nainen baskeri päässä
Rosalind Williamsin mielestä kaikkien kansalaisten tulisi ymmärtää, että omia oikeuksia voi ja pitää puolustaa.

Nainen, joka vei Espanjan oikeuteen

Madridilainen valokuvakuraattori Rosalind Williams taisteli yli vuosikymmenen etnistä profilointia vastaan. Hänen sinnikkyydellään on vaikutusta myös Suomessa.

Teksti: Kati PietarinenKuva: Laura Böök

PitkätIhmisoikeudetYhdysvallatEspanja

Tavallisesti perhe olisi ajanut matkan autolla, mutta se oli juuri korjattavana. Siksi 6. joulukuuta vuonna 1992 Rosalind Williams matkusti miehensä ja 18-vuotiaan poikansa kanssa Madridista pieneen pohjoisespanjalaiseen Valladolidin teollisuuskaupunkiin junalla. Miehen sukulaiset olivat kutsuneet Williamsin perheineen kyläilemään. Kuudes joulukuuta on Espanjassa lomapäivä, jolloin juhlitaan vuonna 1978 hyväksyttyä diktatuurin jälkeistä uutta perustuslakia, demokraattisen Espanjan perustaa.

Williams nousi eri ovesta kuin miehensä ja poikansa, jotka hakivat perheen matkatavaroita. Välittömästi hänen astuttua laiturille siviiliasuinen kohtelias mies näytti virkamerkkinsä ja pyysi Willamsilta henkilöpapereita.

Williams katsoi ympärilleen ja näki, ettei ketään muuta pysäytetä.

Perässä tuleva Williamsin aviomies kysyi poliisilta, mikä ongelma oli. Pysäytitkö hänet sen takia, että hän on musta? hän tivasi. Poliisi vastasi etsivänsä Williamsin näköisiä, koska heistä moni on laittomasti maassa. Hän lisäsi noudattavansa sisäministeriön ohjetta, jossa neuvottiin tarkastamaan erityisesti värillisiä. Lopulta Williams lähti miehen kanssa toimistoon, jossa hän näytti henkilöpaperinsa ja kirjasi poliisimiehen numeron.

Yöllä Williams ei saanut nukuttua. Vihaisuutta enemmän hereillä piti hämmennys. Tällaista ei ollut koskaan käynyt hänelle aiemmin. Williams oli tuolloin ollut Espanjan kansalainen yli parinkymmenen vuoden ajan.

"Yhtenä päivänä isä oli parturissa, kun miesjoukko tunkeutui sisään ja hakkasi hänet."

"Synnyin Louisianassa, mutta jouduimme lähtemään. Isäni oli lääkäri. Hän oli mukana pystyttämässä kätilöopistoa maaseutupaikkakunnalle, mutta häntä syrjittiin ja uhkailtiin. Yhtenä päivänä isä oli parturissa, kun miesjoukko tunkeutui sisään ja hakkasi hänet", 74-vuotias Williams kertoo. Hän puhuu lankapuhelimeen remontin keskellä olevasta kodistaan Madridista. Aksentti on vahvasti yhdysvaltalainen, puhe selkeää ja sujuvaa.

"Sanon usein, että onneksi hänet hakattiin, koska sain kasvaa San Fransiscossa. Isästä tuli kaupungin ensimmäinen musta lääkäri. San Fransisco oli uskomaton paikka kasvaa: liberaali kaupunki, jossa oli julkista taidekasvatusta jo 50-luvulla."

Williams ja hänen sisaruksensa kävivät lasten valokuvakeskuksessa, joka sytytti Williamsissa innostuksen taiteeseen.

"Elämäni on ollut vaihtelevaa, kirjavaa ja kiinnostavaa. Nuorena halusin olla taiteilija ja opiskella Berkleyn yliopistolla. Hain ja pääsin sisään, mutta se oli siihen aikaan 60-luvulla poliittisen aktivismin polttopiste, eivätkä vanhempani päästäneet minua. Päädyin paikalliseen yliopistoon opiskelemaan espanjalaista kirjallisuutta ja sivuaineena taidetta."

Opintojen välillä hän työskenteli pari vuotta New Yorkissa YK:n päämajassa oppaana. Vaihto-opiskelijana Madridissa Williams tapasi tulevan puolisonsa, monialaisen taiteilijan ja vallassa olleen diktaattori Fransisco Francon aktiivisen vastustajan.

"Minusta ei tullut taiteilijaa, mutta menin taiteilijan kanssa naimisiin", Williams toteaa.

Pariskunta perusti Madridiin vaihtoehtoisen taidegallerian, jota Williams alkoi kuratoida. Hän sai myös muilta pyyntöjä järjestää näyttelyitä. Siitä alkoi yli kolme vuosikymmentä kestänyt ura valokuvakuraattorina, jota seitsemänkymppinen Williams jatkaa edelleen.

"Tajusin nauttivani siitä todella. Kuratoin yksilö- ja ryhmänäyttelyitä. Kiinnostuin erityisesti sotakuvauksesta."

Vuoteen 1992 mennessä Williams oli seurannut, miten Espanja oli siirtynyt rauhanomaisesti diktatuurista demokratiaan.

"Espanjasta oli tullut EU:n jäsenvaltio, maalla oli moderni perustuslaki. Siksi tämä kohtelu tuntui niin typerältä. Kun asiaa ajatteli, kokemus oli odottamaton ja nöyryyttävä, sellaista ei pitäisi tapahtua. En ole mielenosoituksissa käyvää tyyppiä, mutta kyse oli periaatteesta."

Juna-aseman episodia seuraavana päivänä Willams meni tekemään valitusta paikalliselle poliisijohdolle ja antoi toimittajalle haastattelun aiheesta. Valitusta ei ensin haluttu kirjata, ja se hylättiin pian. Madridiin palattuaan Williams sai kuulla sisäasianministeriön ohjeistaneen tarkistamaan erityisesti ei-valkoisia, ja teki valituksen siitä sisäministeriölle. Hän kuvaili ohjetta valituksessa espanjalaisten ja eurooppalaisten syrjintälainsäädännön vastaiseksi. Ministeriö hylkäsi valituksen, joten Williams valitti hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen sillä perusteella, että poliisilla on oikeus pyytää henkilöpapereita ulkomaalaisilta. "Mustaan rotuun" kuuluvana Williams oli todennäköisemmin ulkomaalainen.

Williams vei tapauksen perustuslakituomioistuimeen, joka hylkäsi valituksen. Sen mukaan henkilön etnisyyttä voitiin pitää osoituksena tämän todennäköisestä ulkomaalaisuudesta.

Vuosi oli jo 2001. Rosalind Williams ja hänen miehensä olivat maksaneet yhdeksän vuotta kestäneen oikeudenkäynnin kulut omista tuloistaan. Williams olisi voinut vielä valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, mutta masentui oikeuden päätöksestä ja myöhästyi valitusajasta.

Vaihtoehdoksi jäi enää YK:n ihmisoikeuskomitea. Se on merkittävä elin, mutta toisin kuin tuomioistuimet, sen päätökset eivät ole oikeudellisesti sitovia.

EU:n perusoikeusvirasto julkaisi vuonna 2011 oppaan siitä, miten etnistä profilointia tulisi poliisitoiminnassa välttää.

Talvisesta aamusta Valladolidissa oli kulunut yli 16 vuotta, kun YK:n ihmisoikeuskomitea kesällä 2009 totesi poliisin syrjineen Williamsia. Tapauksessa oli sen mukaan rikottu YK:n kansalais- ja poliittisia oikeuksia suojelevaa ihmisoikeussopimusta. Komitea suositti Espanjaa muuttamaan lainsäädäntöään, osoittamaan Williamsille anteeksipyynnön ja korvauksia sekä varmistamaan tekevänsä kaikkensa, etteivät vastaavat tapaukset toistu.

"Minulle soitettiin New Yorkista. Se oli todella merkittävä läpimurto. Olin innostunut ja onnellinen", Williams muistelee. 

Hallitus ei silti taipunut: anteeksipyyntöä ei ole kahdeksassa vuodessa kuulunut, eivätkä Espanjan lait ole muuttuneet.

"Ulkoministeri kutsui minut tapaamaan häntä ja pyysi anteeksi, mutta hän ei tehnyt sitä julkisesti. Sisäministeri pyysi minua käymään ja kysyi, mitä mielestäni pitäisi tehdä. Sanoin, että täyttää ihmisoikeuskomitean pyynnöt. En koskaan saanut korvauksia."

Päätöksellä oli silti vaikutusta, epäsuorasti myös Suomeen. EU:n perusoikeusvirasto julkaisi vuonna 2011 oppaan siitä, miten etnistä profilointia tulisi poliisitoiminnassa välttää. Julkaisussa Rosalind Williamsin tapauksessa tehty päätös esiteltiin erittäin tärkeänä.

Vuonna 2014 Suomessa ryhdyttiin muuttamaan ulkomaalaislakia: siihen kirjattiin ensimmäistä kertaa etnisen profiloinnin kielto. Asiaa perusteltiin hallituksen esityksessä epäselvällä viittauksella, jossa lienee kyse ihmisoikeuskomitean linjauksesta Williamsin tapauksessa.

Ulkomaalaislakiin päätynyt kielto määriteltiin lähes sanalleen samalla tavalla kuin perusoikeusviraston julkaisussa: kun poliisi suorittaa ulkomaalaisvalvontaa löytääkseen maassa ilman papereita oleskelevia, valvontatoimenpide ei saa perustua pelkästään tai ratkaisevassa määrin henkilön todelliseen tai oletettuun etniseen alkuperään.

Ratkaisevaa etnisyys on silloin, jos henkilöä ei olisi pysäytetty, jos hän ei olisi kuulunut kyseiseen ryhmään. Sellainen pysäytys on kielletty.

"Kaikkialla maailmassa koulujen tulisi opettaa tuntemaan omat oikeudet. Tavallisen kansalaisen pitää tietää, että omia oikeuksiaan voi ja pitää puolustaa."

Silti etnisyyteen perustuvia pysäytyksiä tapahtuu, niin Espanjassa, Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.

Williamskin kohtasi saman tilanteen toiste - kotimatkalla oikeustapaustaan koskevasta keskustelutilaisuudesta New Yorkista. 

"Olin Madridin lentokentällä matkalla ulos. Poliisi pysäytti ja otti passini eikä kysynyt keneltäkään muulta. Mieheni sanoi, että minun olisi pitänyt kertoa, että tulen juuri tätä samaa ilmiötä käsittelevästä tilaisuudesta. Mutta pysyin täysin hiljaa, koska minulla ei ollut halua joutua kiinniotetuksi lentokentällä", Williams sanoo.

"Jos olisin tehnyt valituksen, se olisi ollut taas todella kallista. En missään tapauksessa halunnut aloittaa kaikkea alusta."

Omien oikeuksien vaatiminen on raskasta ja vaatii tukea. Rankkuudesta huolimatta Williams kannustaa ihmisiä taistelemaan oikeuksistaan. 

"Kaikkialla maailmassa koulujen tulisi opettaa tuntemaan omat oikeudet. Tavallisen kansalaisen pitää tietää, että omia oikeuksiaan voi ja pitää puolustaa."

Itse hän jaksoi aviomiehensä tuen ja persoonallisuutensa ansiosta.

"En ole aktivisti tai mielenosoituksissa käyvää tyyppiä, enkä ole kansankiihottaja. Mutta olen todella, todella sinnikäs."

Rosalind Williams puhuu 5.4. etnistä profilointia Suomessa selvittäneen Pysäytetyt-tutkimushankkeen loppuseminaarissa Hanasaaren kulttuurikeskuksessa Helsingissä.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!