Artikkelikuva
Brittisotilaiden Beninin kuningaskunnasta anastamat pronssilaatat ovat tällä hetkellä esillä Lontoon British Museumissa.

Afrikkalaistaide palaa juurilleen

Nigeriaan perustettava museo tulee esittelemään Euroopan huippumuseoista tuttuja taideaarteita.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, vuonna 2021 Nigerian Benin Cityssä juhlitaan uuden museon avajaisia. Sen kävijät pääsevät ihailemaan esineitä, joista moni on alun perin tuttu maailman kärkimuseoihin kuuluvan, Lontoossa sijaitsevan British Museumin vitriineistä.

Museot myös Saksasta, Itävallasta, Hollannista ja Ruotsista lupaavat antaa kokoelmistaan esineitä perustettavaan Benin Royal Museumiin. Suunta on toivottu, sillä arviolta 90 prosenttia Afrikan aineellisesta kulttuuriperinnöstä sijaitsee muilla mantereilla. Taideaarteet on laivattu aikanaan Afrikasta Eurooppaan siirtomaaisännyyden varjolla.

Useimmat valtiot ovat sopineet antavansa esineet nigerialaismuseolle lainaan. Hieman reilumpi on Ranska, joka lupaa palauttaa Beninin valtiolle 26 esinettä, jotka se vei maasta sotasaaliina vuonna 1892. Päätös syntyi Emmanuel Macroninin luettua raportin, joka suositteli Ranskaa palauttamaan Afrikkaan taide-esineet, joiden haltuunoton laillisuutta se ei voi todistaa.  Jalomielisenä Ranskaa ei tosin voi pitää – Beninin takasin pyytämiä esineitä on viitisen tuhatta.

 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!