Anne-Lena Varsanpää-Krupp ja Tulku Dakpa Rinpoche istuvat temppelissä ja hymyilevät toisilleen.
Anne-Lena Varsanpää-Krupp on ollut Tulku Dakpa Rinpochen oppilas jo 18 vuotta. Vaikka opettaja edustaa oppilaalleen elävää Buddhaa, on Varsanpää-Kruppin ja Tulku Dakpa Rinpochen suhteessa myös paljon ystävyyden piirteitä.

Tiibetinbuddhalaisuudessa opettajan ja oppilaan yhteys säilyy läpi elämien

Tiibetinbuddhalaisessa perinteessä elämän tärkein ihmissuhde rakentuu opettajan ja oppilaan välille. Anne-Lena Varsanpää-Kruppin ja Tulku Dakpa Rinpochen opettaja-oppilassuhde on kestänyt sekä aikaa että välimatkaa, eikä edes kuolema tarkoita suhteen päättymistä.

Teksti: Heidi NummiKuva: Elisa Juhala

PitkätVähemmistötKulttuuriUskontoSuomi

Anne-Lena Varsanpää-Krupp, 37, on yritysjohtaja, avovaimo ja kahden pienen lapsen äiti. Varsanpää-Kruppin, kutsumanimeltään Bebben, elämään kuuluu olennaisesti myös jotain muuta: tiibetinbuddhalainen opettaja.

”Ilman Rinpochea olisin tuskin enää edes hengissä. Usein ainoa viisaus, jota elämässäni on ollut, on tullut hänen opetuksistaan”, Bebbe kertoo ajaessaan Helsingistä kohti Danakosha Lingiä, Jokioisissa sijaitsevaa tiibetinbuddhalaista keskusta.

Rinpoche on tiibetinkielinen nimitys opettajalle. Se tarkoittaa arvokasta, kallisarvoista. Bebbe tapasi opettajansa Tulku Dakpa Rinpochen ollessaan 20-vuotias. 

”Olin aina ollut kiinnostunut henkisistä asioista. Minulla oli tarve etsiä ja löytää vastauksia, tutkia erilaisia olemisen tapoja.”

Buddhalaiset opetukset vakuuttivat hänet nopeasti. Bebbe ei kuitenkaan ryhtynyt Rinpochen oppilaaksi heti, vaan kävi tapaamassa useita eri opettajia. Tähän Rinpochekin häntä kannusti. Hetken mielijohteesta opettajan valintaa ei kannata tehdä, sillä tiibetinbuddhalaisessa perinteessä opettaja valitaan eliniäksi.

”Opettajan täytyy olla sellainen, jota voi kunnioittaa ja johon voi luottaa koko elämänsä ajan.”

”Opettajalla pitää olla kaksi asiaa: aitoa sydämellisyyttä ja ymmärrystä Buddhan opetuksista. Oppilaalla taas on oltava syvä luottamus opettajaansa”

Danakosha Lingin pihassa lokakuun tuuli paiskoo värikkäitä, buddhalaisia lippuja. Asuinrakennuksena toimii rintamamiestalo. Pienen matkan päässä sijaitsevat vapaaehtoisvoimin rakennetut majoitustilat sekä niiden takana lato, maakellari – ja gompa, temppeli.

Kun astuu temppelin ovista sisään, on näkymä kuin suoraan Himalajalta. Silmien eteen levittäytyvät kultaa hehkuvat patsaat, tummanpunaiset tekstiilit sekä monenlaiset rituaaliesineet. Yksi niistä on damaru, ihmisen pääkallosta tehty rumpu.

Rinpochen tavatessaan Bebbe ojentaa tälle khatan, valkoisen silkkihuivin. Rinpochen henkilökohtaisen olohuoneen sisustus poikkeaa melkoisesti tyypillisestä suomalaiskodista: television tilalla seinustalla on buddhalaisia patsaita, ja pöytä notkuu kaukosäätimien sijaan rukousteksteistä.

”Kaikissa näistä kerrotaan viisaudesta ja myötätunnosta”, kertoo juuri koulusta palannut Rinpoche. Tiibetiä äidinkielenään puhuva Rinpoche on opiskellut ensin englantia, ja nyt käynnissä ovat suomen kielen opinnot. Aiemmin hän on suorittanut yhdeksänvuotisen koulutusohjelman buddhalaisessa luostariyliopistossa Intiassa.

”Moni suomalainen varmasti pitäisi sitä aika raskaana kouluna. Aamut alkoivat viideltä ja loppuivat kymmeneltä illalla joka ikinen päivä.” 

Ensimmäisen kerran Rinpoche kävi Suomessa opettamassa vuonna 2001, ja oppilaidensa toiveesta hän muutti Suomeen pysyvästi vuonna 2006. Samalla hänestä tuli ensimmäinen Suomessa asuva tiibetiläinen lama, opettaja.

”Opettajalla pitää olla kaksi asiaa: aitoa sydämellisyyttä ja ymmärrystä Buddhan opetuksista. Oppilaalla taas on oltava syvä luottamus opettajaansa”, hän sanoo.

Tiibetinbuddhalaisen ajatuksen mukaan opettajan ja oppilaan välillä on karminen, usean eliniän pituinen yhteys. Joskus pelkkä opettajan nimen kuuleminen riittää, joskus yhteyden aktivoituminen vaatii enemmän. Tiibetinbuddhalainen perinne onkin täynnä tarinoita oppilaan ja opettajan jälleennäkemisestä halki elämänkiertojen.

Opettaja-oppilassuhde voi näyttää perhesuhteelta tai ystävyydeltä, joskus se taas ilmenee hierarkkisempana ja etäisempänä asetelmana.

”Vaikka Rinpoche on ennen kaikkea opettajani, olemme myös ystäviä. Välillä on vaikea muistaa, missä raja kulkee, sillä olemme tunteneet kauan ja monilla eri tasoilla”, Bebbe kuvailee.
 

Rinpochen olohuoneen täyttävät televisiosetin sijaan rukoustekstit
Rinpochen olohuoneen täyttävät televisiosetin sijaan rukoustekstit. Kuva: Elisa Juhala

Kun Bebbe pian Rinpochen ensimmäistä kertaa tavattuaan matkusti Intian Himalajalle, kehotti Rinpoche häntä tekemään kuukauden mittaisen retriitin. Olosuhteet olivat alkeelliset ja retriitissä resitoitiin rukouksia aamusta iltaan.

”Ajattelin, että ei hän varmaankaan lähde, olihan hän nuori ja varakkaasta perheestä. Hän kuitenkin otti kehotukseni tosissaan. Silloin tiesin, että hän todella on oppilaani”, Rinpoche muistelee.

Bebbelle retriitti ei ollut vaikea, sillä luottamus Rinpocheen oli jo herännyt.

”Jos meillä on luottamusta, pystymme mihin vain. Juuri jatkuvassa epäilyksessä eläminen tekee ihmisten elämästä niin vaikeaa”, Bebbe sanoo.

Nyt luottamus on kannatellut opettaja-oppilassuhdetta 18 vuotta, eikä se  katkennut silloinkaan, kun Bebbe asui kymmenen vuotta Saksassa.

”Kaipasin Rinpochea kovasti, ja välillä koin, ettemme olleet enää yhtä läheisiä kuin joskus. Mutta aina kun näin Rinpochen kuvan, puhumattakaan siitä kun tapasimme, oli kaikki taas selkeää.”

Rinpochen oma opettaja, lama Kyabje Mindrolling Trichen Rinpoche, kuoli vuonna 2008 ja hänelle yhtä tärkeä Kyabje Taklung Tsetrul Rinpoche taas vuonna 2015.

”Vaikka olisin tavannut itse Buddhan, en olisi voinut saada enempää kuin olen opettajiltani saanut. Buddhaa ajatellessani mieleeni nousee ensimmäisenä kuva opettajistani.”

Buddhalaisen perinteen ydin on säilyttää se opettajien ketju, joka kulkee katkeamattomana 2 500 vuoden takaa tähän päivään.

”Tiibetissä on jo pitkään ollut vaikea tilanne. Silti opettajat ovat kannatelleet ja jakaneet perinnettä, usein henkensä uhalla. Buddhan opetuksissa on jotain, mitä länsimaissa harvoin näkee: ne jaetaan kaikille ilmaiseksi.”

Rinpoche ja Bebbe
"Opettaja on harjoituksen tuki, mutta varsinainen työ on tehtävä itse", Bebbe sanoo. Kuva: Elisa Juhala

Rinpochen johdolla toimiva buddhalainen yhdyskunta Danakosha aloitti toimintansa Helsingissä vuonna 2005. Retriittikeskus Danakosha Ling taas avasi ovensa Jokioisissa vuonna 2017. Säännöllisten opetusten ja tilaisuuksien lisäksi siellä pidetään vuosittain retriittejä ja jopa kansainvälisiä seminaareja. 

Rinpochen velvollisuudet eivät kuitenkaan pääty keskuksen pihapiiriin. Hän vastaa myös Tiibetissä sijaitsevasta luostarista, jossa asuu ja opiskelee tuhansia ihmisiä.

Luostari on yksi niistä velvollisuuksista, jotka tiibetinbuddhalaisen ajattelutavan mukaan polveutuvat monen eliniän tuloksena.

Tulku Dakpa Rinpoche ei nimittäin ole mikä tahansa opettaja. Hän on tulku, arvostetun opettajan jälleensyntymä.

”Kun sain tietää olevani tulku, yritin tietysti parhaani mukaan vältellä vastuuta”, Rinpoche vitsailee.

Tiibetiläisen ja suomalaisen kulttuurin välillä on monia eroja, mutta opetusten ydin on Bebben mukaan universaali. Hän ei omiensa sanojensa mukaan ”juurikaan murehdi tiibetiläisyyttä”, vaan keskittyy itse opetuksiin.

”Buddhalaisuus tarjoaa työkalut, joilla analysoida itseä ja todellisuutta. Minulle tiibetinbuddhalaisuudessa ei ole mitään eksoottista, sillä jokapäiväinen elämä itsessään on tärkein harjoitus. Yritän elää elämää, joka on tasapainossa buddhalaisten opetusten kanssa.”

Rinpoche näkee, että opettajana  hänen velvollisuutensa on jakaa oppilaille kaikki se, mitä hän itse on opettajiltaan oppinut.

Vastuu on aina molemminpuolinen, muistuttaa Bebbe. Vanha tiibetiläinen sanonta kuuluukin: opettaja voi kertoa oppilaalle, mitä lääkettä ottaa, mutta oppilaan tehtävä on ottaa lääke. Opettaja on harjoituksen tuki, mutta varsinainen työ on tehtävä aina itse.

”Buddhalaisena on minun vastuullani elää merkityksellistä elämää ja kehittyä ihmisenä, jotta voin olla hyödyksi muille”, Bebbe sanoo.

"Rakastan perhettäni, mutta suhde Rinpocheen kestää elinikiä."

Entä ajatteleeko Bebbe, että suhde Rinpocheen on hänen elämänsä tärkein ihmissuhde?

”Ehdottomasti, ainakin jos mietitään, millä ihmissuhteella on minulle eniten arvoa. Rakastan perhettäni, mutta suhde Rinpocheen kestää elinikiä. Kun ajattelen kuolemaa, olen onnellinen tietäessäni, että yhteytemme säilyy myös seuraavissa elämissä.”

Ajatus jälleensyntymästä tuntuukin antavan elämälle perspektiiviä.

”Materiaalisen kehityksen tarkoitus on ollut tehdä meistä vapaampia ja tyytyväisempiä. Niin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan ihmisistä on tullut entistä kiireisempiä, tressaantuneempia ja levottomampia. Yhä harvemmalla on rauha itsensä kanssa”, Rinpoche sanoo.

Rinpoche ja Bebbe hyvästelevät toisensa tuomalla tiibetiläiseen tapaan otsansa yhteen. 

Nähdään taas pian”, he toivottavat toisilleen erotessaan.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Heidi Nummi