Artikkelikuva
Luonnossa villinä elävien tiikerien määrä on vähentynyt sadassa vuodessa 97 prosentilla.

Intian tiikerikanta kääntyi kasvuun

Intian hallitus kertoi loppukesästä ilouutisen: maan uhanalainen tiikerikanta on kasvanut viimeisten neljän vuoden aikana 30 prosentilla. Suojelutoimien ansiosta Intian luonnossa tiikereitä on nyt lähes 3 000. Tämä tarkoittaa, että yli kaksi kolmasosaa maailman tiikeripopulaatiosta elää parhaillaan Intiassa, mitä pääministeri Narenda Modi kuvailee ”historialliseksi saavutukseksi.” 

Tiikerit voivat hyvin myös naapurimaassa Nepalissa, jossa kanta on lähes kaksinkertaistunut vajaassa kymmenessä vuodessa.

Avainasemassa tiikerikannan elvyttämisessä on ollut tiikerien ja ihmisten pitäminen riittävän etäällä toisistaan. Tiikerien suojelualueiden määrää on lisätty Intiassa roimasti. Tämä ennaltaehkäisee sitä, että tiikerit vaeltavat kyliin, missä niiden on vaara tulla tapetuiksi. Samaan aikaan Intia on kiristänyt merkittävästi salametsästyksen vastaista työtä ja koventanut salametsästyksestä annettavia rangaistuksia.

Toimia maailman suurimman kissaeläimen suojelemiseksi kuitenkin tarvitaan yhä. 1900-luvun alussa maapallolla vaelsi vielä yli 100 000 tiikeriä, mihin nähden nykyinen tiikeripopulaatio on yhä hävettävän pieni. Intia ja muut maat, joissa tiikereitä elää, ovat luvanneet tehdä työtä sen eteen, että tiikereiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2022 mennessä. 
 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!