Lammikosta heijastuu kolmen ihmisen kuvajainen.
Syyrialaiset pojat lätäkön peilaamina lähellä Bab Al Salamin pakolaisleiriä Turkin rajalla, Azazin kylän tuntumassa. Syyria, 2013.
Mies osoittaa taskulampulla, ulkona patjalla nukkuvaa miestä.
Syyrialainen vastarintataistelija valaisee toverinsa ruumista tämän hautajaisissa Aleppossa. Syyria, 2012.
Muurin reiästä näkyy juokseva mies ja panssarivaunu.
Libyan vallankumousarmeijan sotilas pyrkii suojaan Gaddafin joukkoihin kohdistuvan hyökkäyksen aikana Sirten kaupungissa. Libya, 2011.

Sotakuvaaja Manu Brabo: ”Jokainen sota on yksi kivi säkissä, jota kannan harteillani”

Eri puolilla maailmaa konflikteja kuvaava espanjalainen joutuu loukkaamaan kuvattaviensa yksityisyyttä hädän hetkellä.

Teksti: Suvi OllilaKuvat: Manu Brabo

PitkätHätätilaLibyaSyyriaLähi-itä

“Jokainen sota, johon menen, on yksi kivi lisää säkkiin, jota kannan harteillani. Tulee hetki, jolloin säkki on täynnä ja liian painava kannettavaksi. Silloin on syytä pitää taukoa. Mutta vain sen verran, että voin jälleen täyttää säkkiä uusilla kivillä.”

Näin sanoo espanjalainen Manu Brabo, 36, joka tiesi jo teininä haluavansa sotavalokuvaajaksi.

“Näin nuorena kuvia Sarajevosta, Ruandasta ja ensimmäisestä Irakin sodasta. Ne tekivät minuun vaikutuksen”, Brabo sanoo.

Brabo puhuu paljon, hymyilee vähän ja on suorapuheisuudessaan hurmaava. Yhtä aikaa kova ja pehmeä – aivan kuten valokuvansakin.

Mies on kuvannut poliittisia kriisejä, vallankumouksia ja sotia muun muassa Lähi-idässä, Väli- ja Etelä-Amerikassa, Ukrainassa ja Kosovossa.

Työskentely kriisialueilla on sekä vaarallista että henkisesti kuluttavaa. Erityisen tukalaksi tilanne kävi Libyassa huhtikuussa 2011, kun Brabo joutui Libyan presidentti Muammar Gaddafin joukkojen vangiksi.

Brabo ja kolme muuta ulkomaalaista toimittajaa olivat matkalla Libyan vastarintataistelijoiden rintamalinjalle. Automatka sujui hyvin, kunnes näköpiiriin ilmaantui Gaddafin joukkojen sotilaita. Pian alkoi sarjatulitus ja seurue ehti ulos autosta vain hetkeä ennen auton räjähtämistä. Toimittajia kyydinneet vastarintataistelijat pakenivat paikalta. Yksi toimittajista sai Gaddafin joukkojen kivääreistä osuman ja menehtyi. Ampumisen lakattua henkiin jääneet, Brabo mukaan lukien, vangittiin.

Ulkomaisia toimittajia kohdeltiin vankilassa pääsääntöisesti paremmin kuin monia muita, mutta kuulusteluissa hekään eivät säästyneet nyrkiniskuilta. Pahinta oli pitkästyminen. Aika kului tuskallisen hitaasti, ja mieltä painoi huoli läheisistä.

Toimittajakolmikko vietti vankeudessa 43 päivää. Toimittajat saivat syytteet luvattomasta maahantulosta ja heidät tuomittiin reilun sadan euron sakkoihin.

Kokemus jätti Braboon jälkensä, mutta sotakuvaaja ei voi antaa pelolle eikä pessimismille valtaa, hän sanoo. Työhön on palattava mitä pikimmin, todistettava itselleen, ettei työkyky ole mennyt.

Vielä samana vuonna vapautettu kolmikko tapasi toisensa Tripolissa töiden merkeissä. Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 2014, Isis surmasi yhden kolmikon jäsenen, yhdysvaltalaisen Jim Foleyn.

”Kerron lempeästi, mutta sotien hirveyttä sivuuttamatta.”

Lukuisat uran varrella saadut palkinnot ovat tuoneet Brabolle monia työmahdollisuuksia, kuten konferensseja, opetustyötä ja näyttelyitä.

Itse sotakuvaajan työhön palkinnot eivät vaikuta. Oleskelu kriisialueilla on kaukana kaikesta ylellisyydestä. Kypärän, luotiliivin ja henkivakuutuksen palkittu kuvaaja maksaa itse, yösijastakin voi monesti vain haaveilla. Silti juuri alkukantaisten sotaolojen keskellä kuvaaja tuntee toteuttavansa kutsumustaan.

“Minulle tärkeintä on saada tehdä työtä, jonka osaan. Haluan kertoa kamerallani tarinoita, joita kaikki eivät pysty kertomaan. Otan kertomistani tarinoista myös vastuun”, Brabo sanoo.

Brabo kuuluu AP-uutistoimiston viisihenkiseen kuvaajaryhmään, joka palkittiin Pulitzer-palkinnolla vuonna 2013. Journalistisen alan arvostetuimpiin kuuluva palkinto myönnettiin Syyrian sodan inhimillisten kärsimysten ansiokkaasta kuvaamisesta.

Brabolle palkinto merkitsee ennen kaikkea vastuuta omasta työstä.

“Pulitzerin saajan täytyy yltää Pulitzerin arvoisiin suorituksiin, ansaita palkinto uudestaan ja uudestaan. Asetan siksi työlleni entistäkin tiukemmat laatuvaatimukset.”

Kuvillaan Brabo sanoo kertovansa tarinoita sellaisille ihmisille, jotka ovat kuin hänen oma äitinsä.

”Kerron lempeästi, mutta sotien hirveyttä sivuuttamatta.”

Tavoitteeseen pääsee Brabon mukaan usein loukkaamalla kuvattavien yksityisyyttä suuren kärsimyksen hetkellä. Työhön kuuluu olennaisesti tietty tunkeilevuus.

”Se on monesti epämukavaa myös minulle itselleni. Pyrin olemaan teknisesti valmis ottamaan kuvat mahdollisimman nopeasti ja näin häiritsemään ihmisiä mahdollisimman vähän”, hän sanoo.

Toisaalta tärkeä osa kuvaajan työtä on löytää yhteys kuvattaviin.

”Minun on rikottava kieli- ja kulttuurimuuri, jotta pääsen mahdollisimman lähelle. Juuri tuo yhteyden löytyminen on se, joka tekee kuvasta erityisen.”

Brabon Lähi-idässä ottamia kuvia oli esillä Madridissa vuoden vaihteessa. National Geographicin tuottamassa näyttelyssä Brabo halusi tuoda esiin arabikeväästä alkaneiden tapahtumaketjujen inhimillisen puolen. Esimerkiksi Syyriassa verinen sisällissota on vaatinut jo yli 400 000 kuolonuhria. Brabo haluaakin kuvillaan muistuttaa, että sodasta kertovien uutisotsikoiden taustalla ei ole pelkkiä numeroita vaan ihmisyksilöitä.

“Kuvieni kautta eurooppalaiset voivat nähdä, kuinka usein terroristeiksi kutsumamme ihmiset ovat aivan tavallisia äitiä, isiä ja lapsia. Ja me olemme kaikki heidän kärsimyksistään osaltamme vastuussa.”

Uran aikana Brabon suhde omaan ammattiin ja sen tuomiin vaikutusmahdollisuuksiin on muuttunut.

“Aluksi ajattelin, että voisin työlläni saavuttaa todellisia muutoksia. Sittemmin olen huomannut, että suurimmat muutokset ovat tapahtuneet minussa itsessäni. Kuvani eivät välttämättä saa sotia loppumaan, mutta ihmisten kärsimys saa kuvieni kautta kasvot. Työni on ottaa kauniita kuvia niistä hirveistä tragedioista, joita ihmiset kriisialueilla kohtaavat. Ja ehkä saan edes jonkun hieman ajattelemaan tätä kaikkea.”

Kasvokuva sotakuvaaja Mano Brabosta.
Kuva: Muel de Dios

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!