Artikkelikuva
Tanja Del Angel työskentelee monikulttuurisia perheitä tukevan Familia ry:n vt. toiminnanjohtajana.

"Kahden kulttuurin lapset ovat enemmän kuin osiensa summa", sanoo Familian vt. toiminnanjohtaja Tanja Del Angel

Kahden kulttuurin perheitä tukevan Familia ry:n toiminnanjohtaja Tanja Del Angel, 42, korostaa, että jokainen kahden kulttuurin perhe on ainutlaatuinen.

Maailman Kuvalehden Ruohonjuurella-palstalla järjestövaikuttaja vastaa väitteisiin. 

Suomalaiset ovat ennakkoluuloisia ulkomailta muuttaneita kohtaan.

Ennakkoluulot eivät ole mikään suomalaisten erityispiirre. Kaikilla ihmisillä on ennakkoluuloja muita kohtaan. Ehkä se on osa ihmisyyttä.

Oma puoliso on paras kotouttaja.

Puoliso voi olla tärkeä tuki, muttei aina se paras. Puolison sosiaaliset verkostot ja esimerkiksi kielitaito ovat tärkeitä, mutta tukena oleminen voi myös olla hyvin raskasta.

Maahanmuuttaja on ongelmallinen käsite.

Kyllä. Termi käsittää laajan kirjon ihmisiä, joilla on erilaisia vahvuuksia, haasteita ja tarpeita. Ihmiset pitää voida kohdata ihmisinä.

Lapsuudessa opittuja perhemalleja on mahdoton muuttaa.

Ei missään nimessä mahdotonta! Muutoksen tulee kuitenkin lähteä itsestä ja omasta kyvystä reflektoida ja joustaa. Toista on mahdoton muuttaa.

Suomessa ei osata arvostaa tiivistä perhe-elämää.

Yhä enemmän tunnutaan korostavan yksilöllisyyttä ja yksin pärjäämistä, ja toisesta tuen hakeminen nähdään ikään kuin heikkoutena. Kontakti toiseen kulttuuriin voi auttaa ymmärtämään myös omia ajatusmalleja uudella tavalla.

Kahden kulttuurin parisuhteet ajautuvat helposti kriisiin.

Samat haasteet kuin missä tahansa parisuhteessa ovat tietenkin läsnä. Tämän lisäksi erilainen tausta ja esimerkiksi maahanmuuton ja kotoutumisen kiemurat voivat kasautua näiden päälle. Tämä valitettavasti näkyy myös erotilastoissa.

Kahden kulttuurin lapset eivät ole mistään kotoisin.

Hehän ovat nimenomaan monesta paikasta kotoisin! He ovat enemmän kuin osiensa summa ja sata prosenttia omia itsejään.

Monikielisyydestä voi muodostua perheessä ongelma.

Kaikki perheet ovat omanlaisiaan, ja lähtökohtaisesti monikielisyys on rikkaus. Haasteita voi kuitenkin syntyä, jos kielten käyttöä perheissä ei ole suunniteltu riittävästi tai jos monikielisyyteen ei ole saatu tukea.

Suomessa tulisi olla oikeus rekisteröidä useampi kuin yksi äidinkieli.

Yhden äidinkielen vaatimus piilottaa puhutun kielen moninaisuuden, eikä vastaa suomalaisten koettua todellisuutta. Yksikielisyys on poikkeus, monikielisyys rikkaus.

Kuka? Tanja Del Angel

Ammatti Familia ry:n vt. toiminnanjohtaja

Tausta 10 vuoden työkokemus Familiassa. 18 vuotta kestänyt suhde meksikolaiseen puolisoon sekä pariskunnan 7- ja 12-vuotiaat lapset antavat kokemusasiantuntijuutta.

Harrastukset Työn ja perheen jälkeen aikaa jää lähinnä palautumiselle kirjallisuuden parissa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!