Artikkelikuva
Saksassa äärioikeistotabu on fasistisen Kolmannen valtakunnan peruja. Kuva: Ingo Joseph

Yhteistyö äärioikeiston kanssa yhä tabu Saksassa

Kun Thomas Kemmerich voitti Thüringenin osavaltion pääministeriäänestyksen äärioikeiston tuella, pelot historian toistumisesta nousivat. Antifasistinen linja pätee silti yhä maan politiikassa, kirjoittaa tohtorikoulutettava Saara Toukolehto AntroBlogin uutiskommentissa.

Saksassa kuohuu. Talousliberalistisen FDP:n ehdokas Thomas Kemmerich voitti 5.2. Thüringenin osavaltion pääministeriäänestyksen äärioikeistolaisen AfD:n ja kansleripuolue CDU:n tuella.

Voitto oli AfD:n äänistä kiinni ja yllätys, sillä voittajaksi povattiin istuvaa pääministeriä, vasemmistolaisen die Linken ehdokasta Bodo Ramelow’ta.

Yhteistyö äärioikeiston kanssa on tähän asti ollut saksalaisille puolueille tabu, ja maan politiikkaa on ohjannut vuodesta 1945 antifasistinen linja

Tabu on keskeinen antropologinen käsite. Sillä viitataan antropologi Mary Douglasin hengessä ihmisten käytöstä ohjaaviin erilaisiin kieltoihin, joihin liittyy vaaran ja puhtauden määritelmiä.

Tabut muodostuvat tietyssä sosiokulttuurisessa kontekstissa, eikä niitä usein voi ymmärtää ilman laajemman kontekstin tarkastelua. Douglas muistutti, että luokittelujärjestelmät tuottavat myös asioita, jotka rikkovat järjestelmää.

Antidemokraattisia puolueita voi pitää demokraattisen järjestelmän anomalioina. Ne saavat voimansa demokratiasta, mutta ovat sen vastaisia.

Monet tulkitsevat historian toistavan nyt itseään.

Saksassa äärioikeistotabu on fasistisen Kolmannen valtakunnan peruja. Thüringenin tapahtumien symbolinen merkitys korostuu, kun muistetaan valtapuolueiden asettuneen tukemaan natseja vallassa olevaa vasemmistohallintoa vastaan juuri Thüringenissä vuonna 1924.

Monet tulkitsevat historian toistavan nyt itseään. Tabu on rikottu ja äärioikeiston pelätään pääsevän vallankahvaan keskusta- ja oikeistopuolueiden lähentyessä AfD:tä.

Tilanne Thüringenissä on siksikin erityinen, että osavaltio kuului kommunistiseen Itä-Saksaan, jonka entisillä alueilla äärioikeiston nousu on ollut erityisen merkillepantavaa. Monet tulkitsevat sen olevan seurausta Saksojen yhdistymiseen liittyvistä ongelmista. 

Thüringenin AfD-ryhmää johtaa antidemokraattisesta linjasta tunnettu Björn Höcke, ja ryhmä edustaa puolueen fasistista kärkeä.

Epädemokraattisuutta lisää FDP:n ja CDU:n takinkääntötempun lisäksi se, että FDP:llä on Thüringenin parlamentissa vain viisi edustajaa, die Linken ollessa vahvin puolue 29 edustajalla. Osavaltion johtoon siis äänestettiin henkilö, joka ei nauti kansan suosiota.

Douglas on huomauttanut tabun rikkomisen onnistuvan sitä noudattavilta vain epäsuorasti. Ei siis ole yllätys, että FDP ja CDU ovat sittemmin selitelleet, ettei AfD:n tuki ollut toivottua.

Saksalaiset muistavat mitä tapahtuu, kun antidemokraattisille toimijoille annetaan valtaa demokraattisessa järjestelmässä.

Äänestystuloksen seurauksena FDP:n päämajojen edustoilla järjestettiin isoja mielenilmauksia ympäri maan. Politiikan vaikutusvaltaiset nimet kansleri Angela Merkelistä lähtien vaativat uusia vaaleja. Vastavalittu Kemmerich ilmoitti jo seuraavana päivänä eroavansa, ja CDU on sisäisessä kriisissä.

Äärioikeiston vastaiset mielenosoitukset ovat viime vuosina olleet jopa 250 000 osallistujan vahvuisia. Viime viikonloppuna laaja Unteilbar-verkosto järjesti antifasistisen -suurmielenosoituksen Thüringenin pääkaupungissa Erfurtissa.

Vaikka monet uskovat äärioikeistoa pidätelleen padon nyt murtuneen, antropologisesti Thüringenin tapahtumien voidaan tulkita itse asiassa vahvistaneen äärioikeistotabua.

Saksalaisen yhteiskunnan voimakkaat reaktiot osoittavat, että maassa ollaan tietoisia fasismin vaaroista.

Saksalaiset muistavat mitä tapahtuu, kun antidemokraattisille toimijoille annetaan valtaa demokraattisessa järjestelmässä: ne tuhoavat sen. 
 

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!