Suldaan ja Casanyo poseeraavat jalkapallon kanssa
Ennen tätä kuvausta Suldaan ei ollut pelannut jalkapalloa sitten lapsuuden. Casanyo puolestaan ei seuraa politiikkaa laisinkaan. "Puhumme keskenämme ihan muista asioista", Casanyo sanoo.

"Jos jättäisimme Suomen, se olisi rasistien voitto"

Paikallispolitiikassa vaikuttava Suldaan Said Ahmed ja jalkapalloilija Ahmed ”Casanyo” Said Ahmed lähenivät vasta, kun pikkuveli kasvoi aikuiseksi.

Teksti: Kaisa ViitanenKuva: Liisa Takala

PitkätTyöVähemmistötMiehetTerveysSuomi

Veljekset tapaavat toisensa Helsingin Herttoniemen­rannassa.

Suldaan: Terve! Tänään oli kiireinen päivä. Kävin töiden jälkeen eduskuntatalon edessä mielenosoituksessa.

Ahmed ”Casanyo”: Oletko sä syönyt lounaan?

Suldaan: En ehtinyt. Töissä Diakonissalaitoksella mun luokse jonotti paljon ihmisiä. Moni on viime aikoina menettänyt oleskelulupansa. Soittelin lakimiehille ja yritin järjestää ihmisille apua. 

Casanyo: Silti sun pitäisi syödä lounas.

Suldaan: Niin pitäisi. 

Casanyo: Ensimmäinen muistoni sinusta Suldaan on Suomesta. Sitä aikaisemmista vuosista en muista juuri mitään. Kun tulimme Suomeen, olin yhdeksän.

Suldaan: Sinä olet pienestä asti ollut ujo ja hiljainen ja olet vieläkin.

Casanyo: Niin olen (nauraa). Suomeen muutettuamme minusta tuli jalkapalloilija. Vuotta vanhempi veli Abdihakim alkoi harrastaa jalkapalloa ja äiti ehdotti, että lähden seuraksi. En pelaamaan, vaan matkoille. Minua jalkapallo ei ensin kiinnostanut yhtään, mutta jotenkin päädyin sinne kentälle. Muut pelaajat olivat vuoden, kaksi vanhempia ja aluksi he olivat ihan että voi ei, jos joutuivat ottamaan minut joukkueeseensa. Ei kestänyt kauan, kun harjoittelimme Abdihakimin kanssa kaiket päivät.

Suldaan: Samaan aikaan kun te pelasitte, minä jännitin Joensuussa. Rasismia oli paljon. Joensuun torilla oli kaljuja miehiä, jotka odottivat, että joku ulkomaalaistaustainen tulee vastaan. Kerrankin juoksin neljää miestä karkuun Anttilaan. Siellä oli vartija, mutta hän ei tehnyt mitään auttaakseen. Ystäväni isää puukotettiin kävelykadulla. Monet somalialaiset tuttavamme muuttivat Suomesta rasismin takia, ja äiti alkoi puhua Iso-Britanniaan lähtemisestä. Eihän kukaan halua kasvattaa lapsiaan jatkuvassa pelossa.

Kirjoitin juuri näistä muistoistani Instagramiin. Ehdotin aikoinaan perheellemme, ettemme lähtisi maasta vaan muuttaisimme pääkaupunkiseudulle. Jos jättäisimme Suomen, se olisi rasistien voitto ja Suomi olisi täällä asuville ihmisille entistä vaikeampi paikka. Olen onnellinen, että jäimme.

"Minulla on vastuu. Haluan tarkkailla, että kaikilla sisaruksilla on asiat kunnossa. Sanothan, jos se alkaa tuntua kyttäämiseltä."

Casanyo: Meillä on iso ja avoin perhe. Meitä lapsia on 11. Äidillä on kymmenen lastenlasta ja lisää on tulossa. Me olemme aina keskustelleet paljon. Nytkin, kun tässä istumme, koko perhe tietää meidän olevan haastattelussa. Laitoin heille videota WhatsApilla.

Suldaan: Nuorena en ajatellut tarpeeksi teitä muita sisaruksia. Kun sinä valmistuit merkonomiksi, jotakin minussa muuttui. Tajusin, että minulla ei ole omia lapsia, ja pystyn viettämään äidin ja teidän kanssa enemmän aikaa. Siitä lähtien olen suhtautunut sinuunkin enemmän ystävänä.

Casanyo: Minusta sinä olet aina välittänyt meistä. Amisaikana pelasin jo niin paljon, että kävin koulun isoksi osaksi etänä. Ostit minulle läppärin ja autoit koulutehtävissä. Kun kerran olin pelimatkalla Göteborgissa ja rahat loppuivat, ostit minulle lennon kotiin.

Pari vuotta sitten en tajunnut, että sinä uuvuit. Totta kai tiesin, että teit liikaa töitä eikä sinua ei enää näkynyt entiseen tapaan äidin luona. Kun saimme tietää, että sinulla on todettu masennus, puhuimme sisarusten kanssa ja päätimme vetää sinut takaisin – vaikka jalasta raahaamalla. 

Suldaan: Ihanko totta? En tiennyt, että te puhuitte minusta keskenänne.  

Työnohjaaja sen uupumuksen huomasi. Olin alkanut eristäytyä. Sosiaaliset kontaktit ahdistivat ja peruin kaiken muun paitsi työn ja valtuustonkokoukset. En nähnyt edes perhettä. Lääkäri määräsi pitkäjänteistä ­hoitoa ja terapiaa. Oli omaa tyhmyyttäni, etten koskaan aloittanut niitä hoitoja. Sen sijaan aloin seurata hyvinvointi­bloggaajia ja laitoin elämäntavat uusiksi. Siitä lähtien yöt ovat olleet omaa aikaani, jolloin en vastaile sähköposteihin.

"En koskaan koe, että valvot. Se on välittämistä."

Casanyo: Oli hyvä nähdä, että aloit voida paremmin. Palasit omaksi itseksesi.

Suldaan: Olen aina ollut hyvä antamaan ohjeita muille. Että mene ajoissa nukkumaan, älä ota puhelinta sänkyyn… kesti kauan, ennen kuin aloin itse noudattaa niitä. Voin nyt tosi hyvin.

Casanyo: Me ei koskaan puhuta sinun kanssasi politiikkaa. Me puhumme kaikesta muusta. Kuten vaikka tytöistä. Sinulle on helppo puhua asioista, joita en ota esiin äidin kanssa.

Suldaan: Minulla on vastuu. Haluan tarkkailla, että kaikilla sisaruksilla on asiat kunnossa. Sanothan, jos se alkaa tuntua kyttäämiseltä.

Casanyo: En koskaan koe, että valvot. Se on välittämistä.

Tämä koronakevät oli minulle raskas. Asun ensimmäistä kertaa yksin, mikä suurperheessä kasvaneelle on outoa. Maalis-toukokuussa yhteistreenit oli kielletty enkä voinut edes tulla Uudellemaalle tapaamaan perhettä. Se oli rankkaa.

Nyt jos minulla on yksikin vapaapäivä, tulen Helsinkiin. Meillä on niin iso perhe, että yöpaikkoja riittää. Sisaruksia asuu pitkin pääkaupunkiseutua eli voin valita, minne menen ottamaan päikkärit, syömään ja yöksikin, jos treenit ei ala Kouvolassa ihan aamulla.

Casanyo ja Suldaan kävelevät kadulla
Menestys tarkoittaa Said Ahmedin veljeksille mahdollisuutta tehdä sitä, mitä rakastaa. Casanyon uran tähtihetki oli päästä viime vuonna pelaamaan Somalian maajoukkueeseen ja nousta joukkueen kapteeniksi. Kunnalispoliitikko Suldaan tähtää eduskuntavaaleihin. Kuva: Liisa Takala

Suldaan: Minua te joskus moititte liian suomalaistuneeksi, kun saatan sanoa, että kotonani on niin sotkuista, ettei sinne saa tulla. (Nauraa)

Sairastin keväällä koronan ja aloin miettiä niitä ihmisiä, jotka oikeasti kärsivät yksinäisyydestä. Vaikka perhe toi ruokaa oven taakse, aloin kaivata seuraa.

Casanyo: Tavoitteeni on päästä vielä ulkomaille pelaamaan, vaikkapa Englantiin. Viime vuonna minut kutsuttiin edustamaan Somaliaa jalkapallon MM-karsintoihin. Ensin äiti ei olisi halunnut päästää minua. Mutta hän suostui kun lupasin, etten mene Somaliaan. Kotipelit pelattiin Somalian naapurimaassa Djiboutissa.

Suldaan: Me kaikki sisarukset kokoonnuimme äidin luokse Vantaan Martinlaaksoon katsomaan pelejäsi isosta telkkarista. Söimme äidin tekemiä sambuuseja ja kannustimme.

Casanyo: Kun voitimme ensimmäisen pelin Zimbabwea vastaan 1–0, Somalian presidentti soitti meille FaceTimella ja kutsui meidät luokseen Mogadishuun. Mutta emme me menneet. 

Suldaan: Äidin lisäksi sen esti Fifa. Teillä ei ollut vakuutuksia, jotka olisivat olleet voimassa Somaliassa. Se oli muuten ihana viesti, jonka lähetit minulle, kun olin #blacklivesmatter -mielenilmauksessa. Odotas, tämä: ”Mul meinaa silmät kostuu aina kun näen kuinka hienoa työtä sä teet. You are leaderi.”

Vastasin siihen: ”Mä rakastan sua. En halua, että koette rasismia ja syrjintää. Siksi mä teen tätä.”

Casanyo: Mulla ei ole hajuakaan politiikasta, mutta Suldaanin asioita seuraan.

Suldaan: Kun minä olin nuori, Suomen politiikassa ei ollut ruskeita ihmisiä eikä minulla ollut itseni näköisiä esikuvia juuri muuallakaan. Kun lähdin politiikkaan, minua on kannustettu. Nyt on minun vuoroni nostaa muita vähemmistöjen edustajia. 

Casanyo: Olen varma, että sinusta tulee kansanedustaja, jo seuraavissa vaaleissa. Kymmenen vuoden päästä haluaisin nähdä sinulla lapsia.

Suldaan: All right! Se olisi vastuullinen rooli! Mutta sitä ennen pitäisi löytää lasten äiti. Sinulle minulla ei ole kymmenen vuoden ohjetta. Toivon, että teet aina sitä, mistä eniten pidät.

Casanyo pomputtaa palloa Suldaanin katsellessa
Veljekset arvostavat toisiaan poikkeavista elämänpoluista huolimatta. Kuva: Liisa Takala

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Kaisa Viitanen