Artikkelikuva
Nestehukasta kärsivä koalakarhu sai hoitoa Port Macquarien kaupungin koalasairaalassa marraskuussa 2019.

Australian metsäpaloihin jättilahjoitus Facebookissa

Suuret katastrofit ylittävät uutiskynnyksen toisin kuin pitkäkestoisemmat kriisit”, WWF Suomen yksityisvarainhankinnan johtaja Tarja Hakala sanoo.

Yli 31 miljoonaa euroa. Varainkeruukampanja Australian metsäpaloihin kokosi tammikuussa hätkähdyttävän lahjoitussumman Facebookissa.

Kampanjan takana oli australialainen koomikko ja sosiaalisen median vaikuttaja Celeste Barber. Varoja kerättiin australialaiselle lahjoitusrahastolle, joka jakaa niitä muille toimijoille. Laajalle levinnyt kampanja nousi myös Facebookin historian suurimmaksi.

WWF Suomen yksityisvarainhankinnan johtaja Tarja Hakala arvioi, että kampanjan onnistumisen taustalla on Australian metsäpalojen saama laaja mediahuomio – niin perinteisessä kuin sosiaalisessa mediassa.

”Australian tilanne on katastrofaalinen, ja se on välittynyt ihmisille erityisesti runsaan kuvamateriaalin kautta. Kuvat puolestaan vaikuttavat vielä tekstiäkin vahvemmin ihmisten tunteisiin. Ihmiset haluavat aidosti auttaa ja myös kertoa sosiaalisessa mediassa muille, että he välittävät”, Hakala toteaa. 

”Perinteisesti lahjoitusten määrät ovat merkittävästi isompia mediahuomion ollessa suuri. Suuret katastrofit ylittävät uutiskynnyksen toisin kuin pitkäkestoisemmat kriisit”, hän sanoo.

Hakala painottaa, että monet somevaikuttajat ovat miljoonilla seuraajillaan kuin omia medioitaan. Esimerkiksi kampanjan käynnistäneellä Celeste Barberilla on eri some-kanavissa yhteensä lähes 9 miljoonaa seuraajaa. 

”On hienoa, että lahjoittamiseen on mahdollisuus myös sosiaalisessa mediassa”, Hakala sanoo.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!