Artikkelikuva
Vuosikymmen sitten julkaistuja tietokirjojaan Huhta kuvaa aikansa tuotteiksi. Esimerkiksi feministin käsikirjasta puuttui sukupuolen moninaisuus. Ajantasaisten versioiden tekeminen on hänestä nykyisten kolmekymppisten tehtävä.

”Ei ole nuorten syy, että he väsyvät tässä systeemissä”

Opinto-ohjaaja Liisa Huhta kritisoi kasvavaa valinnanvapautta ja innostaa lukiolaisia leikkimielisyyteen.

Mitä jos työelämässä olisi kuusi kolmenkymmenen hengen kokoista ryhmää, joissa vaadittaisiin sosiaalisuutta – ja ne vaihtuisivat kuuden viikon välein?

Kutakuinkin sellaista on lukiolaisilla tällä hetkellä.

“Se on ihan mielettömän kuormittavaa”, sanoo opinto-ohjaaja Liisa Huhta.

Tämä on hänen mielestään lukiossa pielessä oleva asia, yksi niistä, hän nauraa ja nostaa villasukat työhuoneensa nojatuolille.

Huhta on työskennellyt vuodesta 2010 alkaen ilmaisutaitopainotteisessa Tampereen yhteiskoulun lukiossa. Vuonna 2018 Aamulehti nimesi hänet yhdeksi Pirkanmaan hyväntekijöistä työstään ihmisten auttajana.
Viime syksystä alkaen Huhta ei tosin ole ollut vain opinto-ohjaaja. Vuosi sitten koulu haki ja sai Opetushallitukselta hankerahaa tuetun lukio-opiskelumallin kehittämiseen.

Nyt Huhdalla on pienryhmässä kaksitoista opiskelijaa, joilla on jokaisessa jaksossa yhtenä kurssina muiden ohella pienryhmän tapaamisia – “erityisjengi”, kuten hän itse sanoo. Ilmoituksessa ryhmä suunnattiin heille, joilla opinnot eivät syystä tai toisesta suju.

Näin opiskelijoilla on vaihtuvien kurssien ohella yksi ryhmä, joka säilyy jaksosta toiseen. Luokassa vaihdetaan kuulumisia ja tehdään koulutöiden ohella esimerkiksi itsetuntemusharjoituksia ja rentoutuksia.

Huhta toivoo, että luokaton lukio on tulossa tiensä päähän. Hänen mukaansa järjestelmä tuottaa ulkopuolisuutta.

“Sosiaalisesti pärjääville on ihan sama, mikä on systeemi. Mutta he, joilla on elämässä vähänkin jotain haastetta, hyötyisivät siitä, että olisi pysyvämpiä ryhmiä”. 

Liisa Huhta ensimmäisen luokan luokkakuvassa vuonna 1982.
Liisa Huhta ensimmäisen luokan luokkakuvassa vuonna 1982.

Lukiolaisten uupuminen nousi esille keväällä 2019, kun Helsingin Sanomat selvitti stressaantuneisuutta niissä lukioissa, joissa sisäänpääsykeskiarvo oli yli yhdeksän. Viikkoa myöhemmin Yle jatkoi kouluterveyskyselyn tuloksiin pohjaavalla artikkelilla, jonka mukaan uupumus ei ole vain huippulukioiden ongelma.

Huhdalle kysymys tuli vastaan jo kymmenen vuotta sitten, kun hän vaihtoi lukioon edellisestä työpaikastaan tasa-arvotutkijana.

“Hämmästyin, kuinka vakavasti lukiolaiset suhtautuivat opiskeluun. Ja miten jo kymmenen vuotta sitten iso joukko nuorista väsyi vakavahenkiseen opiskeluun.”

Huhta halusi ymmärtää ilmiön syitä. Vuonna 2018 hän alkoi työstää tietokirjaa nuorten jaksamisesta. Teoksen työnimi on Uupuneet pärjääjät ja suunnitteilla syksylle 2021. Kesän jälkeen Huhta jää kirjoitusvapaalle.

Teokseen on haastateltu noin 30 nuorta, suurelta osin hänen nykyisiä tai entisiä opiskelijoitaan.
Huhdan mukaan kaikki heistä toivovat, että asiasta puhuttaisiin enemmän.

“Julkinen keskustelu aiheesta on lisääntynyt tosi paljon, mutta silti yksittäiset lukiolaiset ovat kokeneet, että tästä puhutaan liian vähän”.

 

”Uudet sukupolvet ovat monissa asioissa edeltäjiään parempia.”

 

Koulujärjestelmän kriitikko Huhta on kokenut olleensa aina. Hämeenlinnan opettajankoulutuslaitoksella opinnot viivästyivät opiskelijapolitiikan takia.

”Mietin miten suomalainen opettajankoulutus pitäisi uudistaa, palavasieluisena kaksikymppisenä”.

Huhta kouluttautui luokanopettajaksi ja hankki pätevyyden ammattiin, mutta jätti viimeisen päättöharjoittelun tekemättä. Opintojen loppuvaiheessa hän vaihtoi kasvatustieteiden puolelle ja päätyi tutkijaksi työelämän tutkimuskeskukseen.

Huhta työskenteli tasa-arvohankkeissa vuosikymmenen, mutta kouluttautui loppuvaiheessa työn ohella opinto-ohjaajaksi.

“Sisällöllisesti se oli kiinnostavaa, mutta kun kirjoitin tutkimusraportteja, en saanut niin nopeasti kokemusta siitä, onko tällä merkitystä. Jos joku lukee sen joskus, niin kiva, mutta minulla ei ole mitään tietoa siitä.”

Nyt työn merkitys näkyy päivittäin. Huhta kertoo, että hänen puolisonsa on kateellinen palautteen määrästä, kun kaupungilla kulkiessa aina joku tulee moikkaamaan opinto-ohjaajaa.

Uudet sukupolvet ovat monissa asioissa edeltäjiään parempia, Huhta sanoo.

Nykynuoriso käyttää vähemmän päihteitä, heillä on paremmat välit vanhempiensa kanssa, mutta silti heillä on paljon enemmän ahdistuneisuuden, masennuksen ja uupumuksen oireita.

Huhdan mukaan jaksamisen kanssa pulmaa on lähes puolella opiskelijoista. Miten näin on päässyt käymään?

“Nuoret tarvitsevat tiedon siitä, että vika ei ole heissä. Ei ole heidän syynsä, että he väsyvät tässä systeemissä, vaan se on rakenteellisen tason ongelma. Maailma ja yhteiskunnalliset kysymykset ajavat heitä siihen tilanteeseen”.

Erityisesti Huhta kritisoi valinnaisuuden kasvattamista, jota Suomen lukiolaisten liitto on puolustanut. Hänen mukaansa se vain lisää ahdistuneisuutta.

Julkisuudessa on ollut toisia äänenpainoja. Esimerkiksi Kokoomusnuorten ajatuspaja Linjan ex-toiminnanjohtaja Juho Mäki-Lohiluoma on nostanut lukiolaisten riittämättömän kypsyyden huonojen argumenttien listalle.

“Jos on koko elämänsä tehnyt kovaa töitä koulun penkillä ja siten saanut ikätovereitaan paremmat lähtövalmiudet korkeakouluopintoihin, hakijaa ei silti saisi suosia opiskelijavalinnoissa, vaan kaikki pitäisi jälleen tasapäistää samalle viivalle korkeakoulujen porteilla”, Mäki-Lohiluoma on kirjoittanut.

Huhdan mukaan näkökulma ei kuitenkaan ota huomioon lähtöolosuhteita.“Sukunsa ensimmäisellä ylioppilaalla, jolla ei ole sosiaalista tukea kouluun, on eri lähtötilanne kuin jos tulee kolmannen polven lääkäriperheestä.”
 

Huhta istuu rennosti nojatuolissa
Lukiolaisten kanssa vuosikymmenen työskennellyt Liisa Huhta työstää opiskelijoiden haastattelujen pohjalta tietokirjaa lukiolaisten uupumisesta. ”Haluan, että heidän äänensä tulee kuulluksi.”

Huhta suhtautuu varovasti omien lukioaikojensa muisteluun.

“Se on niin värittynyttä jo. Siitä on pitkä aika.”

Peruskoulussa Huhta kertoo suorittaneensa, lukiolaisena enää vähemmän. Hän kävi Sibelius-lukion, jonka yhteishengessä hän näkee yhteneväisyyksiä nykyiseen työpaikkaansa.

Musiikin kurssien ohella opiskelu oli huoletonta hengailua, eikä suhtautuminen ollut järin vakavaa. Huhta otti välillä vanhempiensa kanssa yhteen, kun he olivat kiinnostuneita tietämään, oliko läksyt tehty, ja asia ei hänen mielestään kuulunut heille. Ja saattoivat ne olla tekemättäkin.

“Selvisin lukion läpi ihan hyvin leikkien ja laulaen.”

Huhta väittää, että 90-luvulla opiskeluun pystyi suhtautumaan kevyemmin kuin nykyään.

“Siihen aikaan oli helpompi mennä sillä, mikä tuntuu itselle mielekkäältä ja kiinnostavalta. Mutta tänä päivänä lukiolaisten on paljon vaikeampi luottaa siihen, koska osa aikuisistakin on mennyt siihen lankaan, että pitää tehdä varhain rationaalisia valintoja ja ajatella työmarkkinoita”. 

 

”Ei ole nuorten syy, että he väsyvät tässä systeemissä.”

 

2000-luvun lopulla Huhta kirjoitti Rosa Meriläisen kanssa tietokirjat Feministin käsikirja ja Kilttien kapina.
Samalla hän antoi myös henkilöhaastatteluja. Kirkko ja kaupunki -lehdelle hän kertoi lapsuudestaan körttiperheessä. “Pappissuvun feministi”, otsikoi lehti. Äidillä ja isällä oli pappisvihkimys, molemmat isoisät olivat pappeja, myös äidin ja isän veljet.

Nyt hän ei ota itse esille omaa taustaansa. Opinto-ohjaajana hän ei ole maininnut kirjoistaankaan opiskelijoilleen.

”Koulun aikuisten menneisyys ei ole oleellista, kun puhutaan nuorten kanssa tässä hetkessä olemisesta. Täällä keskitytään heidän elämäänsä”.

Kun Huhdalta kysyy häntä muovanneista tekijöistä, esille nousee perhe.

”Näin jälkikäteen ajateltuna sieltä kodin traditiosta tulee paljon. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, heikomman ja pienemmän puolella oleminen.”

 

Työelämän sosiaalisessa mediassa LinkedInissä Huhta esittäytyy seikkailijaksi. Puolisonsa ja kahden tyttärensä kanssa hän on muun muassa interrailannut Euroopassa muutamana kesänä.

Seikkailuun ja leikkimielisyyteen hän haluaa kannustaa myös opiskelijoitaan. Suorittajat voisivat seikkailla, ja seikkailijat vähän myös suorittaa.

”Kaiken ei pitäisi olla niin vakavaa. Tsiisus!”

Samalla kun Huhta haluaa korostaa nuorille keveyden tärkeyttä, hän tulee muistuttaneeksi siitä myös itseään.

”Opiskelijat ovat kasvattaneet minua hirveästi. Ilman työtäni ja opiskelijoitani olisin luultavasti vaatinut omilta lapsiltani ihan kohtuuttomasti. Mutta koska omat opiskelijani ovat viisaita, he ovat näyttäneet minulle, että ei näin. Olen kiitollinen siitä”.

Koulujärjestelmän kriitikkonakin Huhta uskoo, että hänen on helpompi vaikuttaa systeemistä käsin kuin sen ulkopuolelta. Tärkeää on kuitenkin se, että hänen työpaikallaan on “hyvä meininki”.

“Kouluksi”, hän lisää.

Kuka?

Liisa Huhta

Syntynyt 1975
 
Työskentelee opinto-ohjaajana Tampereen yhteiskoulun lukiossa.
 
Tietokirjailija. Tekeillä kolmas tietokirja, jonka aiheena lukiolaisten uupumus.
 
Harrastaa laulamista. Konsertoi muutaman kerran vuodessa pianistin kanssa.
 
Puoliso Matti Huhta tunnetaan myös rapmuusikko Serenä.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!