Artikkelikuva
Kolmen lapsen äiti Rainaz ja puolitoistavuotias Muhammad Ali odottivat toukokuussa pääsyä lääkärin vastaanotolle Pakistanin Peshawarissa.

Poliopaniikki valtasi Pakistanin

Pakistan oli hyvää vauhtia matkalla poliovapaaksi maaksi, kunnes viime keväänä valeuutiset ja propaganda käänsivät kehityksen suunnan. Nyt rokotustiimit pelkäävät henkensä puolesta luoteisessa Peshawarin kaupungissa.

Joukko ruskeansävyisiin burkhiin pukeutuneita naisia tungeksii Pakistanin Peshawarin suurimman sairaalaan vastaanotossa. He yrittävät saada aikaa lääkärille. On toukokuu ja muslimien paastokausi ramadan, mutta sairaalan käytävillä on vilinä.

Kolmen lapsen äiti Rainaz kantaa puolitoistavuotiasta poikaansa käsivarsillaan odotellessaan vuoroaan. Poika Muhammad Ali on kärsinyt ripulista, ja Rainaz uskoo sen johtuvan pari viikkoa aikaisemmin saadusta poliorokotteesta, vaikka lääkäri ei ollutkaan samaa mieltä.

”Ripuli alkoi heti, kun hänet rokotettiin”, Rainaz sanoo.

Afganistanin lisäksi Pakistan on yksi maailman kahdesta maasta, jossa vielä esiintyy poliota. (Nigeria ollaan julistamassa poliovapaaksi muutaman kuukauden sisällä). Vaikka poliotapaukset ovat vähentyneet Pakistanissa huomattavasti sitten vuoden 2015 ja taistelu tautia vastaan oltiin melkein voitettu, tilanne on viimeisen puolen vuoden aikana heikentynyt: syyskuussa Pakistanissa oli todettu jo 64 uutta poliotapausta viime vuoden yhdeksään verrattuna.

Toukokuussa Afganistanin rajalla maan luoteisosassa sijaitsevassa Khyber-Pakthunkhwan maakunnassa puhkesi paniikki poliorokotteista. Huolestuneet vanhemmat ympäri maakuntaa toivat yli 25 000 lasta sairaaloihin, sillä he olivat nähneet sosiaalisessa mediassa ja tv:ssä raportteja ja videoita rokotuksen jälkeen sairastuneista lapsista.

Myöhemmin tiedot paljastuivat valeuutisiksi. Rokotuskampanja jouduttiin kuitenkin keskeyttämään koko maassa, sillä tilanne karkasi käsistä – armeija jouduttiin kutsumaan sairaaloihin, rokotustiimejä vastaan hyökättiin ja klinikka sytytettiin tuleen.

”Rokotteita pidetään myös lännen salaliittona muslimien väestönkasvun hidastamiseksi.”

Rokotevastaisen propagandan takana olivat terroristiryhmät ja radikaalit uskonoppineet. Pakistanissa ongelma kärjistyi, kun Yhdysvallat tappoi Al Qaidan johtajan Osama bin Ladenin Abbottabadin kaupungissa vuonna 2011. Myöhemmin raportoitiin, että CIA olisi käyttänyt rokotuskampanjaa peitetoimena DNA-näytteiden keräämiselle varmistaakseen bin Ladenin olinpaikan.

Uutiset syöksivät rokotuskampanjat limboon ja vaaransivat rokotustiimeissä työskentelevien hengen. Vuodesta 2011 lähtien terroristit ovat tappaneet Pakistanissa yli 70 rokottajaa. Suurin osa rokotustyöntekijöistä on naisia, sillä vanhoillisessa Khyber-Pakhtunkhwan maakunnassa vieraat miehet eivät saa astua ihmisten koteihin. Rokottajille onkin jouduttu järjestämään poliisisaattueita kaikista vaarallisimmilla alueilla, eikä edes se ole pitänyt heitä aina turvassa.

Tilanne on kuitenkin rauhoittunut viime vuosina maan turvallisuustilanteen parannuttua. Kukaan ei osannut aavistaa, miten nopeasti toukokuussa leimahtanut rokotuspaniikki leviäisi. Vielä saman päivän aamuna Peshawarin kaupungissa tiimit valmistautuivat kaikessa rauhassa rokotuskierroksiin kouluissa.

Shakeela oli rokottamassa lapsia Peshawarissa samana päivänä, kun propagandavideot lähtivät leviämään.

”Ihmisillä on väärinkäsityksiä siitä, että poliorokotteet saattavat aiheuttaa fyysisiä ongelmia lapsille. Rokotteita pidetään myös lännen salaliittona muslimien väestönkasvun hidastamiseksi”, hän sanoo.

”Ihmiset myös luulevat, että rokotukset ovat islaminvastaisia”, Shakeela lisää.

Pakistanin hallitus ja kansainväliset järjestöt kuten WHO ja Unicef ovat jo kauan kampanjoineet näitä väärinkäsityksiä vastaan. Mutta varsinkin aivan Afganistanin rajan tuntumassa niin kutsutuilla heimoalueilla suhtaudutaan epäilevästi ulkopuolisia kohtaan ja vuosikausia kestänyt konflikti terroristiryhmien ja maan armeijan välillä on tehnyt alueille pääsyn hankalaksi. Siksi polio on päässyt leviämään.

Hallitus on yrittänyt valjastaa islamilaisia uskonoppineita puhumaan poliokampanjan puolesta, ja vuonna 2013 myös Talebanin isänä tunnettu vanhoillinen islaminoppinut Maulana Sami ul Haq antoi fatwan, jonka mukaan rokotukset eivät ole islaminvastaisia. Tästä huolimatta propagandan levittäminen on jatkunut.

Nainen ja lapsi kävelevät kadulla Pakistanissa.
Naapurustoissa tiedetään hyvin, kuka työskentelee rokottajana. Rokottajat ovat saaneet osakseen uhkailuja.

Naapurustoissa tiedetään hyvin, kuka työskentelee rokottajana. Toukokuun paniikin jälkeen Fatiman kotiovelle saapui joukko ihmisiä valittamaan hänen työstään.

”He sanoivat, että sinä annoit lapsillemme poliotippoja ja nyt lapsemme ovat sairaita. En tullut ulos ja lukitsin oven”, hän kertoo.

”He huusivat, että tule ulos, juokset koko päivän lasten perässä mutta illalla et sitten uskalla.”

Fatimalta myös vaadittiin rahaa lasten sairaalakulujen korvaamiseksi ja hänen sukulaisille sanottiin kaupungilla jatkuvasti, että heidän pitäisi suostutella Fatima lopettamaan työnsä.

Näin aggressiivista käytöstä Fatima ei ollut aikaisemmin kohdannut Peshawarissa. Nyt syrjäseutujen ongelmat ovat saapuneet kaupunkeihinkin.

Peshawarissa ihmiset lukitsivat ovensa eivätkä päästäneet Naziaa sisään rokottamaan lapsiaan.

Myös rokottajana toimiva Nazia kuuli puolestaan negatiivisia kommentteja jo samana päivänä kun rokotevastainen propaganda alkoi levitä toukokuussa.

”Ihmiset kysyivät, että miksi teet tätä. Sanoin, että rokotan itsekin omat lapseni. He sanoivat, että ei, työskentelet heille ja siksi vain sanot näitä asioita.”

Monet luulevat, että länsimaalaiset järjestöt toteuttavat rokotuskampanjat omasta aloitteestaan, vaikka poliotyötä johtaa Pakistanin hallitus. Rokottajat ovat myös valtion palkkalistoilla, mutta paikalliset pitävät heidät usein ulkomaiden agentteina.

Peshawarissa ihmiset lukitsivat ovensa eivätkä päästäneet Naziaa sisään rokottamaan lapsiaan. Illalla hänenkin ovelleen tultiin koputtelemaan. Naziaa ja kahta muuta naispuolista poliotyöntekijää uhattiin jopa aseilla. Loppujen lopuksi Nazian appi neuvoi häntä pysymään sisällä muutaman päivän ajan.

Naisia pelottaa nyt palata takaisin töihin.

”Olemme tehneet tätä työtä neljän vuoden ajan eikä tällaista ole koskaan käynyt”, Fatima sanoo. ”En tiedä mitä nyt tapahtuu tai mitä he tekevät meille.”

”Sosiaalinen media on suurin ongelma tässä”, Shakeela jatkaa.

Myös polion leviäminen muualle maailmaan on mahdollista.

Pakistanin hallitus oli jo ennen paniikin leviämistä pyytänyt Googlea ja Facebookia poistamaan polionvastaista propagandaa verkosta, mutta tämä tehtiin liian myöhään.

Pakistanissa maailman terveysjärjestö WHO:n polio-ohjelmassa työskentelevän Abdirahman Mahamudin mukaan eri vaikuttajat osallistuivat huhujen levittämiseen, mutta suurin syyllinen on paikallinen media.

“Media lietsoi paniikkia raportoimalla väärää tietoa, ja huhut levisivät vielä nopeammin sosiaalisessa mediassa”, hän sanoo.

Rokotustyöntekijät toivovatkin, että lääkärit, moskeijoiden imaamit ja hallituksen työntekijät tulisivat itse ruohonjuuritasolle vakuuttamaan ihmisiä rokotteiden turvallisuudesta. Heidän mielestään hallituksen pitäisi paitsi estää rokotevastainen propaganda sosiaalisessa mediassa, myös jakaa oikeaa tietoa rokotteista.

Rokotuskampanjat on sittemmin saatu uudelleen käyntiin, mutta monet pelkäävät, että tauko on aiheuttanut pitkäaikaista vahinkoa polionvastaiselle taistelulle maassa. Myös polion leviäminen muualle maailmaan on mahdollista. Nyt Pakistanin hallitus ja kansainväliset järjestöt pohtivat uusia keinoja saadakseen ihmiset vakuutettua rokotuksien turvallisuudesta.

”Tällaisista hyökkäyksistä kestää aina kuukausia toipua”, WHO:n Mahamud sanoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!