Laiti öisessä maisemassa
Helsinginssä asuva Petra Laiti kävi Saamenmaalla viimeksi kesällä. "Matka on niin pitkä, että julkisilla pohjoiseen ei ole mieltä lähteä alla viikoksi"

Saamelaisaktivisti Petra Laiti: "Suomalaisten on aika oppia tuntemaan saamelaiset"

Petra Laiti haluaa, että jonain päivänä saamelaisten ei enää tarvitse opettaa valtaväestölle, keitä he ovat.

Teksti: Ruut TolonenKuva: Eeva Anundi

PitkätIhmisoikeudetVähemmistötLuonnonvaratMaatalous ja maaseutuYhtiötYmpäristöVäestöSuomi

Kun Petra Laiti valmistautuu pitämään vierasluentoa saamelaisista, hänellä on tapana lisätä esityksensä aloitusdiaan aina samat perustiedot. Keitä saamelaiset ovat, kuinka paljon heitä on,  missä  Saamenmaa sijaitsee…  Laiti on nimittäin huomannut, että luennoipa hän tarhaikäisille tai korkeakouluopiskelijoille, on suomalaisten tietotaso saamelaisista kehno.

”Kertominen pitää aloittaa aina nollasta”, Laiti sanoo.

24-vuotias Laiti puhuu saamelaisasioista Suomen Saamelaisnuorten yhdistyksen puheenjohtajana ja sisäministeri Maria Ohisalon poliittisena avustajana, mutta myös puhtaasti intohimonsa vuoksi. Twitter-tilillään hän esittelee itsensä päivystäväksi saamelaiseksi – pari vuotta sitten vitsinä syntynyt titteli on jäänyt käyttöön. 

”Se kuvaa hyvin sitä, mitä teen.”   

Petra Laitista tuli saamelaisuuden äänitorvi jo alakouluiässä. Varhaislapsuuden kotipaikkakunnalla Inarissa saamelaisuus oli kaikille tuttua, mutta sitten perhe muutti etelään. Laiti kertoo varttuneensa useilla paikkakunnilla sekä Suomessa että Ruotsissa ja olleensa koulussa aina luokkansa ainoa saamelainen. Sen myötä Laiti päätyi usein tilanteisiin, joissa hän opetti luokkakavereilleen, mitä saamelaisuus tarkoittaa.

”Lapsena ajattelin pitkään, että sitten kun olen aikuinen, minun ei enää tarvitse selittää. Elin illuusiossa, että aikuiset kyllä tietävät saamelaisista”, Laiti sanoo ja naurahtaa. 

Vaikka perheen osoite ja asuinmaa vaihtuivat Laitin lapsuudessa monta kertaa, saamelaisuus oli ja pysyi. Kotona hyllystä löytyi saamenkielisiä kirjoja ja vaatekaapista saamenpukuja.

Suomalaisen äidin ja saamelaisen isän tytär tosin mietti joskus, onko hän täysin vai puoliksi saamelainen. Sittemmin asian pohtiminen on jäänyt.

”Mitä kypsemmäksi olen tullut, sitä selvemmin huomaan, ettei sellainen erottelu ole tarpeen. En stressaa siitä, kuinka saamelainen olen.”

Näkyvimmin saamelaisuus on ollut Laitin elämässä läsnä kielen kautta. Perheessä kaikki puhuvat suomea, ruotsia ja pohjoissaamea, ja Saamenmaan ulkopuolella asuessa juuri kieli on vahvistanut Laitin saamelaisidentiteettiä. 

”Kun lukion jälkeen tutustuin muihin ikäisiini saamelaisiin, tajusin, että moni on opetellut kielen alkeista. Sitä enemmän osaan nyt arvostaa sitä, että saame oli meillä kotikielenä.” 

 

”Lapsena elin illuusiossa, että aikuiset kyllä tietävät saamelaisista.”

 

Saamelaisten sivuuttaminen heitä koskevien päätösten eduskuntakäsittelyssä. Kiasmassa esillä ollut videoteos, jossa twerkattiin saamenpuvussa. Jäämeren ratahanke. Alkuperäiskansoja loukkaava lastenohjelma. Muun muassa nämä aiheet ovat saaneet aikaan sen, että Laiti on kirjautunut some-tileilleen ja antanut palaa. Usein kannanotoista on seurannut räväköitä uutisotsikoita.

Laitin kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen heräsi yliopiston alkuvuosina. Hän ei koskaan tehnyt tietoista päätöstä alkaa saamelaisaktivistiksi, vaan asiat etenivät sitä kohden omalla painollaan. 

”Keväällä 2015 Suomen Saamelaisnuoret järjesti mielenosoituksen, johon osallistuin. Se oli aika pieni, mutta sain siitä intoa nähdessäni, että Helsingissä asioista voi järjestää meteliä.”

Kirjoittaminen oli aina kuulunut Laitin vahvuuksiin, ja vähitellen hän sai myös itsevarmuutta ottaa asioihin kantaa. Pian pystyssä oli blogi. 

”Huomasin, että sille, että kirjoittaa valtaväestölle saamelaisista, on kysyntää. Some oli myös helpoin tapa tavoittaa pohjoisessa oleva yleisö, joten panostin siihen”, Laiti muistelee. 

Kaikkia päivystävän saamelaisen mielipiteet eivät miellytä: vihapostia on tullut etenkin kulttuuriseen omimiseen liittyneiden mediamyrskyjen yhteydessä. Hiljattain Laiti kirjoitti blogissaan siitä, miten vähemmistöaktivistillakin on lupa olla väsynyt ja pitää kiinni omista rajoistaan. Laitin mukaan teksti ei liittynyt niinkään negatiivisen palautteen aiheuttamiin tunteisiin vaan yleisesti aktivistielämän arvaamattomuuteen.

”Vaikka olisi juuri antanut töissä kaikkensa, voi tulla joku Jäämeren radan kaltainen iso ja raskas uutinen, joka laittaa suunnitelmat uusiksi. Sitä suuremmalla syyllä pyrin lepäämään aina kun voin.”

Saamelaisia koskevat uutiset antavat harvoin aihetta juhlaan, mutta haastattelua edeltävä viikko oli Laitin mukaan poikkeus. Kukka Rannan ja Jaana Kannisen saamelaisia käsittelevän Vastatuuleen-tietokirjan julkaiseminen keräsi näkyvyyttä, joka ylitti täysin Laitin odotukset. 

”En olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että kaikki suuret mediat puhuvat siitä, miten saamelaisia on sorrettu!”  

Vastatuuleen on hänen mukaansa ensimmäinen saamelaisten pakkosuomalaistamisesta kertova yleisteos, johon myös saamelaisia itseään on osallistettu. Kun joku jatkossa haluaa tietää aiheesta, on Laitilla vihdoin jotain, minkä pariin kysyjä ohjata.

”Kirjan voi ottaa kauniiseen käteen ja lukea ihan itse.” 

Laiti nojaa tuolin käsinojaan
Petra Laiti sanoo, että lapset ja nuoret valavat häneen toivoa saamelaisten tulevaisuudesta. "Heillä on ihan eri lähtökohdat opetella kieltä ja kulttuuria kuin edellisillä sukupolvilla." Kuva: Eeva Anundi

Mitkä sitten ovat Laitin mielestä ne asiat, jotka valtaväestön ja Euroopan ainoan alkuperäiskansan suhteessa pitäisi korjata? Ainakin se suomalaisten keskuudessa yleinen väärinkäsitys, että saamelaiset olisivat suomalaisia – siis vähän kuin savolaiset tai hämäläiset.

”Meillä ei olla kauhean hyviä keskustelemaan alkuperäiskansasta”, Laiti toteaa. 

Saamelaisten eksotisoinnilla on Suomessa pitkät perinteet. Kun Laiti laittaa gáktin eli saamenpuvun päälle ja lähtee Helsingissä kaupungille, vastassa on tuijotusta, valokuvausta, lasten ”Äiti, onko tuo aito” -kysymyksiä ja aikuisten koomisia reaktioita.

”Minuun suhtaudutaan kuin nukkeen; hyvä ettei käydä nipistämässä poskesta! Usein ihmiset myös tuntevat pakonomaista tarvetta tulla kertomaan, että hekin ovat käyneet Lapissa.”

Harva suomalainen hahmottaa, että Saamenmaa ja Etelä-Lappi ovat eri alueita. Laitin mielestä tämä on sääli paitsi saamelaisten vuoksi, myös siksi, että kun koko Lappia markkinoidaan saamelaisuudella, jää Etelä-Lapin peräpohjalainen kulttuuri jalkoihin.

Arjessaan Laiti pyrkii korjaamaan saamelaisuuteen liittyviä harhaluuloja kärsivällisesti, mutta myöntää, että välillä se turhauttaa. Samaan aikaan hän on kuitenkin sitä mieltä, ettei ole saamelaisten vastuulla toimia oman kulttuurinsa viestinkantajina.

”Jos esimerkiksi koulussa saamelaisoppilasta pyydetään kertomaan saamelaisten assimilaatiosta, se ei ota     vähemmistön tarpeita huomioon. Voi olla, että ne raskaat kokemukset koskettavat oppilaan omia sukulaisia ja läheisiä ihmisiä.”

Suomalaisten saamelaisia kuten muitakin vähemmistöjä koskevan rakenteellisen tietovajeen paikkaaminen on valtion vastuulla, Laiti muistuttaa. Ja tähän tehtävään valtion olisi syytä tarttua, sillä Laiti uskoo juuri tietoisuuden kasvattamisen olevan ratkaisu saamelaisten aseman paranemiseen.

”Ymmärrystä voisi lisätä matalan kynnyksen keinoin, kuten saamen kielen opettamisen kautta. Se auttaisi hahmottamaan, miten erilainen se on kuin suomen kieli.” 

Vielä muutama vuosi sitten Petra Laiti haaveili muuttavansa yliopistosta valmistumisensa jälkeen Saamenmaalle. Tällä hetkellä opinnot ovat graduvaiheessa, mutta jatkosuunnitelmat ovat auki. 

”On kiva, että nyt voin vain olla eikä tarvitse vielä miettiä tulevaisuutta. Kaipaan pohjoiseen, mutta jos asuisin siellä, haikailisin yhtä lailla Helsinkiin”, Laiti pohtii.

Hän käy Saamenmaalla niin usein kuin mahdollista, yleensä arkisilla asioilla: festareilla, tapaamassa tuttuja ja käsityöostoksilla. Reissujen tarkoituksena on aina myös oppia lisää omasta kulttuurista. Pohjoisessa Laiti rikastaa sanavarastoaan, opettelee käsitöitä ja katsastaa, mikä on muodissa. 

Merkittävä osa Laitin suvusta asuu yhä Saamenmaalla ja siihen kuuluu monia maineikkaita käsityöläisiä. Laitin oma into ja käsityötaidot vaihtelevat sen mukaan, millaisesta projektista on kyse.

”Osaan juuri ja juuri paikata housujen lahkeet. Mutta kun kyse on saamenpuvun tekemisestä, on motivaatio opetella tosi kova. Ompelen itse omat gáktini.”

Laiti kokee, että kuten muutkin alkuperäiskansoihin kuuluvat, hän ei harjoittele käsitöitä, uusia sanoja ja oman kulttuurinsa erityispiirteitä vain itseään varten. Vähintään yhtä tärkeä syy on, että hän voi tulevaisuudessa siirtää oppimansa seuraaville sukupolville.

”Se, että minulla on kulttuuri, joka on säilynyt tähän päivään saakka, velvoittaa. Koen, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin oppia siitä kaikki minkä voin. Se on positiivinen paine.”


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!