Yemi ja sisarukset Tsigerede ja Tsehay isoveljen pitämässä vaatekaupassa Addis Abebassa.
Yemi ja sisarukset Tsigerede ja Tsehay isoveljen pitämässä vaatekaupassa Addis Abebassa.

Elämää kahden maan välillä: arki Suomessa, sydän Etiopiassa

Etiopialaissyntyisen Yemi Birrun rakkaus lapsuudenperheeseen ja kotimaahan eivät vaimene. Suurperhe puhaltaa yhä yhteen hiileen.

Teksti: Heini SarasteKuva: Heini Saraste

LyhyetMuuttoliike ja pakolaisuusTyöVähemmistötEtiopia

Yemi Birru istuu mielellään äitinsä Tiruneshin jalkojen juuressa, kosketusetäisyydellä. Nyt kun äiti ei jaksa ojentaa kättä silittääkseen Yemin hiuksia, nelikymppinen tytär äitää äitiään kädestä. Samanlaisessa suuressa nojatuolissa äidin vieressä istuu Yemin isä, joka katselee esikoistytärtään suopeasti. Kun äiti äännähtää, paikalle rientää heti joku aikuisista lapsista tai lapsenlapsista.

Tunnelma Yemin vanhempien luona Addis Abebassa on rauhallinen: kukaan ei korota ääntään, kaikki puhuvat hiljaisella äänellä ja kuuntelevat toisiaan. Suukkojen, halausten ja erilaisten sivelyjen määrä on loputon. 

Neljän lapsen äiti Yemi asuu miehensä Gizatin kanssa Helsingin Pitäjänmäessä. Nyt Yemi on vierailulla äitinsä luona kahdeksan päivän ajan. Hän on liikkeellä ilman lapsiaan Bitania, 2, Jonathania, 6, ja Hasietia, 4, jotka jäivät isänsä kanssa kotiin Suomeen. Vanhin lapsi Bezu, 22, asuu jo omillaan. 

Yemin lapsuudenperheeseen kuuluu kaksitoista aikuista lasta puolisoineen, 35 lastenlasta sekä kolme palvelijaa ja kolme koiraa. Vaikka osa lapsista asuu ulkomailla, yhteyttä pidetään ainakin pari kertaa viikossa. 

Joka päivä perheen aikuiset Addis Abebassa asuvat lapset tulevat tervehtimään vanhoja vanhempiaan joko illalla tai aamulla. Suomessa ja Yhdysvalloissa asuvat lapset taas pitävät yhteyttä puhelimitse tai Skypellä. Kaikki tietävät kaikkien asiat, surut ja ilot jaetaan.

Kun perheen äiti on sairastunut, mukaan sairaalaan on lähtenyt aikuisista lapsista viisi. Kun Tiruneshi viime vuonna vietti kuukauden sairaalassa toipuessaan aivoinfarktista, hänen luonaan istui pari lasta kerrallaan, sillä enempää huoneeseen ei päästetty samaan aikaan. Muut söivät ja vaihtoivat kuulumisia parkkipaikalla autoissa. Myös Yemi tuli silloin Suomesta kuukaudeksi äidin tueksi.

Suukkojen, halausten ja sivelyjen määrä on loputon.

Yemin tavoin osa hänen sisaruksistaan on lähtenyt aikanaan ulkomaille. Kaksi muualle muuttaneista on kuitenkin palannut sittemmin lapsuudenkotiinsa. 

Perheen toiseksi nuorin lapsi Tsigerede kaipasi nuorena seikkailuja. 22-vuotiaana Tsigerede matkusti Dubaihin ja sitten Kanadaan. Kanadassa oli naisen mielestä liian hiljaista, joten matka jatkui Virginiaan Yhdysvaltoihin. 

Sieltä löytyi nopeasti töitä ja ystäviä, mutta Tsigerede koki, että jotain puuttui ja amerikkalainen elämäntapa tuntui vieraalta. Perheissä vanhemmat tekivät kaksitoistatuntista työpäivää, lapset pantiin hoitoon varhain ja vanhukset hylättiin laitoksiin.

”Lahjakaupassa Virginiassa työskennellessäni näin, miten aikuiset lapset yrittivät paikata kiintymyssuhdettaan ostamalla nallekarhuja äideilleen ja isilleen, joita he eivät olleet nähneet puoleen vuoteen. He eivät ymmärrä, mikä elämässä on tärkeää.”

Tsigeredan elämää Yhdysvalloissa värittivät myös toistuvat isän ja äidin lähettämät kyselyt: milloin tulet takaisin? Niinpä nuori nainen seilasi kahden mantereen väliä kolme kertaa vuodessa. Lopulta hän palasi lapsuudenkotiinsa, vanhaan tyttöaikojensa huoneeseen. 

Solomonin vaimo ja neljä lasta jäivät Seattleen. Eikö ikävä muserra häntä? 

Myös Yemin ja Tsigereden veli Solomon palasi Yhdysvalloista Etiopiaan vuosi sitten, kun etiopialainen vaimo ehdotti kotimaahan palaamista. Seattlessa Solomon oli pikkuhiljaa muuttumassa kovin apeaksi ja synkkämieliseksi. Hän työskenteli Seattlessa parkkipaikan vahtina ja huoltoasemalla myyjänä. Työtä varjosti väkivallan pelko.

”Koskaan ei tiennyt, kuka ovesta seuraavaksi astuisi ja ampuisiko hän aivoni pellolle.” 

Paluupäätöksen taustalla oli myös Tiruneshin sairastuminen. Nyt Solomon ja Tsigerede kantavat päävastuun äidistä: pesevät ja syöttävät hänet, antavat lääkkeet ja toteuttavat äidin toiveet niin hyvin kuin kykenevät.  

Solomonin vaimo ja neljä lasta jäivät Seattleen. Eikö ikävä muserra häntä? 

”Ei, olemme yhteydessä päivittäin Skypellä”, hän sanoo. ”Lisäksi lapset tulevat kesäisin ja joulun aikoihin tänne moneksi kuukaudeksi.”

Myös Birrun perheen isä haluaa olla vaimonsa vierellä joka hetki. Itseoppinut liikemies ja kangaskauppias ei enää mene kauppaan aamuisin, vaan korkeintaan kiertää kotitalon ympäri pitääkseen huolta kunnostaan – jotta jaksaa pitää vaimoaan kädestä.

Yemillä on ristiriitainen asenne kotimaahan: osa hänestä haluaa palata, osa tajuaa realiteetit. Hänen lapsensa ovat juurtumassa Suomeen ja lapsista vanhin on valmistumassa ammattiin. Myös aikanaan Etiopiassa yliopistouraa tehnyt aviomies Giazat valmistuu ensi keväänä sähköasentajaksi.

Paluumatkalla lentokoneessa Yemi itkee. Hän kertoo tajunneensa, ettei voi palata Etiopiaan kahteen vuoteen. Se ei ole taloudellisesti mahdollista keittiöapulaisen palkalla. 

Onneksi Tsigerede tulee käymään Suomessa jouluna, ja kesällä yksi Yemin isoveljistä tulee lomalle Suomeen poikansa kanssa. 
 


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!