Saako valkoihoinen piirtäjä piirtää karikatyyrisen mustaihoisen hahmon?

Somalipakolaista kuvaava sarjakuvahahmo poistettiin Tampere kuplii -festivaalin julisteesta some-kohun vuoksi.

Teksti: Juha Mäkinen

NäkökulmatVähemmistötKulttuuri

Viime viikkojen kiinnostavin ja samalla turhauttavin rasismiaiheinen keskustelu on ollut niin sanottu mukkugate. Tällä viikolla järjestettävä Tampere kuplii -sarjakuvafestivaali pyysi pitkän uran tehnyttä Tarmo Koivistoa piirtämään tämänvuotisen festivaalijulisteen. Koivisto, joka tunnetaan ennen kaikkea Mämmilä-sarjakuvastaan, on myös festivaalin kunniavieras.

Koivisto toimitti julistetta varten kuvan, jossa oli joukko Mämmilän henkilöhahmoja. Kuvaa oli käytetty jo viime vuonna Koiviston 70-vuotisjuhlanäyttelyn yhteydessä. Yksi hahmoista on tummaihoinen. Ei mennyt kauaakaan, kun festivaalin Facebook-sivuilla räjähti käyntiin kiivas keskustelu, jossa Koiviston piirrosta luonnehdittiin muun muassa ”ysärisetäilyn rasistiseksi tuotteeksi”.

Keskusteluun linkattiin yhdysvaltalaisen mustan sarjakuvapiirtäjän C.M. Campbellin verkossa julkaisema How to Draw a Black Guy?Campbellin viesti on, että liioitellut, karrikoidut piirteet ovat ihan okei silloin, jos kaikki hahmot piirretään samalla tyylillä. Ongelma niistä tulee, jos musta hahmo piirretään selvästi eri tyylillä kuin valkoiset. Tällä periaatteella Koivisto saa puhtaat paperit: kaikki kuvan hahmot ovat yhtäläisen karikatyyrisiä.

Keskustelu kävi kuitenkin jo sellaisilla kierroksilla, että festivaalin järjestäjät tekivät omat johtopäätöksensä ja vetivät julisteen pois. Se korvattiin toisella, jossa kaksi kantamämmiläläistä hahmoa tanssii.

Nuoremmille sukupolville Mämmilä ei luultavasti ole kovinkaan tuttu sarjakuva. Koivisto seurasi siinä suomalaisen pikkukylän elämää 1970-luvulta aina 2000-luvulle asti. Mämmilän sivuille heijastuivat noiden vuosikymmenten yhteiskunnalliset ja kulttuuriset puheenaiheet, oli kyse sitten punkkareista, nousukaudesta, lamasta – tai pakolaisista.

1990-luvun alussa Koivisto toi Mämmilän henkilögalleriaan somalipakolaisen. Muhammed Al-Zomal, joka sai pian kyläläisten suussa lempinimen Mukku, oli kerronnallinen neronleimaus: hahmon kautta Koivisto kuvasi suomalaisten ennakkoluuloja, ja toisaalta ulkopuolisuutensa vuoksi Mukku esitti olennaisia ”tyhmiä kysymyksiä” suomalaisuudesta.

Mämmiläläiset suhtautuvat muslimimaahanmuuttajaan aluksi varautuneesti, uteliaasti, jotkut avoimen rasistisesti. Vähitellen Mukku kuitenkin asettuu osaksi kyläyhteisöä, kotoutuu.

Mämmilälle on leimallista humaani ja kunnioittava suhtautuminen kaikkiin sen henkilöhahmoihin. Toiset hahmot ovat toisia sympaattisempia, mutta kenestäkään Tarmo Koivisto ei tehnyt yksiulotteista pahista tai hyvistä. Myös Mukku on moniulotteinen hahmo hyvine ja huonoine puolineen – ennen kaikkea yksilö, ei kulttuurinsa tai uskontonsa stereotyyppi eikä mannekiini.

Kun kohtaa jotakin, joka tuntuu vieraalta, kummalliselta, epämiellyttävältä, ehkä pelottavaltakin, kannattaa yleensä tarkastella asiaa rauhallisesti.

Mämmilällä oli Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä satojen tuhansien lukijoiden yleisö. On mahdoton sanoa, onko Mukun hahmo vaikuttanut suomalaisten asenteisiin maahanmuuttajia kohtaan, mutta ainakin sillä on ollut periaatteessa hyvät mahdollisuudet. Sympaattinen ja samastuttava fiktiivinen hahmo voi onnistua siinä missä valistuskampanjat eivät.

Suomessa on mainio kirjastolaitos, ja kehotankin kaikkia etsiytymään sen avulla Mämmilän äärelle. Nykyään ei taatusti julkaistaisi sarjakuva-albumia nimellä Naapurin neekeri, mutta nimeä ei kannata säikähtää. Tavallaan siihen kiteytyy koko Koiviston kuvaama asetelma: on ihmisiä, jotka käyttävät sopimatonta ilmaisua (koska eivät sitä sellaiseksi ymmärrä), mutta suhtautuvat tulokkaaseen alkuvaikeuksien jälkeen naapurina, yhtenä meistä.

Mukku itse toteaa eräässä jaksossa: ”Te sano neekeri, mut kohtele ku ihminen. Ne [ulkomaalaisvirasto] sano ihminen, mut kohtele ku neekeri.”

Kun kohtaa jotakin, joka tuntuu vieraalta, kummalliselta, epämiellyttävältä, ehkä pelottavaltakin, kannattaa yleensä tarkastella asiaa rauhallisesti. Sen sijaan ei kannata panikoida eikä vetää liian pikaisia johtopäätöksiä asioiden luonteesta. Tämä on kohtalaisen hyvä ohje niin hänelle, jota epäilyttää esimerkiksi toisen ihmisen kulttuuritausta, kuin hänelle, joka mieltää näkemänsä piirroksen tai lauseen kertaheitolla rasistiseksi vain, koska siinä on jokin häiritsevä piirre.

Ettei jäisi epäselvyyttä: rasismia ei pidä hyväksyä ja siihen on syytä kärkkäästi puuttua. Mutta rasismikorttiin pätee sama kuin natsikorttiin. Jos sitä heiluttelee turhaan, tekee asialleen vain hallaa.

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Juha Mäkinen

Juha Mäkinen

Kirjoittaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja.