Kaksikielinen maa ilman kaksikielisiä kansalaisia

Suomen tulee pikimmiten sallia useamman kuin yhden äidinkielen rekisteröinti, kirjoittavat kaksikulttuuristen ja monikielisten perheiden asiantuntijat.

Teksti: Hanna KinnunenTeksti: Annuska Dal Maso

NäkökulmatVäestöSuomi

Maailman Kuvalehden jutussa “Helsingin kielitaidottomat kielinerot” puhutaan monikielisistä helsinkiläisnuorista ja avataan kieliperusteisen tilastoinnin ongelmia. 

Artikkelissa kaksi- ja monikielisyys liitetään vahvasti maahanmuuttoon ja puhutaan toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista.

Kaksi- ja monikielisyyttä koskevasta keskustelusta lähes aina unohtuu, että kaksikielisyys Suomessa on moninainen ilmiö, johon liittyy paljon muutakin kuin maahanmuutto ja suomenruotsalaisuus.

Termi "toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajat" on jo itsessään ongelmallinen, sillä jos ei ole maasta toiseen muuttanut, ei ole myöskään maahanmuuttaja. 

Suomessa asuu myös valtava määrä ihmisiä, joiden äidinkieli on suomen tai ruotsin lisäksi jokin toinen ei-kotimainen kieli.
 

Myös kahden kulttuurin perheissä vanhempien on tehtävä väestörekisteriin kirjattava valinta yhdestä äidinkielestä.
 

Tällaisia lapsia ja nuoria elää esimerkiksi niissä lähes 80 000 kahden kulttuurin perheessä, joiden vanhemmista toinen on suomalainen ja toinen ulkomailla syntynyt (Tilastokeskus 2019).

Kahden kulttuurin perheet ovat usein kaksi- tai monikielisiä, sillä puolisot puhuvat eri kieliä. Näissäkin perheissä vanhempien on tehtävä keinotekoinen merkintä lapsensa yhdestä äidinkielestä väestörekisteriin, vaikka lapsi on tosiasiassa syntymästään saakka kaksikielinen.

Tällaisia valintoja ovat joutuneet tekemään esimerkiksi entinen pääministerimme Alexander Stubb vaimonsa, asianajaja Suzanne Innes-Stubbin kanssa ja Suomen koripallomaajoukkueen kapteeni Shawn Huff vaimonsa, korkeushyppääjä Tilda Huffin kanssa.

Molemmissa perheissä kaksikielisyys siirtyy jo sukupolvelta toiselle, sillä niin Stubb kuin Huffkin ovat itse kaksikielisiä. 

Tilastoissa tai monikielisyyttä koskevassa julkisessa keskustelussa eivät näy tai kuulu myöskään ne suomalaiset, jotka ovat lapsuudessaan asuneet vuosia ulkomailla ja kehittäneet sinä aikana äidinkieltä vastaavan kielitaidon toisessa kielessä. 

Ilmiön eri puolten ymmärtämistä vaikeuttaa se, että kuten artikkelissakin todettiin, Suomessa väestörekisteriin voi merkitä vain yhden äidinkielen, riippumatta siitä mitkä ihmisen äidinkielet todellisuudessa ovat.
 

"Mahdollisuus kirjata useampi kuin yksi äidinkieli viralliseen rekisteriin kertoisi kansalaisille yhteiskunnan tuesta."
 

Suomen väestö ja kielimaisema ovat muutoksessa. Kielitieteilijä Janne Saarikiven sanoin:
"Väestönmuutos (Suomessa) ei tuo tänne niinkään uusia kieli- tai kansallisuusryhmiä, vaan monikielisiä ja interetnisiä ihmisiä”.

Kielitilastojen keräämiseen on hyvin perusteltuja syitä.

Esimerkiksi Helsingin kaupunginkanslian erikoistutkija Pasi Saukkonen kirjoittaa kolumnissaan, että vaikka syntyperämäärittely on kieliperusteista tilastointia täsmällisempi ja luotettavampi tapa kuvata Suomen väestörakennetta, ei kielitilastoista tulisi luopua, sillä niistä on laajasti hyötyä tutkimukselle ja päätöksentekijöille. 

“Kunhan vain muistamme, että todellisuus voi olla tilastoja monimutkaisempaa”. 

Kaksikulttuuristen perheiden asiantuntija ja edunvalvoja Familia ry ajaa aktiivisesti useamman kuin yhden äidinkielen rekisteröintiä. Olemme nimittäin tilanteessa, jossa virallisesti kaksikielisessä Suomessa ei voi olla kaksikielisiä kansalaisia. Tämä on ongelma, jonka ovat tuoneet esille niin väestöntutkijat kuin kielitieteilijätkin.

Kielitilastojen kehittämistä puoltavat Familian lisäksi kasvava joukko kaksi- ja monikielisyyden teemojen parissa työskenteleviä tahoja.

Monikielisyys ei ole uusi ilmiö Suomessa. Kaksikielisyys on jo nyt arkea suurelle joukolle suomalaisia ja Suomessa asuvia. Näille ihmisille kaksikielisyys on elämäntapa ja osa identiteettiä, eivätkä kielitilastot tätä ihmisten arkitodellisuutta muuta.

Mahdollisuus kirjata useampi kuin yksi äidinkieli viralliseen rekisteriin kertoisi kuitenkin kansalaisille yhteiskunnan tuesta heidän monikielistä ja -kulttuurista identiteettiään kohtaan.
 

Muiden kielten aseman vahvistaminen ei ole uhka kotimaisten kielten asemalle.
 

“Monikielisyyden virallinen hyväksyminen tilastojenkin tasolla olisi merkki siitä, että käsitys suomalaisuudesta on muuttumassa moninaisempaan suuntaan. Lapsilla ja nuorilla on varmasti usein yhteenkuuluvuuden paine eikä joukosta haluta erottua. Ehkä tilastointi olisi yksi merkki yhteiskunnan taholta, että monikielisyys on osa suomalaista arkea eikä mikään erikoistilanne, joka koskettaa vain vähemmistöä Suomessa,” toteaa akatemiatutkija ja kolmikielisen perheen ja lapsen äiti Johanna Leinonen

Monikielisyyden näkyväksi tuominen tilasto- ja rekisteritasolla palvelisi kaikkia kaksi- ja monikieliseksi itsensä luokittelevia riippumatta siitä, mikä heidän taustansa on.

Muiden kielten aseman vahvistaminen ei ole uhka kotimaisten kielten asemalle, mutta valtava mahdollisuus se on.


Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Hanna Kinnunen

Hanna Kinnunen

Hanna Kinnunen työskentelee Familia-järjestössä suunnittelijana asiantuntijatehtävissä. Hän toimi aiemmin Familian kaksikulttuuristen parien ja perheiden Duo-hankkeen projektipäällikkönä. 

Annuska Dal Maso

Annuska Dal Maso

Annuska Dal Maso viestinnän suunnittelija, bloggaaja, kahden kulttuurin kasvatti ja monikielisten lasten äiti.