Artikkelikuva
Sisarukset Ines

Maailma avautuu pikku hiljaa

Asteittainen avautuminen ja rajoitusten keventäminen tuovat helpotusta kevääseen.

Maaliskuu 2020 tullaan todennäköisesti muistamaan kuukautena, jolloin maailma sulkeutui. Kahden kuukauden jälkeen toukokuussa askelia on otettu varovaisesti kohti normaalimpia aikoja.

Suomen hallitus tiedotti ensin 29. huhtikuuta peruskoulujen siirtymisestä lähiopetukseen ja sitten 4.5. muista laajoista rajoitusten purkutoimista. Peruskoulussa palattiin lähiopetukseen 14.5.

Vastaavanlaisista niin kutsutuista exit-suunnitelmista on kertonut toukokuun alkuun mennessä myös esimerkiksi Albania, Itävalta, Uusi-Seelanti ja Belgia. Saksa ja Ranska ovat kertoneet avaavansa koulut jo ennen kesälomia, Tšekki on avannut jopa yliopistonsa.

Kriisin pahiten runtelemissa Italiassa ja Espanjassa koulut pysyvät kiinni syksyyn saakka. Myös nämä maat ovat kuitenkin ilmoittaneet kevennyksistä rajoituksiin. Italiassa teollisuus ja rakennustyöt on avattu jälleen. Espanjassa rajoitustoimet olivat maailman tiukimpien joukossa: maassa oli käytössä jopa täysi ulkonaliikkumiskielto. Yhtenä ensimmäisistä kevennyksistä maa salli alle 13-vuotiaille lapsille tunnin ulkoilua päivässä.

Yhdysvalloissa osavaltioiden linjat eroavat toisistaan suuresti. Toukokuuhun mennessä liittovaltiossa oli kuollut viruksen aiheuttamaan tautiin enemmän ihmisiä kuin missään muussa maassa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!