Artikkelikuva
Muun muuassa Ah Xianin vaikuttava posliiniteos on esillä Amos Andersonin museossa.

Taide muuttuu Kiinan mukana

Monet taiteilijat käyttävät moderneja välineitä, mutta lähtökohdat ovat kuitenkin perinteissä.

Luonnon kuvaaminen tussilla on Kiinan vanhinta ja perinteisintä kuvallista ilmaisua. Nyt sitä on nähtävillä Amos Andersonin taidemuseossa.

27. helmikuuta avattu kiinalaisen nykytaiteen Kiinan muuttuvat maisemat -näyttely esittelee yhdentoista taiteilijan tulkintoja nopeasti kehittyvän maan maisemista sekä uusia näkemyksiä vanhoista mutta elinvoimaisista kertomuksista ja symboleista.

Tussimaalaus joutui kulttuurivallankumouksen myötä epäsuosioon, mutta kiinnostus on noussut samaa tahtia talouden kanssa. Kun liiketoiminta globalisoituu, palaa taide juurilleen. Monet taiteilijat käyttävät moderneja välineitä, mutta lähtökohdat ovat kuitenkin perinteissä.

Kansainvälisesti tunnettujen taiteilijoiden teokset on koonnut ruotsalainen Nordiska Akvarellmuseet.

Kiinan muuttuvat maisemat -näyttely 27.2. – 11.5. Amos Andersonin taidemuseossa (Yrjönkatu 27, Helsinki). Näyttely on osa Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!