Termospullon viimeiset kahvitipat putoilevat koristen opiskelijoiden mukeihin Helsingin kielilukion keskiviikkokahveilla. Kahvi ja kaverit ovat Helsingin kielilukion piristys keskellä kouluviikkoa ja sateista tammikuuta. Kahveilla on kuitenkin tärkeämpikin tavoite: muistuttaa opiskelijoita siitä, ettei tulevaisuuteen liittyviä valintoja tarvitse pohtia yksin.
Suomen lukiolaisten liiton mukaan jopa joka kolmas lukiolainen kokee uupumusta. Kielilukion oppilashuolto – eli koulupsykologi, kuraattori ja terveydenhoitaja – halusi järjestää viikoittaisen tilaisuuden, jossa opiskelijat voivat kohdata toisiaan ja henkilökuntaa mahdollisimman matalalla kynnyksellä.
Moni arkinen kuuluminen tulee vaihdettua kesken kahvien, ja opiskelijat tietävät, keneltä apua tarvittaessa saa. Opiskelijoita huolettavat oma jaksaminen, tulevaisuuden suunnitelmat, ihmissuhteet, ilmastonmuutos ja sukupuoli- ja seksuaali-identiteettiin liittyvät kysymykset.
”Saara, voinko tulla puhumaan sun kanssa matikan kursseista? Mä oon miettinyt pitkän matikan vaihtamista lyhyeen”, opiskelija huikkaa ohimennen opinto-ohjaaja Saara Pietiselle.
Pietinen on siirtynyt peruskoulusta lukion opinto-ohjaajaksi viime syksynä. Kouluasteesta huolimatta muutos on kouluissa nykyään lähes jatkuva tila. Tuntijako uudistui vuonna 2014, opetussuunnitelma 2016 ja lukiolaki 2018. Nämä uudistukset toivat kouluihin esimerkiksi oppiainerajat ylittävät kokonaisuudet.
Nyt kevään abiturientit hakevat ensimmäistä kertaa jatko-opintoihin viimeisimmän pääsykoeuudistuksen jälkeen. Opiskelijoille uudistus tarkoittaa, että pelkän ylioppilastutkinnon perusteella yliopistoon valitaan 40−70 prosenttia hakijoista. Ensikertalaisia suositaan haussa, sillä yliopistojen on lain mukaan varattava osa yhteishaun opiskelupaikoista ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville.
Pääsykoeuudistuksen tavoitteena on saada yhä useampi nuori aloittamaan korkeakouluopinnot heti toisen asteen opintojen jälkeen. Monelle opiskelijalle ylioppilaskirjoitukset ovat raskas rutistus, eikä pääsykoekirjojen lukeminen samaan aikaan ole ollut mahdollista. Nyt hyvä menestys ylioppilaskirjoituksissa voi taata opiskelupaikan. Alalle kuin alalle pyrkivää opiskelijaa helpottaa pääsykoeurakassa menestyminen pitkän matematiikan ja äidinkielen ylioppilaskirjoituksissa.
Harvalla lukiolaisella on selvää suunnitelmaa elämästä valkolakin päähän painamisen jälkeen. Uudistus onkin lisännyt pitkän matematiikan suosiota, sillä tässä vaiheessa elämää yhtäkään ovea ei vielä haluta lopullisesti sulkea.
Kukaan ei tiedä, millainen tulevaisuus tulee olemaan, eivät edes tutkijat.
Koulu ei kuitenkaan ole ainut paikka, joka on isojen muutosten keskellä. Siksi Lasten ja nuorten säätiön alaisuudessa toimivan Tulevaisuuskoulun toiminnanjohtaja Otto Tähkäpää toivoo, että koulumaailmaa ja oppimista ravisteltaisiin vielä nykyistäkin perusteellisemmin, oikein pohjamutia myöden. Syy on yksinkertainen. Keskeisin haaste koko yhteiskunnalle ja tulevaisuudelle on ekologinen kriisi, joka tulee muuttamaan koko yhteiskuntaa.
Historiallisesti nykytilanne on ainutlaatuinen. Teollisesta vallankumouksesta lähtien yhteiskunnallisia uudistuksia on tehty vallitsevan järjestyksen päälle. Nyt koko elämäntapamme, kulttuurimme ja ajattelutapamme vaativat muutosta. Kukaan ei tiedä, millainen tulevaisuus tulee olemaan, eivät edes tutkijat.
Kiinnostus tulevaisuutta kohtaan teki historiantutkija Tähkäpäästä tulevaisuudentutkijan. Hänen mukaansa tulevaisuuslukutaito on yksi tulevaisuuden tärkeimmistä taidoista. Se tarkoittaa yksilön kykyä ymmärtää, miten tulevaisuus vaikuttaa nykyhetkeen ja miten tulevaisuuteen voi vaikuttaa omilla valinnoilla.
Koululla on mahdollisuus muuttaa kokonaisten sukupolvien ajatusmaailmaa ja toimintaa: millaisia ihmisiä kasvatamme, miten ja millaiseen maailmaan?
”Meidän tulisi pohtia kriittisesti, miten koulutus voisi entistä paremmin tukea kestävän tulevaisuuden rakentamista. Opetussuunnitelmien raamit antavat tilaa toteuttaa laaja-alaista oppimista ja edistää kestävää kehitystä. Uudistus vaati kaikilta toimijoilta uudenlaista suhtautumista kouluun”, globaalikasvatuksen asiantuntija Sanna Rekola sanoo.
Rekola työskentelee Suomen kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingossa, joka on Maailman Kuvalehden kustantaja.
”Ekologisen kriisin näkökulmasta voidaan kysyä, onko koulu osa ratkaisua vai ongelmaa. Koulutus ylläpitää myös vallitsevia, kestämättömiä rakenteita. Kasvatammeko lapset ja nuoret nykyisen yhteiskunnan arvoihin ja ideologioihin, vaikka kestävän tulevaisuuden pitäisi rakentua kokonaan toisenlaisen maailmankuvan varaan?”, Tähkäpää kysyy.
Ymmärrettävästi, muutokset ja tuntematon tulevaisuus myös pelottavat ja ahdistavat. Ilmastoahdistus näkyy koulupsykologi Anniina Sandvikin työssä.
”Nuoria ahdistavat isot muutokset, joihin ei psykologin vastaanotolla löydy helppoja ratkaisuja. Minun tehtäväni on auttaa nuoria käsittelemään omia tunteitaan”, Sandvik sanoo.
Nuorten ilmastoahdistuksen vähättely suututtaa Otto Tähkäpäätä.
”Nuoret kokevat aidosti ja oikeutetusti pettymystä aikuisten toimintaa kohtaan. Nuorten ja aikuisten erilainen suhtautuminen ilmastonmuutoksen oli näkyvissä jo vuosia sitten. Mietin jo silloin, että johonkin nämä tunteet kanavoituvat. Mutta mihin? Vuonna 2018 alkoi Greta Thunberg -ilmiö, joka on kääntänyt koko julkisen keskustelun suunnan”, hän sanoo.
”Kriittinen ajattelu ja aktiivinen kansalaisuus ovat tulevaisuuden tärkeimpiä taitoja.”
Nuoret ovat monessa asiassa myös valmiimpia muutokseen kuin vanhempansa. He eivät ole saavuttaneet edellisten sukupolven tapaan etuja, joista luopuminen tuntuu vaikealta. Usealle aikuiselle omista eduista ja elämäntavasta luopuminen tuntuu niin vaikealta, että muutoksen välttämättömyys on helpompaa vain kieltää.
Myös lukiossa opiskelijat kirittävät henkilökuntaa vastuullisempiin valintoihin. Keskiviikon kahvihetki saa kiitosta opiskelijoilta, mutta kertakäyttömukien käyttö kismittää. Nuoret näkevät omassa elämässään vaikuttamisen paikkoja ja myös tarttuvat niihin.
Aikuisten tehtävä on kannustaa nuoria ottamaan itse vastuuta tulevaisuuden rakentamisesta. Ikävä kyllä ainakin sosiaalisessa mediassa jokaista aktiivista nuorta kohden tuntuu löytyvän aikuinen kertomaan, kuinka monta kertaa keraamista kahvikuppia tulisi käyttää, jotta se olisi todellisuudessa pahvimukia ympäristöystävällisempi valinta.
”Tulevaisuutta ei vielä ole, vaan se muodostuu meidän kaikkien teoista. Siksi transformatiivinen eli yhteiskuntaa muuttava oppiminen korostuu tulevaisuudessa. Kriittinen ajattelu ja aktiivinen kansalaisuus ovat tulevaisuuden tärkeimpiä taitoja”, Rekola sanoo.
Tulevaisuudessa suoraviivainen putki opiskelusta työhön ja siitä eläkkeelle on todellisuutta yhä harvemmalle. Oppimista ei voi nähdä enää kertainvestointina, eikä se lopu lukion tai korkeakoulutuksen jälkeen. Oppiminen ei tarkoita pelkästään tutkintojen tai kurssien suorittamista, vaan sen tulisi olla ennemminkin elämäntapa. Oppiminen on palkitsevaa ja tärkeää, mutta myös vaikeaa.
”Ranskan pääkaupungin googlaaminen ei ole oppimista. Oppiminen ei ole ulkoa opettelua. Se vaatii pitkäjänteisyyttä ja toistoja. Yhtä tärkeää kuin uuden oppiminen on myös poisoppiminen vanhasta”, Tähkäpää muistuttaa.
”Meidän on opittava ajattelemaan ja tekemään päätöksiä uudenlaisella tavalla, tulevaisuuteen perustuen.”
Ihan kaikki asiat koulussa eivät kuitenkaan ole muuttumassa. Esimerkiksi lukutaito on yksi tärkeimmistä taidoistamme myös tulevaisuudessa. Se mahdollistaa toisiin maailmoihin kurkistamisen, kehittää empatiaa ja mielikuvitusta. Tähkäpää muistuttaa, että mitä nopeampaa muutos on, sitä nopeammin kovat taidot vanhenevat. Pehmeät taidot eivät vanhene koskaan. Nyt käytössä olevat koodauskielet vanhenevat uusien tieltä, mutta esimerkiksi vuorovaikutustaidot ovat kovaa valuuttaa myös tulevaisuudessa.
Päällisin puolin moni asia näyttää lukiossa samalta kuin vuosituhannen alussa. Suurin näkyvä muutos on digilaitteiden määrän käyttö osana opetusta. Helsingin kielilukion ensimmäisellä ruotsin kurssilla oppilaat saavat itse valita, ottavatko he käyttöön digitaalisen vai tavallisen kirjan. Tietokone on auki lähes jokaisella pöydällä. Tänään opiskellaan kotiin ja asumiseen liittyvää sanastoa ja verbien taivutusta.
Puhelinten käyttö oppitunneilla on kielletty, mutta opiskelijat ovat itse vastuussa siitä, pyöriikö koneen näytöllä Netflix vai ruotsin tehtävät.
Pietinen uskoo, että tietoisuus- ja tarkkaavaisuusharjoituksista tulee lähitulevaisuudessa vakiintunut osa koulun arkea. Tunnetaidot löytyvät jo peruskoulun lukujärjestyksestä, ja stressinhallinta ja opiskelutaidot ovat monelle opiskelijalle tuttuja teemoja. Opinto-ohjaajan vetämä mindfulness-harjoitus oli silti monelle täysin uutta.
Lukion ensimmäisellä vuosikurssilla opiskelevat Jose Kazadi, Nahom Misgina ja Niklas Palmu eivät ota paineita tulevaisuudesta. He keskittyvät nyt lukioon ja uskovat, että oma paikka maailmasta löytyy.
Lukio oli kolmikolle itsestään selvä valinta, koska se antaa hyvän pohjan jatko-opintoihin. Kazadin ja Misginan toiveena on opiskella yliopistossa esimerkiksi oikeustiedettä, fysiikkaa tai kemiaa. Palmu haluaisi joko perustaa oman vaatemerkin tai työskennellä merivartiostossa. Kurssivalintoja on tehty nämä toiveet mielessä, vaikka kaikki toteavat, että suunnitelmat saattavat vielä muuttua.
Lukio-opiskelu on vastannut kolmikon odotuksia, mutta he ovat valmistautuneet siihen, että mitä pidemmälle opinnot etenevät, sitä raskaammiksi ne muuttuvat. He ovat jo tottuneet siihen, että omista kursseista, opinnoista ja aikatauluista on vastuussa itse. Valinnanvapaus tuntuu peruskoulun jälkeen hyvältä.
”Liiketoimintaan liittyviä kursseja olisin toivonut enemmän, niistä olisi hyötyä tulevaisuudessa”, Palmu pohtii.
Entä tuntuvatko jotkut aineet turhilta?
Historian ensimmäisellä kurssilla aiheena on antiikin Kreikka. Kolmikon on vaikea keksiä, missä tilanteessa siitä voisi heidän elämässään olla hyötyä. Niin pitkälle menevästä historiasta on vaikea löytää kosketuspintaa tähän päivään, saati sitten tulevaisuuteen. Tähkäpää ymmärtää tämän, vaikka historiantutkija onkin.
”Usein sanotaan, että pitää ymmärtää historiaa, jotta voi ymmärtää tulevaisuutta. Mielestäni tämä ei enää riitä, kun maailma ympärillä muuttuu kiihtyvällä nopeudella. Meidän on opittava ajattelemaan ja tekemään päätöksiä uudenlaisella tavalla, tulevaisuuteen perustuen”, Tähkäpää toteaa.
Ihmiset ovat luonnostaan huonoja tulevaisuusajattelijoita. Teemme tulevaisuuteen liittyviä päätöksiä tämän hetken tiedoillamme, jotka perustuvat pelkästään menneisyyden kokemuksiimme, historiaan. Koska tulevaisuutta ei vielä ole, se vaatii uuden luomista – luovuutta.
Tähkäpään mukaan yksi hänen useimmin kohtaamista väärinkäsityksistä on, että nuorien näkemys tulevaisuudesta eroaisi selkeästi aikuisten ajatuksista. Pienet lapset osaavat vielä aidosti olla luovia ja heitellä mahdottomiltakin kuulostavia ajatuksia. Lapset siirtyvät valitettavan nopeasti aikuisten maailmaan, joka hahmotetaan pysyvinä rakenteina. Nuoret suunnittelevat tulevaisuuttaan osana nykyistä järjestelmää.
Työn ja koulun välillä on selkeä yhteys, ja elinkeinoelämällä on vaikutusvaltaa myös koulutuspolitiikassa. Nuoret toivovat kuitenkin itsekin, että koulusta saadaan oppeja ja eväitä jatko-opintoihin ja työelämään. Tähän toiveeseen vastaaminen on haastavaa, sillä arvioiden mukaan Suomesta katoaa vuoteen 2030 mennessä 330 000 työpaikkaa ja noin 800 000 työpaikkaa muuttuu. Samalla syntyy myös täysin uusia ammattinimikkeitä.
Otto Tähkäpää uskoo, että tulevaisuudessa oppimisen ja työn raja hälvenee ja oppimisesta tulee kiinteä osa työelämää, jopa koko työn ydin.
Lisäksi vaikka koulutuspoliittisissa linjauksissa opiskelijalle pedataan suoraa reittiä toisen asteen opinnoista kohti töitä tai jatko-opintoja, Helsingin kielilukiossa moni opiskelija haaveilee välivuodesta. 12 vuoden koulutaipaleen jälkeen toiveena on hetken vapaus.
”Välivuoden aikana haluaisin tehdä töitä ja matkustella. Olisi hyvä, jos välillä ehtisi tylsistyäkin. Työkokemus helpottaisi omien urasuunnitelmien tekemistä ja tylsistyminen pakottaisi miettimään tulevaisuuden valintoja”, lukion toisella luokalla opiskeleva Essi Kilkki pohtii.
Opinto-ohjaaja Pietisen, globaalikasvatuksen asiantuntija Rekolan ja tulevaisuusasiantuntija Tähkäpään yhteinen toive on, että nuorille annettaisiin aikaa löytää oma juttunsa. Rekolan mukaan myös arvomaailmamme kaipaa ravistelua. Materian ja kulutuksen sijaan saamme tulevaisuudessa toivottavasti enemmän tyydytystä aineettomista asioista ja ihmisten kohtaamisesta.
”Esimerkiksi vapaaehtoistyö tuo tutkitusti merkitystä elämään ja ehkäisee masennusta. Vahvistamme myös omalla käytöksellämme arvomaailmaamme. Ne arvot, joiden mukaan elämme, vahvistuvat.”
Tulevaisuudessa oppimisen ja työn raja hälvenee ja oppimisesta tulee kiinteä osa työelämää.
Koulun uudistuksia on helppo kritisoida, mutta mikä siis on koulutuksen lopullinen tavoite? Hemmetin hyvä kysymys, sanovat asiantuntijat, yksi toisensa perään.
Viralliset tavoitteet kumpuavat lakipykälistä. Lukiolain mukaan lukiolla on kaksi päätavoitetta: antaa opiskelijoille tarvittavat valmiudet korkeakoulututkintoa varten ja tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi sekä aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi.
”Laissa ei kuitenkaan määritellä, mitä tarkoitetaan esimerkiksi sivistyneellä ja hyvällä ihmisellä. Nämä ovat tulkintakysymyksiä”, Pietinen sanoo.
Tähkäpää muistuttaa, että kaiken muutosahdistuksen keskelläkin, Suomen koulujärjestelmä on kansainvälisissä vertailuissa todettu hyvin valmistautuneeksi muutokseen. Esimerkkejä tästä ovat nyt jo koulussa näkyvät ilmiöoppiminen ja opintojen laaja-alaisuus. Tärkeää ei ole se, mitä koulussa opetetaan vaan, miten ja miksi opetetaan.
”Koulun tavoitteena on saada nuoret suhtautumaan tulevaisuuteen ennen kaikkea uteliaasti! Edessämme on uudenlaisia, suuria haasteita, mutta myös enemmän tietoa, teknologiaa ja rahaa niiden ratkaisuun kuin koskaan ennen”, Tähkäpää summaa.
Sanna Rekolalla on mielessään yksi vastaus.
”Maapallon elinkelpoisuuden ja ihmiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta koulutuksen tavoitteena tulisi olla aktiivisten maailmankansalaisten kasvattaminen.”