
Kuva: Heidi Piiroinen
Viimeisillään raskaana oleva nuori romanityttö Mihaela Stoica ambulanssissa Helsingissä 2008.
"En unohda Mihaelan pelokasta katsetta ambulanssissa Helsingissä 2008, kun hänen lapsivetensä olivat menneet. Se muutti Mihaelan maailman", valokuvaaja Heidi Piiroinen muistelee. Mihaela Stoica synnytti esikoisensa Fernandon 17-vuotissyntymäpäivänään.
Kuva: Heidi Piiroinen
Kuva romanialaisesta Cetatea de Baltan kylästä.
Cetatea de Baltăn kylän romanit asuvat Euroopan mittakaavassa äärimmäisessä köyhyydessä. Kaikilla ei ole kotonaan juoksevaa vettä. Kuva helmikuulta 2008.
Kuva: Heidi Piiroinen

"Kenenkään ei pitäisi joutua asumaan kadulla"

Toimittaja Kimmo Oksanen ja valokuvaaja Heidi Piiroinen ovat seuranneet yhden Suomeen saapuneen romanikerjäläisperheen elämää kymmenen vuoden ajan. Siitä syntyi kirja, Ohikuljetut.

Teksti: Sinimaria HalonenKuvat: Anni KoponenKuvat: Heidi Piiroinen

PitkätIhmisoikeudetRomaniaSuomi

1) Miksi päätitte tehdä kirjan romanikerjäläisistä?

K: Olimme tehneet Suomeen saapuneista romaneista paljon juttuja Helsingin Sanomiin, ja meille oli kertynyt vuosien mittaan hienoa ja tärkeää materiaalia, jota oli ripoteltu pitkin lehteä. Ajattelimme, että kuvat ja asia kantavat kirjaksikin.

H: Olimme uteliaita ottamaan selvää siitä, keitä nämä ihmiset ovat ja mistä he ovat tulleet.

K: Romanikerjäläisistä liikkuu väärinkäsityksiä, joita halusimme oikoa. Kaikki eivät ole rikollisia. Asenteita on paljon, mutta tietoa vain vähän. Kirja pyrkii lisäämään tietoa. On muistettava, että kyse ei ole yleispätevästä romaneista kertovasta teoksesta, vaan yhden suvun tarinasta.

2) Ohikuljetut keskittyy Mihaela Stoican ja hänen perheensä tarinaan. Miten kirjan perhe valikoitui?

H: Sattumalta. Meidät lähetettiin työkeikalle helmikuussa 2008 kuvaamaan Herttoniemeen sillan alle leiriytyneitä romaneita. 16-vuotias Mihaela sattui olemaan yksi näistä 12 romanista. Hän oli viimeisillään raskaana, joten huomiomme kiinnittyi häneen.

Herttoniemen sillan alle leiriytynyt 16-vuotias Mihaela oli viimeisillään raskaana.

3) Millainen maa Romania on?

K: Kaunis, mutta moniongelmainen maa – sekä yhteiskunnallisesti että poliittisesti. Romanialla on valtavasti luonnonrikkauksia, kuten kaasua, puuta ja hedelmällinen maaperä, mutta yhteiskunta ei ole kyennyt hyödyntämään niitä tarpeeksi. Maa on korruptoitunut, maaseutu autioituu ja ihmiset ovat äärimmäisen köyhiä. Kyse on helvetinmoisesta ongelmien vyyhdistä.

4) Millainen on romanikerjäläisten asema Suomessa?

K: Olosuhteet Suomessa ovat kamalat, mutta koska täällä on romaneita vähemmän kuin muualla Euroopassa, heidän ansionsa ovat paremmat.

H: Mihaela perheineen on paremmassa asemassa kuin moni muu romanikerjäläinen. He ovat saaneet apua, yrittäneet ja päässeet elämässä eteenpäin. Heillä on Suomessa katto pään päällä ja vanhin lapsista, Fernando, 10, käy koulua.

K: EU-kansalaiset saavat viipyä toisessa EU-maassa kolmen kuukauden ajan työnhaussa. Heitä kohdellaan siis turisteina. Kun Mihaelan avomies Suras sai pätkätöitä suomalaiselta maatilalta, perheen status muuttui turisteista maahanmuuttajiksi. Siten he ovat oikeutettuja Kela-korttiin, kouluihin ja sosiaaliturvaan.

5) Miksi meidän pitäisi auttaa romanikerjäläisiä?

K: Kenenkään ei pitäisi joutua asumaan kadulla. Olemme valtiona sitoutuneet noudattamaan ihmisoikeussopimuksia. Ihmisoikeudet koskevat kaikkia, myös muiden maiden kansalaisia. Ei minulla ole oikeutta vaatia itselleni kohtelua, jota en salli muille.

6) Kolmasosa kirjan tuotoista menee Mihaelalle. Miten päädyitte tähän ratkaisuun?

H: Se tuntuu oikeudenmukaiselta. Kirja kertoo hänen elämästään ja yrityksestään selvitä ja etsiä parempaa elämää.

K: Se on oikeus ja kohtuus. Emme halua varastaa hänen aikaansa antamatta jotain siitä vastineeksi. Meillä itsellämme on lisäksi vakituinen työpaikka.

7) Mitä ette unohda?

H: Mihaelan pelokasta katsetta ambulanssissa Helsingissä 2008, kun hänen lapsivetensä olivat menneet. Se hetki muutti Mihaelan maailman.

K: Sitä, kun ajoimme Cetatea de Baltăn kylään ensimmäistä kertaa etsimään Surasin Suomesta pois avustettua perhettä. Kuski pysäytti auton ränsistyneen kojun eteen. Kysyin, miksi hän pysähtyi. Kuski kertoi, että perhe asuu siinä. En voinut uskoa sitä.

8) Mitä opitte?

H: Heidän huumorinsa ja elämänmyönteisyytensä jaksaa edelleen yllättää. Olen oppinut katsomaan maailmaa toisin. Empatiaa tarvitaan ja sitä voi opetella lisää.

K: Perheellä on iso merkitys. Romanikerjäläiset elävät Euroopan mittakaavassa äärimmäisessä köyhyydessä, mutta silti lapset nauravat ja leikkivät. Iloa on köyhyydenkin keskellä.

"Kun vanhemmat ottavat lapsensa pois koulusta, he varastavat heidän tulevaisuutensa."

9) Miten romanikerjäläisten tilanne saadaan muuttumaan?

K: EU on avainasemassa. Sen pitäisi valvoa paremmin, että tuet menevät perille asti. Koteihin pitäisi saada vettä, jotta lapset voisivat peseytyä ja kehtaisivat mennä kouluun. Romaneille pitäisi löytää töitä kotimaastaan. Tällä hetkellä töitä ei ole, joten monet lähtevät lastensa kanssa ulkomaille kerjäämään.

Romanien on myös otettava itse vastuuta. Tytöt otetaan monesti pois koulusta jo teininä ja laitetaan synnyttämään, sillä lapsilisät ovat monelle ainoa toimeentulo. Nyt he ovat alkaneet ymmärtää, ettei Romaniassakaan voi menestyä, jos ei käy koulua. Kun vanhemmat ottavat lapsensa pois koulusta, he varastavat heidän tulevaisuutensa.

10) Millaiselta Mihaelan ja hänen perheensä tulevaisuus näyttää tällä hetkellä?

H: Toivoa näyttää olevan. Suras opiskelee kiinteistöhuoltajaksi ja etsii töitä. Myös Mihaela haaveilee koulunkäynnistä, siitä, että oppisi lukemaan ja kirjoittamaan. Kiinnostavaa nähdä, millaista perheen vanhimman pojan Fernandon elämä on esimerkiksi 17-vuotiaana. Onko hän silloin pienen lapsen isä, kuten vanhempansa, vai käykö hän koulua ja saa ammatin?

K: Jos lapset pysyvät koulussa, heillä on mahdollisuus hyvään tulevaisuuteen.

Kimmo Oksanen ja Heidi Piiroinen: Ohikuljetut. WSOY, 2018.

Heidi Piiroisen Ohikuljetut Erään kerjäläisperheen tarina -valokuvanäyttely Suomen valokuvataiteen museossa 7.2.–20.5.